Titelonomit ja diplomistit
Artikkeli 2/1987

Aarre Huhtala

Titelonomit ja diplomistit

Professori ja runoilija Unto Kupiaisella oli aikoinaan tapana kutsua oppilaitaan kesämökille jonkinlaiseen hyöty- ja huviseminaariin. Tämän koulutusjakson viimeisenä päivänä professori sitten juhlallisesti antoi opiskelijoille piscinomin nimen ja arvon. Piscinomin, c:llä kirjoitettuna – latinan sana piscis kun tarkoittaa kalaa. Piscinomin voisi suomentaa vaikkapa diplomikalastajaksi.

Tämä oli Kupiaisen akateemista leikinlaskua – hänhän myös kirjoitti pakinoita nimimerkillä Haavi. Mutta ei niin pientä pilaa, ettei joku voisi tosissaan panna paremmaksi. Joitakin aikoja sitten joukko kalatalousalan ihmisiä piti kokouksen ja päätti, että vastedes heidän tittelinään on oleva iktyonomi. Tämä iktyonomi tulee kreikankielisestä sanasta ikhthȳ´s, joka merkitsee kalaa, aivan samoin kuin äsken mainittu piscis. Tarjolla olisi ollut sellainenkin selväkielinen nimitys kuin kalatalousteknikko, mutta iktyonomi katsottiin paremmaksi.

Tuo ‑nomi-loppu voitaneen suomentaa lähinnä jotakin harrastavaksi, johonkin liittyväksi. Se tulee kreikan sanasta nomos, joka tarkoittaa muun muassa järjestystä ja lakia. Erilaisia ‑nomejahan meillä on jo melkoinen määrä. On agronomia, ekonomia, logonomia, merkonomia, hortonomia ja niin edelleen. Ekonomi näistä on vanhaa perua.

Kreikassa oli jo antiikin aikaan sana oikono'mos, joka tarkoitti taloudenhoitajaa. Ekonomien edeltäjä, oikono'mos, on myös Luukkaan evankeliumissa kuvattu taloudenhoitaja, jonka oveluutta Jeesuskin kehuu. Muita ‑nomeja on sitten tehty mallin mukaan, esimerkiksi merkonomi, jossa on yhdistetty latinan verbi mercā'ri ’kaupitella’ ja tuo ‑nomi. Taustalla on vielä roomalaisten Merkurius-jumala, joka oli muun muassa kauppiaiden, varkaiden ja rosvojen suojelija.

Näiden ‑nomien lisäksi on erilaisia ‑logeja. Kreikan sana logios tarkoittaa oppinutta. Hieman hankalaa on, että ‑nomien ja ‑logien suhteet eivät eri aloilla aina ole samanlaiset. Agronomi on lukenut pitemmälle kuin agrologi, mutta toisaalta taas sosiologi sijoittuu oppineiston asteikossa sosionomia ylemmäksi. Molempiin nimikeryhmiin päin ilmenee tiettyä painetta, joskin ‑nomi-loppuiset tittelit tuntuvat nykyään olevan halutumpia. Joitakin vuosia sitten matkailualalle esitettiin iteronomin titteliä, matka kun on latinaksi iter, mutta ehdotus ei kaikilla tahoilla ottanut tulta. Ainakin yksi matkailualan oppilaitos on maininnut kouluttavansa travelogeja – mene ja tiedä sitten, käyttääkö kukaan tätä sekarotuista titteliä. Siinähän on alkuosa englantia, loppuosa kreikkaa, ja nämä osaset on vielä yhdistetty toisiinsa aika epäperäisellä tavalla. Travelologi olisi johdoksena parempi, mutta muuten yhtäläinen hirvitys.

Omalaatuinen muodoste on myös restonomi, josta jonkin aikaa sitten kirjoiteltiin lehdissä. Titteli on tarkoitettu hotelli- ja ravintola-­alalla esimiestehtävissä toimiville, mutta senhän pitäisi olla restauronomi, jos lähdetään restaurantista tai sen takana olevasta latinan verbistä restaurare ’palauttaa entiselleen, entiseen kuntoon’. Nyt sana näyttää muodostetun restare-verbin pohjalta. Sen merkitys taas on ’olla jäljellä’ tai ’jäädä jälkeen’.

Samanlainen tynkätauti vaivaa myös apteekkiapulaisten titteliksi otettua farmanomia. Senkin pitäisi oikeastaan olla farmakonomi. Lääkealan tutkijatkin ovat farmakologeja eivätkä farmalogeja – lääkehän on kreikaksi pharmakon. Samoin ovat musiikkitieteilijät musikologeja eivätkä musilogeja.

