Tähtitieteilijä kertoo tarinoita
Kieli työssä 1/2013

Anna Heikkola

Tähtitieteilijä kertoo tarinoita

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja on tuottelias kirjoittaja. Hänellä on kaksi eri tapaa kertoa ajatuksistaan, tieteellinen ja yleistajuinen. Tieteellisen tekstin on oltava tiivistä ja täsmällistä. Raportit ja artikkelit kirjoitetaan tiedeyhteisön yhteisellä kielellä – tähtitieteessä englanniksi –, mutta kun kirjailija Valtaoja välittää tietoa ja elämyksiä tiedemaailman ulkopuolelle, käytössä on suomen kieli kaikkine rakenteineen ja rönsyineen.

Valtaoja muistuttaa, että hyvä tarina toimii kaikissa olosuhteissa. Taitavasti rakennettu tieteellinen julkaisu kertoo tarinan mittaustuloksista ja päätelmistä. Tekstiä ei voi tuottaa väkisin. Jos kirjoittajalla ei ole kivaa, ei sitä taatusti ole lukijallakaan.

Tieteellinen passiivi

Tähtitieteessä kaikki tapahtuu englanniksi. Suomenkielistä tutkimusta tai kansallisia julkaisuja ei ole. Tutkimustuloksista raportoidaan kansainvälisissä lehdissä – luonnollisesti englanniksi. 

Tieteen kieltä leimaa äärimmäinen tarkkuus. Professori Valtaojan mukaan se on erittäin tiivistä, hyvin täsmällistä, ja pienimmätkin kaunokirjalliset piirteet ovat pahasta.

– Se tekee tieteen kielestä kankeata ja viistoa, pahoittelee kirjailija Valtaoja. Suurempaan tarkkuuteen päästään vain matemaattisissa esityksissä. Esimerkiksi eksaktiuden vaikutuksesta luonnolliseen kieleen hän nostaa passiivin käytön:

– Koskaan ei saa sanoa, että minä tein näin, vaikka olisin ainut, joka on mitään tehnyt, hän toteaa.

Siirtyminen kielestä ja tyylistä toiseen ei kysy keskittymistä.

– Aivan kuin aivoissa olisi omat lohkonsa suomelle ja englannille, Valtaoja havainnollistaa.

Englanninkielisellä puolella on tiukka kehikko: tieto kaikista säännöistä, joita tieteessä täytyy noudattaa. Suomelle on varattu omat raamit, joihin sopii sommitella kauniin monipuolista kieltä.

Tarvittava sosiaalinen tilaus

Muiden luonnontieteiden tavoin tähtitieteessä jokaisen asiantuntijan erikoisala on hyvin kapea. Valtaojan mukaan maailmassa on ehkä kymmenentuhatta tähtitieteilijää ja alan sisällä viidestäkymmenestä sataan osa-aluetta. Parinsadan hengen kansainväliseen kokoukseen mahtuvat ne huippuasiantuntijat, jotka jakavat suomalaisprofessorin kanssa kiinnostuksen samaan, kapeaan tähtitaivaan sektoriin.

– Se joukko lukee taatusti kaiken, mitä kirjoitan ja kuuntelee kiinnostuneena, mitä sanon, Valtaoja tietää.

Suomalaisia tähtitieteilijöitä on alle sata, eikä niin pienelle joukolle kannata kirjoittaa mitään. Jos tutkija puristaisi suomen kieltä tieteelliseen kehikkoon, vain joka kymmenes kotimaisista kollegoista saisi tekstistä kaiken irti.

– Loput eivät ymmärtäisi erikoisalastani mitään, ja vielä vähemmän heitä kiinnostaisi, Valtaoja selventää. Suomenkieliselle tähtitieteelliselle tekstille ei ole sosiaalista tilausta.

Maailmassa on kieliä, joita puhutaan vain keittiössä, lastenhuoneessa ja ‑tarhassa, eikä esimerkkejä tarvitse etsiä suomen sukukieliä kauempaa. Vaikkapa Udmurtiassa ja Komin tasavallassa alkuperäiskansan kielellä ei tahdo pärjätä. Osa vanhemmista puhuu lapsilleen venäjää, jotta jälkikasvu omaksuisi valtakielen kunnolla ja pääsisi helpommalla jatko-opinnoissa ja työelämässä. Taustalla on muinaisen Neuvostoliiton valtapolitiikka venäläistämispyrkimyksineen. 

Pienen kansallisvaltiomme kansalaisina meillä on suomen kieleen positiivinen oikeus; lait ja käytännöt varmistavat mahdollisuutemme käyttää suomea niin julkisesti kuin yksityisestikin. Tulemme kunnolla toimeen suomeksi alalla kuin alalla, mutta työtä sekin vaatii.

Valtaoja nostaa esimerkiksi kustantamo Terra cognitan, joka julkaisee populaaritieteen merkittäviä teoksia suomeksi kaikilta mahdollisilta aloilta. Sen johtohahmo Kimmo Pietiläinen ystävineen suomentaa tieteellisiä teoksia urakalla pitääkseen kielemme hengissä.

– Olen itsekin ollut mukana rähjäämässä, että tällaista pitää tukea julkisista varoista, Valtaoja myöntää.

Tämän päivän eurooppalaisessa Suomessa tarvitaan kielipolitiikkaa, jotta suomen puhumisesta ei tulisi negatiivinen oikeus. Yhteiskunnalla on valta tehdä sosiaalinen tilaus: tieteellistä kirjallisuutta suomennettuna tai suoraan suomeksi kirjoitettuna. Valtaojan mielestä uuden tieteellisen sanaston luominen suomen kieleen on tarpeellista kielen itsensä kehittämisen kannalta.

