Tekstit työnä
Artikkeli 3/2001

Sari Maamies

Tekstit työnä

Teksteistä – niiden kirjoittamisesta, käsittelemisestä, siirtämisestä, lukemisesta, kommentoimisesta – on tullut yhä useammalle keskeinen osa työtä. Tämä eri virka- ja tehtävänimikkeiden taakse kätkeytyvä työ on saanut jo oman nimenkin, kun tekstien tutkijat ovat alkaneet puhua tekstityöstä.

Tekstityötä tekevät etenkin viranomaiset, joiden tehtäviin kuuluu tuottaa suunnitelmia, raportteja, tiedotteita, lomakkeita ja muita yhteiskunnan toiminnan kannalta tarpeellisia papereita. Viranomaisten kieli, usein kapulakieleksi moitittu, on ollut kielenhuollon tärkeimpiä kohteita jo vuosikymmenien ajan. Viranomaisia on opetettu purkamaan raskaita määriteketjuja ja välttämään substantiivitautia. Työ on tuonutkin tuloksia; ainakin kysyttäessä virkatekstien kirjoittajat tietävät kapulakielen ongelma-alueet. Silti aivan viime vuosinakin on saatu ikäviä kokemuksia siitä, miten viranomaisen tiedote voi johtaa lukijan niin harhaan, että hän ymmärtää viestin aivan päinvastaisesti kuin oli tarkoitus.

Miksi kapulakieltä ja vaikeaselkoisuutta on hankala karsia, vaikka teksti on laadittu hyvään lopputulokseen pyrkien ja kielenhuollon ohjeet mielessä pitäen? Ehkäpä syy ei olekaan enää yksittäisissä tekstin pinnan rakenteissa, vaan jossain syvemmällä. Muun muassa tätä on selvitetty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen hankkeessa, jossa tutkittiin hallinnon kieltä. Tutkijoiden lähtökohtana oli, että hallinnon kieli vaikuttaa työhön ja työ kieleen. Heidän käsityksensä mukaan kaikki tekstit ovat tarkoituksenmukaisia jostakin näkökulmasta, ja ongelma syntyy siitä, että tekstin kirjoittajan ja lukijan näkökulmat eivät kohtaa. Kirjoittaja myös siirtää huomaamattaan tekstiinsä valmiita ajatusmalleja, jotka hän olettaa lukijankin tuntevan ja hyväksyvän. Tekstin tuottamisprosessi siis ohjaa lopputulosta. Jos näin on, tekstin ongelmien karsintaan ei riitä enää pelkkä määriteketjujen purku.

Yleisen mielikuvan mukaan kielenhuolto tarkoittaa lähinnä oikeakielisyysknoppien opettelemista, oikeita ja vääriä muotoja. Kielitoimiston neuvonnan kysyjistä ja kysymyksistä muutama vuosi sitten tehty selvitys osoittaa, että neuvonnasta kysellään vuosikymmenestä toiseen samoja aiheita, lähinnä kirjoitustyössä eteen tulevia yksityiskohtia, muun muassa oikeinkirjoituskysymyksiä ja virkerakenteita. Monet neuvonnan kysyjistä tuntuvat mieltävän kielenhuollon tekstin kokonaisuudesta irralliseksi asiaksi, joksikin joka voidaan liittää viimeistelyvaiheessa valmiin tekstin päälle. ”Hyvää kieltä” ei kuitenkaan voi jälkikäteen liimata valmiiseen tuotokseen. Jokainen toisen tekstejä korjannut tietää, että tekstiin voi lisätä välimerkit ja korjata virkkeet sujuviksi, mutta silti lopputulos jää ontuvaksi, joskus jopa käsittämättömäksi.

Jos tekstin perustukset eivät kanna, lopputulosta ei voi korjata vain kielineuvonnan keinoin. Jotta teksti saadaan toimivaksi, tarvitaan kokonaisnäkemystä tekstistä, sen tehtävistä, tavoitteista, lukijakunnasta ja kirjoittajalle asetetuista ehdoista. Tällaisen yhtälön ratkaiseminen on kielenhuoltajan ja kirjoittajan yhteistyötä. Laatunäkökulman on oltava mukana tekstin rakennusvaiheesta asti, ehkä jopa kirjoitusrutiinien kehittämisestä asti, kuten tekstintutkijat esittävät. Kielenhuoltaja voi auttaa löytämään tilanteeseen sopivan näkökulman ja toimintatavan, mutta kirjoittajan on itse osattava soveltaa sitä työssään.
Sari Maamies