Suorantaa kyntämässä – katsaus seksuaalisiin kiertoilmauksiin
Artikkeli 1/2017

Suorantaa kyntämässä – katsaus seksuaalisiin kiertoilmauksiin

Seksuaalisista merkityksistä puhuttaessa käytetään suomen kielessä usein kiertoilmauksia, joilla on yleensä muutakin yhteistä kuin tarkoite.

Kiertoilmauksissa käytetyillä sanoilla viitataan tyypillisesti kaunistellen tai epämääräisesti johonkin muuhun kuin sanojen kirjaimelliseen merkitykseen. Kiertoilmauksia voidaan käyttää myös tietoisen vihjailevasti, mikä vaatii tilannetajua. Esimerkki arassa paikassa huolimattomasti käytetystä ilmaisusta on vuonna 2016 lanseerattu mainoslause Parempaa lihaa kuin Tinderissä, josta Mainonnan eettinen neuvosto antoi huomautuksen tammikuussa 2017. Mainoslauseen toinen osa kuuluu Netissä sinua odottaa sonni;  kampanja markkinoi lihakarjatuotteita. Huomautuksessa tartuttiin ilmaisuun liha, jonka katsottiin viittaavan naisen vartaloon ja vahvistavan naisista annettua halventavaa mielikuvaa.

Suomen sukupuolista kanssakäymistä ja seksuaalisuutta käsittelevä sanasto on laaja. Raimo Jussilan ja Maija Länsimäen seksisanakirjassa Se siitä on sekä miehen että naisen sukupuolielimistä käytettyjä ilmauksia yhteensä toistatuhatta, eikä sanakirjan seksuaalieritteitä tai yhdyntää tarkoittavien ilmausten määrä ole paljoa tätä pienempi.

Yksiselitteiset ilmaisut eivät kuitenkaan ole ainoa keino viitata usein hävyttömiksi miellettyihin tarkoitteisiin, vaan seksuaalitarkoitteisten kiertoilmausten spektri on monenkirjava. Jussilan ja Länsimäen seksisanakirjan ilmaisuista suurin osa onkin eriasteisia kiertoilmauksia. Näistä monet ovat myös peräisin vanhoista arkistolähteistä.

Omaperäisinä pidetyt rivoudet eivät olekaan aina vain tuottajansa nokkeluuksia, vaan monesti samankaltaista ilmausta on saatettu käyttää jo hyvän aikaa ennen ruokottomuuksien laukojan syntymää. Monesti ilmaukset sisältävät kulttuuriseen kokemukseen perustuvan arvolatauksen. Tällaiset voivat liittyä esimerkiksi rikkauteen (sukukalleus) tai likaisuuteen (kuraränni).

Yhtäältä ilmausten tyypillinen alatyylisyys ja toisaalta niiden epäodotuksenmukaisuus arkiympäristössä voivat aiheuttaa vaikutelman, ettei ilmauksilla ole juuri yhteistä keskenään. Historiallisen aineiston tarkasteleminen auttaa hahmottamaan, millaisia yhtäläisyyksiä kiertoilmausten välillä on.

Luodaanpa siis silmäys 1800-luvun seksuaalisävytteisen kansanrunousaineiston siivottomuuksiin, joita muun muassa kansalliseepoksemme kirjoittaja ja kielentutkija Elias Lönnrot muun perinteenkeruutyönsä ohessa kokosi. Niitä on koottu osana perinneaineistoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lönnrotiana-kokoelmaan. Suuri osa kokoelman seksuaaliaiheisista runoista on julkaistu teoksessa Suomen Kansan Vanhat Runot XV (1997), joka täydentää viisikymmentä vuotta aiemmin loppuun saatettua perinnekokoelmaa muun muassa aiemmin sopimattomana pidetyllä runoperinteellä.

Pelto, porkka ja piika

Lönnrotin aikainen suomalainen yhteiskunta erosi monin tavoin maailmansotien jälkeisestä teollistuvasta Suomesta puhumattakaan informaatioyhteiskunnasta, jollaiseksi 2010-luvun Suomea voi luonnehtia. Niinpä monet perinteiset ammattikuntien nimitykset kuten seppä, suutari ja piika ovat arjessa yhä harvinaisempia tuttavuuksia. 1800-luvun kansanrunoudessa nämä sanat ovat kuitenkin yleisiä seksuaalisen toimijan eli koinajan nimityksiä. Työ, työskentely ja työvälineiden nimitykset leimaavatkin osaa kansanrunouden kiertoilmauksista.