– Ei sillä, että me tutkijat sitä tarvitsisimme, ainakaan tällä alalla. Sitä tarvitsee suuri yleisö ja kieli itse, julistaa professori Valtaoja, syntyperäinen suomen puhuja ja taitaja.

Taipuisa, persoonallinen suomi

Kirjailija Valtaoja kritisoi suomalaisia kirjoittajia siitä, että asiaproosaa kirjoitetaan tylsän koulukirjamaisesti. Mainion, notkean äidinkielemme nimissä hän haluaa toimia vastapainona kuivakalle kielenkäytölle, sillä suomi pystyy paljon parempaan.

– On varaa vähän irrotellakin, vaikka asiaa puhuu ja asiassa pysyy, hän vakuuttaa.

Kieli muuttuu, eikä muutos ole pahasta, vaan välttämätöntä.

– Jotkut vetää siitä herneen nenään, mutta muuttumaton kieli on kuoleva kieli, Valtaoja  sanailee. Hän suhtautuu intohimoisesti kieleen moninaisine ilmiöineen ja kummajaisineen.

Valtaojasta on enimmäkseen kiehtovaa tarkkailla, miten kieltä käytetään, mutta jotkin ilmiöt syövät miestä:

– Jos joku tulee puhumaan minulle pitkästä juoksusta, lähetän sen pitkään juoksuun ja potkaisen vielä persuuksiin, hän lupaa.

Monipuolinen puhekieli toimii esitelmissä kuten muissakin puhetilanteissa. Valtaoja arvioi käyttävänsä sitä useammin kuin muut esitelmöitsijät.

– Yleisön edessä seistään pikkutakki päällä ja kravatti suorassa ja puhutaan huoliteltua yleiskieltä, jota  ei missään muualla kuule, hän maalailee. Moinen vieraannuttaa kuulijan aiheesta.

Suomen kieleen tupsahtaa vuosittain liuta sanoja, joista kukaan ei ole ennen kuullut. Jonakin vuonna lehtikioskien kulmilta löytyy salarakkaita ja seuraavana jotain ihan muuta, eikä kukaan tiedä, mistä uudissanoja putkahtelee.

Tähtitiede rikastuttaa kieltä hitaasti. Tämän päivän keksinnöt ovat lööpeissä kymmenen vuoden kuluttua, ja sitä ennen avaruuden omituisuuksille on löydettävä nimet.

– Kuusikymmenluvun lopulla tällaisesta kuin black hole oli kuullut vain muutama teoreetikko, ja nyt mustia aukkoja riittää kaikkialle valtion budjetista kansalaisten ihmissuhteisiin.

 

Lapset tiedemiehen haastajina

Hyvä kieli on sujuvaa, rentoa ja hauskaa, mutta jos kosketuskohdat lukijan maailmaan puuttuvat, mikään ei auta. Professori Esko Valtaoja toteaa, että porukka pitää ottaa huomioon puhui sitten päiväkotiryhmälle, sotaveteraaneille tai tähtitieteen harrastajille. Aikuiset kuuntelevat ilmeettömän kohteliaina, kollegat arvioivat tieteilijän sanomisia sen mukaan, miten tarkkaan hän argumentoi, mutta lapset osaavat kyseenalaistaa.

– Lapsia ei voi hämätä lainkaan, sillä ne tapittaa pienillä silmillään ja kysyy sitten, että mitä sä oikein höpötät.

Mennessään puhumaan mustista aukoista joukolle aikuisia tutkija ei oletakaan, että jokainen ymmärtäisi kaiken – tai ymmärtäisi puoliakaan oikein. Se ei ole pänttäämistä, jonka jälkeen tentissä tavataan. Tarkoitus on tarjota elämys, josta ehkä oppiikin jotain. Lapsijoukon eteen astellessa kieltä ei tarvitse juuri muuttaa.

– Ne ymmärtää, minkä ymmärtää, eikä kaikkea tarvitsekaan käsittää.

Tekstistä elämys

Lukemisen nautinto ei synny pelkästä tiedosta, eikä informaatio mene perille ilman tunteiden apua. Jos tekstin osoittaa nuorille aikuisille tai varttuneemmille lukijoille, siinä on oltava jotain, mikä kytkee asian aikuisen maailmaan, arkisiin kokemuksiin ja tunteisiin.

Kymmenvuotiaan maailma on erilainen kuin aikuisen. Lapsille kirjoitettaessa tekstin väliin ei sovi mitään ylimääräistä. Valtaoja havainnollistaa asiaa sanomalla, että päivänpoliittiset kytkökset, jotka jokainen aikuinen ymmärtäisi, joutavat pois. Lasten ajatusmaailma poikkeaa aikuisten ajatuksista, ja vielä pitäisi muistaa, että myös heidän tunnemaailmansa on erilainen kuin täysikasvuisten.

– Niin välttää sortumasta lapsellisuuksiin, hän hymähtää.

Valtaojan mukaan hyvä juttu etenee kuin juna, josta ei tulisi mieleenkään hypätä pois ennen kuin pääsee perille ja näkee lopputuloksen. Asioiden järjestyksellä on väliä; tapahtuma johtaa toiseen. Kieli antaa äärettömästi mahdollisuuksia sanoa sama asia hyvin, huonosti, selkeästi, kiinnostavasti tai tylsästi. Kaikkia niitä voi käyttää kaikissa teksteissä, Valtaoja valistaa.

 

  Kirjoittaja on turkulainen vapaa kirjoittaja ja suomentaja.

Anna Heikkola