Testataanko omaisuus?
Artikkeli 1/1998

Marjatta Palander

Testataanko omaisuus?

Verbi testata merkitsee yleiskielessä testin tai testien avulla tutkimista tai soveltuvuuden kokeilemista. Voidaan esimerkiksi testata urheilijan tai auton kunto mutta myös tietokoneohjelman tai vaikkapa teorian soveltuvuus.

Testi ja testata ovat kuuluneet yleiskieleen kymmenien vuosien ajan; ne ovat jo Nykysuomen sanakirjassa. Sanat ovat alkuaan englantilaislainoja (engl. test ’testi, koe; testata’), jotka ovat ilmeisesti tulleet suomeen ruotsin kielen kautta (ruots. test, testa). Testata : testaan ‑tyyppisiä supistumaverbejä syntyy nykykieleen, erityisesti slangiin ja arkikieleen, jatkuvasti lainasanojen pohjalta (esimerkiksi liisata ’vuokrata’ < engl. lease; mokata ’tehdä virhe, pilata, möhlätä’ < engl. mock; tiltata ’mennä jumiin, rikki’ < engl. tilt, ruots. slg. tilta).

Ainakin Pohjois-Karjalan nykypuhekielessä verbillä testata voidaan kuitenkin tarkoittaa aivan muuta kuin yleiskielessä. Jo vuosia sitten kiinnitin huomiota erääseen keski-ikäiseen outokumpulaismieheen, joka toistuvasti puhui testaamisesta tarkoittaen testamenttaamista. Hän saattoi sanoa esimerkiksi: Ei arvois ihav vieraallet testata. Ensin luulin, että kyseessä on puhujan oma hauska luomus, mutta myöhemmin tavoitin samanlaista testata-verbin käyttöä myös eräältä nuorelta enolaismieheltä. Verbi on päässyt jopa pohjoiskarjalaisen paikallislehden tekstiinkin (ellei tässä sitten selity painovirheestä): ”Kuivila testasi omaisuuttaan myös Outokummun Karjalaisille ja terveyskeskukselle.”

Puhekielinen testata on muodostettu kätevästi lyhentämällä kahden tavun verran alkuperäistä sanavartaloa ja näin on saatu kolmitavuinen infinitiivi, jollaisia supistumaverbien infinitiivit valtaosaltaan ovatkin. Uudismuodoste lienee lähinnä nuoren polven käytössä – mutta miten laajalti, sitä on hankala selvittää, testamentti-asiat kun eivät kuulu aivan jokapäiväisiin puheenaiheisiin. Sanaa ei mainita Kaarina Karttusen Nykyslangin sanakirjassakaan. Ehkä pohjoiskarjalainen testaaminen onkin vain paikallinen erikoisuus?

 

Kirjoittaja on Joensuun yliopiston suomen kielen yliassistentti.

Marjatta Palander