Uudenlaista ”liudentumista”
Artikkeli 1/1996

Paavo Pulkkinen

Uudenlaista ”liudentumista”

Verbiä liudentua on vakiintuneesti käytetty fonetiikan terminä, joka tarkoittaa samaa kuin vierasperäiset sanat palataalistua, palatalisoitua ja käytöstä jo väistynyt muljeerautua. Liudentunut konsonantti ääntyy niin, että kielen etuselkä kohoaa samaan tapaan kuin j:tä lausuttaessa. Ilmiö on tavallinen etenkin i:n (myös kadonneen) edellä muun muassa viron kielessä ja savolaismurteissa. Kun presidentti Kekkonen puhui vaikkapa ”tosiasioista”, oli helppo kuulla, mistäpäin puhuja oli lähtöisin.

Viime aikoina liudentua-sanaa on kuitenkin alkanut oudosti näkyä yhteyksissä, joissa ei suinkaan ole puhe ääntämisestä. Muutamia lehdistöstä poimittuja esimerkkejä:

1) Runsaan vuosikymmenen ajan sosiologisissa puheenvuoroissa on korostettu kansakunnan ja luokan kaltaisten yhteisyystekijöiden merkityksen muuttumista ja samalla on vihjattu sosiaalisten sidosten liudentumiseen tai ohenemiseen.

2) Orjuus on [Yhdysvalloissa] liudentunut rotujen epätasa-arvoksi, saarnamiehiä on maa pullollaan ja väkivalta rehottaa.

3) Kritiikin mahdollisuudet kaventuvat, musiikkiteollisuus keskittyy ja tulee riippuvaiseksi muista medioista, rock liudentuu osaksi amerikkalaista vastakulttuuria.

4) Sitten tämä ideologinen liudentuminen. Pragmatismi on voittanut alaa aikanaan hyvinkin voimakkailta ideologioilta.

5) Pitkittynyt kriisi Tshetsheniassa on luonut Venäjän poliittiseen johtoon tilanteen, jossa aiemmin niin selkeät valta-, vastuu- ja komentosuhteet ovat liudentuneet kaikenlaisen kontrollin ulottumattomiin.

6) Minä nautin eniten Ruohosen ohuesti ja liudentuvasti esittämistä tunnelmalauluista Lumous ja Rakkahin.

”Liudentua” tuntuu tarkoittavan heikentymistä, laimentumista, miedontumista tai (tapauksissa 5 ja 6) jopa liukenemista, häipymistä. Lähinnä häipymisestä, haihtumisesta on ilmeisesti kyse vanhimmassa tietooni tulleessa esimerkissä, joka on peräisin eräästä 1985 ilmestyneestä romaanista:

7) Opiskeluaikana siinä ultraboheemissa jengissä joka sukupuolisen anarkian vallassa heilui ympäri Helsingin kämppiä ja kapakoita minua oli riivannut syyllisyys joka ei ollut liudentunut kuin viinaan.

Pari muutakin poimintoa on 1980-luvulta, mutta aivan viime vuosina kyseisenlaista ”liudentumista” on näkynyt useamminkin. Miten moinen käytäntö on ymmärrettävissä?

Selitykseksi ei varmaankaan riitä, että jotkut olisivat tietämättömyyttään ruvenneet käyttämään fonetiikan oppisanaa aivan uudenlaisessa tehtävässä. Pikemminkin on kysymys uudesta liudentua-sanasta, joka on risteytynyt eli kontaminoitunut eräistä merkitykseltään samantapaisista ilmauksista. Kontaminaatio on tosin tavallista mutkikkaampi sikäli, että aineksia on yhdistynyt useammalta kuin kahdelta taholta. Alku on kaiketi peräisin ennen muuta verbistä liueta; kaksi alkuäännettä on myös samoja kuin verbissä lieventyä, joka taivutustyypiltään on sitä paitsi samantapainen, tosin etuvokaalinen. Takavokaalisuuteen ja d:hen voisi antaa mallia miedontua.

Paitsi liudentua-sanaa näkee joskus myös vastaavaa transitiiviverbiä liudentaa:

8) Korkein oikeus liudensi liikennelupatuomiota [otsikko]. – ”Liudentaa” merkitsee tässä asiallisesti samaa kuin lieventää.

9) – – kehitys johti yhä syvemmälle kollektivistiseen takertumiseen, jossa erot liudennetaan väkinäiseen konsensukseen. – Tavanomaisempi vaihtoehto olisi vaikkapa häivyttää.

Lisättäköön vielä yksi tuore esimerkki, jossa d:n puuttuminen osoittaa assosioitumista liueta-verbiin (Nykysuomen sanakirjassa on myös liuentaa = ’liuottaa’):

10) Toisaalta massat sulattavat kaiken mediasisällön, liuentavat merkityksen ja vaativat lisää todellisuusfantasioita ja ‑fiktioita.

Kontaminaatiot jäävät useimmiten tilapäisiksi lipsahduksiksi. Jos joku kirjoittaa, että ”Rantala nuivaantui asiasta syntyneeseen jääviyskeskusteluun”, niin häneltä ovat sotkeutuneet sanat suivaantua ja nuiva(sti). Kun arvostelija sanoo kvartetin olleen aluksi ”jähmeessä”, ovat ilmaukset jähmeä ja kohmeessa vahingossa menneet sekaisin.

Sanakirjoihin asti kontaminaatio harvoin pääsee. Myöskään tässä puheena olleita liudentua, liudentaa ‑tapauksia ei Suomen kielen perussanakirjaan ole kelpuutettu, vaikka muutamia poimintoja on toimittajien käsissä ollut. Epämääräiseltä hapuilulta tuollainen sananvalinta kuulostaakin. Selkeyttä kunnioittava kirjoittaja löytää sopivan vaihtoehdon tavanomaisemmista sanoista. Tarjolla ovat mm. lieventyä, lievetä, lientyä, heikentyä, laimentua, miedontua, häipyä, haihtua, transitiivisissa tapauksissa lieventää, heikentää, laimentaa jne. (Kontaminaatioista enemmän kirjoituksessani ”Suurilapsinen perhe” Kielikellossa 4/1986.)
Paavo Pulkkinen