Työelämän termejä
Julkaisuja 4/2005

Leija Arvassalo, Inkaliisa Vihonen

Työelämän termejä

Työmarkkinoiden liikkeitä joutuu jokainen työssäkäyvä seuraamaan, halusipa tai ei. Valitettavan usein työelämän termit, kuten keskitetty työmarkkinaratkaisu tai työaikakorvaus, ovat kuitenkin vaikeita ymmärtää. Työelämän muutokset myös pyyhkivät käytöstä tuttuja termejä: enää ei esimerkiksi puhuta valtion toimesta taikka alemman ja ylemmän palkkaluokan virasta.

Valtioneuvoston kanslian kielipalvelu, valtiovarainministeriö ja Taloustieto ovat tehneet mittavan työn kokoamalla samoihin kansiin 370 työmarkkinoihin liittyvää käsitettä. Sanasto on miltei 500-sivuinen, ja siitä löytyvät työmarkkinoiden suomenkieliset termit ruotsin-, englannin-, saksan- ja ranskankielisine vastineineen. Teos on jatkoa EMU-sanastolle (1999), Budjettisanastolle (2001) ja Verosanastolle (2002), mutta se on edeltäjiään huomattavasti laajempi.

Kuka hyötyy sanastosta?

Sanasto on laadittu erityisesti valtionhallinnon käyttöön. Rarpeellinen se lienee lisäksi kääntäjille, tulkeille ja yhteiskunnallisista asioista kirjoittaville. Myös tavallista palkansaajaa sanasto voi auttaa monissa kysymyksissä: Mikä on täysi lomanmääräytymiskuukausi? Maksetaanko luennosta palkkaa vai palkkiota? Milloin saa yötyökorvausta?

Kansainvälisillä työmarkkinoilla sanasto on verrattoman hyödyllinen. Kulttuurierot aiheuttavat joskus hämmennystä, kun termejä käännetään kielestä toiseen. Esimerkiksi suomalainen käsite virkamies on tavattu kääntää englantiin termillä civil servant. Tämä ei kuitenkaan kuvaa nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan virkamiestä vaan pikemminkin Ison-Britannian. Sanastossa suositetaan tilalle termejä public ~ government servant. Hylättävinä pidetään käännöksiä state employee ja state official.

Käsitteestä toiseen

Työelämässä vältytään termisekaannuksilta, kun Työmarkkinasanasto opastaa esimerkiksi, että takuuosa ja takuupalkka ovat täysin eri käsitteitä. Takuupalkka on ’palkkataso, johon virastoon palvelussuhteessa olevalla palkansaajalla on oikeus entisestä palkkausjärjestelmästä nykyiseen siirryttäessä’. Takuuosa taas on synonyymi termeille siirtymälisä ja jousto-osa. Niiden merkitys on ’palkan osa, joka on entisen ja nykyisen palkkausjärjestelmän mukaisten palkkojen erotuksen suuruinen’.

Sanastossa on paikoitellen paljon synonyymejä. Tämä on yleensä sanastoa rikastava piirre, mutta termien yhtenäistämisen ja selkeyttämisen päämäärä vesittyy osittain, kun esimerkiksi termit takuuosa, siirtymälisä ja jousto-osa esitetään samanarvoisina – edes yrittämättä selittää vivahde-eroja. Jos taas eroja ei ole, yksi termi olisi kai riittänyt.

Selvempi viittaustekniikka parantaisi käytettävyyttä. Esimerkiksi termi viransijainen mainitaan vanhentuneeksi viittaamatta lainkaan uuteen (kenties suositeltavaan) termiin. Viransijainen-termistä viitataan ainoastaan virkamieheen. Vasta sen selitteessä kerrotaan, että aiemmin käytetyn viransijaisen asemesta voidaan käyttää termiä määräaikainen. Vanhentuneesta termistä pääsee siis vastaavaan nykyaikaiseen termiin vain sivupolun kautta. Kokonaisuutena sanasto täyttää kuitenkin tehtävänsä hyvin. Yhtenäiset termit sujuvoittavat kommunikaatiota jatkuvasti kansainvälistyvässä maailmassa.

Työmarkkinasanasto. Valtiovarainministeriö, valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston kanslian kielipalvelun julkaisusarja. Taloustieto, Helsinki 2005.

Leija Arvassalo
Inkaliisa Vihonen