Tiedotuksia elämänkaarelta
Näkökulma 1/2012

Taru Kolehmainen

Tiedotuksia elämänkaarelta

Ihmisen elämänkaaressa on joitakin merkkikohtia, joista ilmoitetaan usein myös julkisesti, tavallisesti sanomalehdessä. Niitä ovat ainakin lapsen syntymä, josta voidaan tiedottaa lehden Syntyneitä-osastossa, kihlaus ja vihkiminen, joita varten on omat osastonsa, "kypsään ikään" ehtineiden tasavuotissyntymäpäivät ja kaaren loppukohta, josta tiedotetaan yleensä kuolinilmoituksella. Tässä tarkastellaan elämänkaaren ääripäihin liittyvää tiedottamista tietäen hyvin, että tällaisten ilmoitusten laatiminen on hyvin henkilökohtainen asia.

Ilmoitus lapsen syntymästä

Lapsen syntymästä kertovan ilmoituksen yhteydessä mainitaan yleensä myös nimenanto. Edelleen suurin osa valtaluterilaisen maamme lapsista kastetaan. Siitä ilmoittamiseen käytetään hyvin usein vakiintunutta ilmausta ”sai kasteessa nimen Paavo Petteri” tai ”kastettiin Paavo Petteriksi”.

Mutta mitä kastetoimituksessa eli ristiäisissä varsinaisesti tapahtuu? Tässä asiassa näyttää monien kristinopin tietämys pahasti horjuvan. Kastava pappi ei anna nimeä, vaan siinä lapsi otetaan kasteessa kristillisen seurakunnan jäseneksi sillä nimellä, jonka vanhemmat ovat hänelle antaneet. Vanhemmat ovat voineet päättää nimestä ja käyttääkin sitä jo ennen kastetta.

Asiallisesti oikeampi (ja mielestäni myös kauniimpi) ilmaus lapsen syntymästä ja nimen ilmoittamisesta on esimerkiksi seuraava (jota kyllä jonkin verran käytetäänkin): ”12.2.2012 syntynyt poikamme Paavo Petteri vietti kastejuhlaansa (t. kastettiin) 14.4.2012”.  Paavo Petteri ei siis saanut kasteessa nimeä, se hänelle annettiin jo aikaisemmin.

Kuolinilmoitus

Ilmoitusta läheisen poismenosta laaditaan usein järkytyksen ja avuttomuuden vallassa, ja siksi siinä turvaudutaan helposti ilmauksiin, joita on nähty käytettävän usein muissakin kuolinilmoituksissa. Koska yhä useammin hautajaiset järjestetään vain pienessä omaisten ja lähiystävien piirissä – yksilöllistyvän yhteiskunnan ilmentymiä sekin –, kuolemasta ilmoitetaan lehdessä vasta hautajaisten jälkeen. Hyvin yleisesti käytetään tällöin ilmausta, jossa esiintyy fraasi läsnä ollessa: ”siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa”. Näitä sanoja käytetään laskelmieni mukaan noin puolessa kaikista kuolinilmoituksista.

Kyseisessä fraasissa ihmisiä tuntuu usein askarruttavan vain se pieni oikeakielisyysseikka, kirjoitetaanko läsnä ollessa yhteen vai erilleen. Tätä kysytään Kielitoimiston neuvonnasta silloin tällöin. Neuvontavuoroon sattuessani olen – eri sanoiksi kirjoittamisen neuvon lisäksi – pyrkinyt virittämään keskustelua siitä, tarvitaanko tätä ilmausta itse asiassa lainkaan.

Mitä fraasilla läsnä ollessa oikein halutaan ilmaista? Eikö sillä kerrota vain, että hautajaiset on toimitettu läheisten kesken, lähipiirissä tai jopa vain perhepiirissä (ja samalla halutaan ehkä selittää, miksi laajempaa tuttavapiiriä ei ole kutsuttu mukaan)? Miksi asiaa ei voida siis suoraan ilmaista näillä luontevilla ilmauksilla? Mihin tarvitaan jäykän virastokielistä fraasia läsnä ollessa, joka ilmeisesti on irronnut virallisen toimituksen, avioliittoon vihkimisen, kaavan sanamuodosta ”näiden todistajien läsnä ollessa”. – Hautajaisissa ja varsinkaan siitä tiedottamisessa ei ole mitään virallista, joten ei myöskään tarvita näin virallisia sanoja.

Tiedän liikkuvani henkilökohtaisten tunteiden vellovalla suolla, mutta läsnä ollessa ‑ilmaus herättää minussa ankeita mielikuvia: läheiset ovat läsnä, tietenkin, mutta ikään kuin ulkopuolisina viranomaisina tai ainakin passiivisina sivustaseuraajina. Ilmaus ei kerro siitä surusta, lämmöstä, kiitollisuudestakin, jota läheiset yleensä siunaustilaisuudessa tuntevat.

Mikä ilmaus sitten kuvaisi paremmin oikeita tunteita kuin pelkkä läsnäolon ilmoitus? Lämminhenkisempi sävy olisi ilmauksella saattaa. Sitä olenkin jo vuosia ehdottanut läsnä ollessa ‑fraasin tilalle, esimerkiksi näin: ”Siunattu läheisten saattamana” tai vaikkapa, tilanteen mukaan, ”Olemme saattaneet rakkaamme haudan lepoon lähipiirissä”. Näissä ilmauksessa heijastuu kaunis kuva hautaussaatosta, jossa omaiset ja ystävät saattavat vainajan hautausmaan halki viimeiseen leposijaan saakka. Näin konkreettinen saattaminen on viime vuosina tosin kovasti vähentynyt hautaustapojen muuttumisen takia, mutta mikä sen hienompaa, jos tällä kauniilla ilmauksella voitaisiin kuvata hautajaisten sävyä yleensä. Jonkin verran kuolinilmoituksissa onkin alkanut näkyä saattamisen ilmausta, mutta sen toivoisi yleistyvän. – On toki monia muitakin tapoja kertoa samasta asiasta.

Taru Kolehmainen