Kysymys: Kielikellon 2/2009 Etsi ja korjaa -palsta on herättänyt kysymyksen partitiivin päätteestä numeroilmauksissa. Esimerkkilause oli (korjattuna) Tutkijat seurasivat 18 000:ta tanskalaista keskimäärin 20  vuoden ajan. Miksi pääte on -ta eikä -aa?

Vastaus: Numeroon 18 000 liitetään taivutuspääte sanan tuhat mukaan, koska se on numeroilmauksen viimeinen taipuva osa. Partitiivissa kahdeksaatoistatuhatta osa tuhatta on samassa muodossa kuin nominatiivissa (kahdeksantoistatuhatta), mutta muissa taivutusmuodoissa ero näkyy (esim. kahdeksaantoistatuhanteen,  kahdeksassatoistatuhannessa). Esimerkkilauseessa partitiivin pääte -ta merkitään, jotta ero nominatiiviin tulee esiin. Samalla tavalla pääte merkitään muihinkin numeroihin: 2 000:ta (kahtatuhatta), 3 000:ta (kolmeatuhatta), 2 000 000:aa (kahtamiljoonaa), 3 000 000:aa (kolmeamiljoonaa). Poikkeus ovat numerot 11–19, joiden loppuosa toista on aina samassa muodossa eikä siten vaikuta taivutuspäätteen muotoon: kahtatoista, kahteentoista, kolmeatoista, kolmeentoista. Sijapääte merkitään taipuvan alkuosan mukaan: 12:ta, 12:een, 13:a, 13:een.