Tämä voi joistakuista tuntua saivartelulta, mutta totta kai säännönmukaisuus on kielelle ja kielen käyttäjille eduksi. Eduksi on myös se, jos ammattinimike on kielellisesti niin selvä, että se jo sellaisenaan kertoo ulkopuoliselle jotakin. Omakieliset nimikkeet ovat tietysti suositeltavimpia. Näillä mainituilla tapauksilla on myös oma oirearvonsa. Kyllähän se jotakin kertoo, että eri aloilla pyritään omin ehdoin, muita kuulematta värkkäämään nimikkeitä, jotka ainakin näiden värkkääjien mielestä lisäävät ammatin arvostusta. Jos asia annettaisiin vaikkapa kielenhuoltajien käsiin, tuloksena voisi olla neutraali nimike, josta puuttuisi se kaivattu hohto.

Osittain on tietysti kysymys palkkapolitiikasta. Jonkin aikaa sitten eräässä lehdessä kirjoitettiin, että sairaalan osastoavustajan nimike pitäisi muuttaa kanslistiksi, jotta voitaisiin ehdottaa palkankorotuksia. Samaan kai tähdättiin silloin, kun joistakin suntioista tehtiin seurakuntamestareita, ja mistäpä muusta oli kysymys silloinkaan, kun metsäteknikot tappelivat itsensä insinööreiksi.

Tämän lisäksi Suomen titteliviidakkoa tietysti rehevöittää se, että yhteiskunta jatkuvasti kehittyy, ammatit eriytyvät entisestään ja byrokratia paisuu ja porrastuu: on johtajaa, ylijohtajaa, pääjohtajaa ja ylipääjohtajaa.

Paljolti kuitenkin on kysymys siitä, että halutaan omalle ammattiryhmälle lisää arvostusta ja tätä varten otetaan uusi, komealta kalskahtava titteli. Noudatetaan omalta osalta jonkinlaista solidaarista nimikepolitiikkaa. Tunnusomaista näille pyrinnöille onkin, että niihin ryhtyvät yleensä aika vähän koulutetut ihmiset. Metsäteknikot vaatimalla vaativat itselleen metsäinsinöörin titteliä, mutta metsänhoitajille on nykyinen nimike kelvannut. Samoin ovat esimerkiksi eläinlääkärit pysyneet eläinlääkäreinä ja nimismiehet nimismiehinä. Neuvoksia tosin tehdään aina vain enemmän – sellaisia kuin elokuvaneuvos, energianeuvos, patenttineuvos, uittoneuvos tai käsityöneuvos – mutta nämä tittelithän saadaan yleensä lahjaksi, ja lisäksi valtio eli me kaikki hyödymme niistä rahallisesti, niin että ei siitä sen enempää.

Ihmisille pitää toki suoda mahdollisuus kohottaa omanarvontuntoaan näinkin harmittomalla tavalla kuin komealla oppiarvolla tai ammattinimikkeellä, mutta tässä on kyllä sama vaara kuin mainostajien tai urheilutoimittajien kielenkäytössä. Kun alkaa tulla merkanttia konsulentin ja floristia libristin rinnalle ja kun iktyonomi yrittää päästä pyrstönmitan hortonomin ohi, kohta ei tunnu mikään titteli paljon miltään. Ja sitten niitä ruvetaan parantelemaan. Oman aikansa oli hienoa olla merkonomi, mutta nyt pitää olla yo-merkonomi, kosmetologi teki sekin ensin vaikutuksen, mutta nyt on oltava diplomikosmetologi.

On tässä jonkinlainen kansallinenkin vaara uhkaamassa. Meidän kulttuuriamme pidetään muualla maailmassa melko nuorena, ja entistä enemmän me saamme nousukkaan leimaa, jos kovin koristelemme itsemme vierasperäisillä titteleillä. Me olemme tottuneet hymyilemään saksalaisille Doktoreille ja italialaisille dottoreille, mutta yhden tittelin runsas käyttö lienee sentään pienempi paha kuin uusien rustaaminen vähän väliä. Miten tässä tulikin mieleen Aleksis Kiven Nummisuutareista repliikki: ”– – alla on isäs nimi ja puumerkki, sen rinnalla taasen todistajan nimi, ja alimaisena kaikista seisoo: ’Sepeteus, kanttoori’.”

Aarre Huhtala