Näkyy syntyneen kaksi koulukuntaa: toisen mukaan aamulehdet tulivat luukusta ”yhtenä rypäänä”, toisen mukaan ”yhtenä ryppäänä”. Kumpi on oikeaa suomea?

Kysymys on väärin muotoiltu. Parempi olisi kysyä, kumpi kuuluu kirjakieleen. Oikeaa suomea voi näet olla myös se, mikä ei kuulu kirjakieleen mutta on käytäntönä jossakin murteessa.

Kysytään sitten, mikä olisi perusmuoto, jos lähdetään sana-asusta rypäänä. Perusmuoto on tällöin ryväs. Taivutus on tyyppiä seiväs : seipään ja varvas : varpaan, siis ryväs : rypään. Tällainen hakusana on myös Nykysuomen sanakirjassa: ryväs ’rykelmä, kasa, sekava joukko’ (esim. ”Kylä oli rakennettu yhteen rypääseen”). Tilastomatematiikassa sana tarkoittaa eräänlaista joukkoa. Tilastomatematiikassa on käytössä myös teonsana ryvästyä, joka tarkoittaa tapausten kasautumista.

Sama rypä-aines on kantana tutussa sanassa rypäle. Tämäkin rypä-alku viittaa vaihteluun p : v. Jos kantamuodossa olisi kaksi p:tä, odottaisi muotoa ”ryppäle” (kuten leikkele, koska kantasanasssa leikkaan on kaksi k:ta). Samaa tyyppiä kuin rypäle on repale (vrt. revetä : repeää).

Jos sitten lähdetään sana-asusta ryppäänä, perusmuoto eli nominatiivi on rypäs. Elias Lönnrot mainitseekin sanakirjassaan myös tämän asun, mutta ilmoittaa sen murteelliseksi. Normaalimuodoksi hän katsoo asun ryväs (rypään). Koska kirjakielessä ovat nykyisinkin käytössä rypäle ja ryvästyä, on Lönnrotin ratkaisulle edelleen perusteet: kirjakieleen sopii näiden äänneasujen perusteella ryväs : rypään.

Mutta miksi niin monet taivuttavat ”ryppäässä”, ”ryppääseen”? Ensinnäkin siksi, että tämä sana-asu tunnetaan murteissa laajalla alueella Turun seudulta Hämeeseen, Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon, Pohjois-Pohjanmaalle ja Peräpohjolaan. Samalla alueella tunnetaan ns. yleisgeminaatio ja lausutaan ”tuppaan”, kun kirjakielessä sanotaan tupaan. Ryväs-sanan vahva-asteinen muoto rypään on siis ”geminoitu” asuun ryppään, ja tästä on johdettu uusi perusmuoto rypäs. Toinen syy ryppään suosioon on se, että tällä astevaihtelutyypillä p : pp on monia malleja yleiskielessä: lipas : lippaan, opas : oppaan, reipas : reippaan, saapas : saappaan. Tyypin ryväs : rypään tuttuja malleja ovat oikeastaan vain seiväs ja varvas.

Sellaiseen lopputulokseen ei toivottavasti tulla, että käytetään perusmuotoa ryväs mutta taivutusmuotoja ryppään, ryppäässä, ryppääseen jne. Olisi varminta pysyä sillä linjalla, että kirjakieleen kuuluu ryväs : rypään. Sillä voimme myöntää, että myös rypäs : ryppään on oikeaa suomea, toistaiseksi kuitenkin lähinnä murretta.

¹ Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 47/1988.