Työkaluilmaukset ovat erityisesti miehen sukupuolielimistä käytettyjä kiertoilmauksia. Nykykielisesti ilmaisten miehisyyden mittarista ja sen värähtävästä viisarista saatetaan kansanrunoudessa käyttää esimerkiksi ilmauksia kalu, piikki, palja, vasara, mäntä ja vaaja, tai porkka, pännä, tuura ja väkärauta. Sen sijaan naisen sukupuolielimistä ei työkalunimityksiä käytetä ilmauksen värkki lisäksi lainkaan, ja tuota ainokaistakin käytetään yhtä lailla miehen ja naisen sukupuolielimistä.

Työnteko kaksimielisyydessään näyttäytyykin kansanrunojen ilmaisujen perusteella erityisesti miehisenä toimintana, jossa erotisoitu nainen solineen esitetään lähinnä työnteon kohteena kuten peltona ja yhdyntä kyntämisenä ja kylvämisenä. Tämä ei vaikuta kovin reilulta jaolta, mutta vaikka työ on yksi tärkeimmistä kansanrunouden kiertoilmausten motivoijista, ei se ole ainoa.

Työn ja ruoan ohella laajaa seksuaalitarkoitteisten kiertoilmausten joukkoa motivoi yhteys luontoon ja eläinkuntaan.

Toinen merkittävä kansanrunouden kiertoilmausten joukko käsittelee ruokaa ja syömistä. Modernille kielenkäyttäjälle yksi tämän vyyhden avaimista on anatomian nimitys häpyhuulet. Kansanrunousaineistossa onkin naisen reiden juurta aivan tavanomaista kutsua suuksi tai kidaksi huulineen, kielineen, ikenineen, leukaluineen, kurkkuineen, viiksineen ja partoineen. Vastaavasti seksuaalisesta kanssakäymisestä käytetään kuvauksen yhteydessä suun toiminnalle ominaisia ilmaisuja kuten maistaa ja purra – ovatpa tässä yhteydessä ilmaisut viheltää tai haukkuakin käytössä.

Mutta entä sitten ruoka? Vanhoista ilmauksista nykykielen valossa ilmeisimmät ovat muna ja (mammon) makkara, mutta erityisesti seksuaalieritteisiin viitataan kansanrunousaineistossa usein ruokasanastoa käyttäen. Ilmaisuissa tehdään myös selkeä ero sen suhteen, kumman sukupuolen elinten yhteydessä mitäkin ruoka-ainesanaa käytetään. Niinpä naisen sukupuolieritteisiin viitataan ilmaisuin viina ja olut, mutta toisaalta kirnua voidaan kuvata myös rasvaiseksi ja voiseksi. Miehen eritteistä puolestaan puhutaan maitona, viilinä, kotkelona ja hurstina.

Karhun kaksi kämmentä, avanto ja hauki

Työn ja ruoan ohella laajaa seksuaalitarkoitteisten kiertoilmausten joukkoa motivoi yhteys luontoon ja eläinkuntaan. Lönnrotiana-kokoelman seksuaalirunoudessa viitataankin monipuolisesti sekä miehen että naisen genitaaleihin ensisijaisesti eläintä tarkoittavin ilmauksin. Eritoten naisen sukuelimiä kuvattaessa saatetaan kokonaisuutta lähteä rakentamaan monien eläinten osista, mitä havainnollistaa seuraava arkistokatkelma:

Ei oo vittu hyvistä tehty
kuin pärein päistä
päre rauan räiskeistä
susi pani suu utasa
karhu kaksi kämmentänsä
kahen puolen karvaseksi
repo kielesä levitti
keskellen lipattaman
tehty on tetren lihasta
pantu pyyn mättähästä
voittu voin vuolekkeista
sivallettu sian lihasta

(Lönnrotiana 1:22b)

Metsän eläimiä tarkoittava sanasto ei ole suinkaan ainoata sukupuoli-ilmaisuun eksynyttä eläinsanastoa. Naisen sukuelimiin viittaa esimerkiksi myös ilmaus vihainen koira. Etenkin naisiin viittaavaa eläinsanastoa yhdistää se, että kyseessä on jonkinlainen villieläin tai villiintynyt eläin.

