Tuhat vuotta suomen kieltä
Artikkeli 1/2000

Sari Maamies

Tuhat vuotta suomen kieltä

Tasalukuihin sisältyy dramatiikkaa. Tuhat vuotta on ihmisen mittakaavassa ikuisuus, ja tuhatluvun vaihtuminen on kuin yhden ikuisuuden loppu ja uuden alku. Jotakuta maaginen vuosiluku pelottaa, toisen mielikuvitusta se kiihottaa, ja monet se pysäyttää miettimään mennyttä ja tulevaa. Tervettä suhtautumista osoittaa toisaalta sekin, jonka mielestä kolme nollaa vuosiluvussa ei ole mikään erityinen syy tavanomaisesta poikkeavaan toimintaan.

Ihmisellä on tarve jäsentää maailmaa erilaisin luokitteluin ja jaksotteluin. Nolliin päättyvät vuosiluvut ovat erityisen luonnolliselta tuntuvia rajakohtia historian kulussa. Ne ovat keino hahmottaa muutosta ja hallita sitä jälkeenpäin. Kielen historiaa voidaan tarkastella tuhansien, satojen ja kymmenien vuosien jaksoissa. Mitä kauemmas menneisyyteen katsotaan, sitä väljempiä aikarajat ovat, ja mitä lähemmäs omaa aikaamme tullaan, sitä lyhyemmät jaksot tuntuvat merkityksellisiltä.

Kielen elämään kuuluu muutos: kehitys ihmisen ja hänen kulttuurinsa mukana. Tässä Kielikellossa kuljetaan matka suomen kielen kaukaisesta menneisyydestä kirjoitetun kielen alkuun ja kirjakielen vakiinnuttamisen vaiheista nykyhetkeen: mistä tulemme, miten kirjoitettua suomea on rakennettu eri aikoina ja missä nyt olemme. Kirjoituksia yhdistää muutoksen teema. Kirjoittajat tarjoavat kukin oman tutkimusalansa näkökulmasta yhden välähdyksen tutkimaansa aikakauteen ja sen kieleen.

Tulevaan vain kurkistetaan, mutta ikkuna jää auki. Kielen tulevaisuuden ennustaminen on houkuttelevaa mutta vaikeaa, ja siinä on oltava varovainen. Esimerkiksi 1900-luvun alkuvuosien ennustelijoiden olisi ollut vaikea aavistaa esimerkiksi vuosisadan suuria sotia, rajua yhteiskunnan muutosta, angloamerikkalaisen kulttuurin kaikkialle ylettyvää vaikutusta ja tietotekniikan kehitystä puhumattakaan siitä, miten tämä kaikki on vaikuttanut kieleen ja sen kehityssuuntiin. Toisaalta murteiden tasoittumista tai peräti katoamista on ennusteltu jo lähes sadan vuoden ajan, mutta silti turkulaisen ja kuopiolaisen erottaa puheen perusteella edelleen vaivatta. Monimuotoisuus ja vaihtelevuus on kielen perusluonteinen ominaisuus, ja jo siksi yksi yhtenäinen suomen kieli olisi outo ajatus. Alueelliset puheenparret ovat toki muuttuneet mutta eivät kadonneet, ja niiden rinnalle on syntynyt ja syntyy uusia kielimuotoja, jotka palvelevat omia tehtäviään. Kukapa olisi voinut myöskään 20 vuotta sitten arvata, että vuosituhannen vaihteessa asenteet ovat muuttuneet niin, että murteella ja slangilla julkaistaan sarjakuvia, Kalevala ja jopa jouluenvankeliumi.

Nykyisin on muodikasta esittää ennustuksia sähköpostin ja tekstiviestien vaikutuksesta kielenkäyttöön. Uusissa viestimissä käytetään uudenlaista kirjoitettua suomea, joka on lyhyttä, vapaata ja osin huolittelematonta. Turmeleeko sähköpostikieli suomen? Tässä Kielikellossa kirjoittavan tutkijan mielestä synkkien uhkakuvien maalailuun ei ole aihetta, sillä elävä kieli mukautuu uusiin tilanteisiin ja tehtäviin. Vain paikalleen pysähtyneen kielen tulevaisuudesta on todella syytä olla huolissaan. Uudennokset kuitenkin herättävät epäilyksiä. Muutos pelottaa, ja terve epäluulo onkin paikallaan myös kielen muutoksissa. Kaikki mikä on uutta, ei ole aina tarkoituksenmukaista kielessäkään.

Kielen muutoksesta puhutaan paljon, väliin jo kyllästymiseenkin asti, ja tästä on ehkä syntynyt käsitys, että muutos olisi nykyisin jotenkin poikkeuksellisen syvällistä. Sen syvällisyyden ja tulokset näkevät kuitenkin vasta tulevat suomen kielen puhujat. Kukin aikakausi määrittelee suomen kielen ja suhteensa siihen omalla tavallaan: millaiset ovat kielen rakenteet, merkitykset ja käyttötavat, mutta myös sen, millainen on kielen henkinen arvo puhujilleen. Sukupolvien takainen suomi ja nykysuomi kuuluvat eri maailmoihin, mutta niiden ydin on sama. Tuon tuhatvuotisen perinnön kehittämiseksi ja edistämiseksi ovat meitä ennen eläneet toimineet, ja sitä me nyt vuorostamme viemme eteenpäin.



Sari Maamies