Niin ikään lemmen nostatusten eli erityisesti naisten naimaonnea parantamaan pyrkivien loitsurunojen sanasto sisältää runsaasti sekä eläinten nimityksiä että eläinten sukuviettiin viittaavaa sanastoa. Huomionarvoista on, että nykyäänkin voidaan luonnehtia jotakuta seksuaalisesti virittynyttä henkilöä kiimaiseksi tai tällaisten henkilöiden toimintaa vaikkapa kutemiseksi. Sen sijaan enää on tuskin yleisesti ymmärrettävää häiskytellä häkärässä.

Luonnossa on myös monia maanmuodostumia, joiden nimityksiä on kansanrunoudessa käytetty sellaisenaan tai ilmaisun osana viittaamaan naisen sukupuolielimiin. Toisaalta Suomen paikannimissä esiintyy paikoitellen sukuelintä tarkoittavaa sanastoa (Kulliluoto, Kyrpälehto, Tissikukkulat, Vittulampi), mutta nämä omat oma lukunsa. Kansanrunoudessa kiertoilmausten ensisijainen merkitys on yleensä ’kosteikko’ tai ’kulkureitti’. Näistä esimerkkeinä mainittakoon avanto, väylä, sola, kiimasuo, suoranta ja (karva)lampi, vaikka myös monitulkintaisempaa läpeä tapaa.

Miehen sukuelinten yhteydessä luomakunta ei kansanrunoissa esiinny aivan yhtä värikkäästi. Miehen sukuelimiin viittaavat ilmaukset ovat yleensä yksioikoisempia, ja niissä tarkoitteeseen viitataan yhdellä sanalla kuten kara tai oksa.Eläinkunnan jäsenistä puikkelehtivat esiin puolestaan turkiseläimet (orava, näätä) ja matelijat (mato, sisilisko) sekä ainakin yksi kala (hauki):

Likk' oli maassa liirillään,
avant' oli auki,
poika oli päällä polvillaan,
avannoss’ oli hauki

(Lönnrotiana 14:23&39)

Sukupuolielinten ja suvunjatkamisvietin lisäksi eläimellisyys esiintyy myös koinajan nimityksissä. Kansanrunoissa tästä käytetäänkin muun muassa ilmauksia jänis, oinas, ilves, korppi ja kotka tai vaikka jäärävä pässi, mutta toisaalta halukasta henkilöä voidaan myös hellitellä ilmaisulla peipponen.

Mainittakoon, että osa kiertoilmauksista edustaa tyyppiä, joissa sukuelimiin viitataan ikään kuin itsenäisiin ja ajatteleviin olentoihin. Kansanrunoudessa sekä kyrpä että vittu esiintyvätkin tällaisina, eikä näiden välillä käytävä sadonkorjuu, saalistus tai sota ole mahdotonta. Lienee sanomattakin selvää, ettei tällaista toimintaa tule tulkita kirjaimellisesti.

Yhä edelleen kierrellään

Mitä merkitystä tällä sitten on modernille suomen puhujalle? Palataan lopuksi nykyaikaan ja kaupungistuneeseen informaatioyhteiskuntaamme ja kysytään itseltämme, millaisin ilmaisuin lähestyisimme merkitystä ’sukupuolielin’. Esitin kysymyksen epätieteellisessä mielessä kolmelle bassosoittimen soittajalle sekä yhdelle rumpalille, joiden tiesin harjoittavan keskimääräistä enemmän alatyylisen kulttuurin viljelyä. Heidän vastauksensa olivat luovia mutta eivät yllättäviä.

Lähes kaikki saamani ilmaisut ovat yhdyssanoja. Miehen sukuelimiin näistä viittaa viisi: siittiöseiväs, vauvavapa, mällimoukari, tyydytystykki ja viihdekeppi. Naisen sukuelimiin taas viittaavat seuraavat kuusi: rämemajava, lihaverhot, pekoniruusu, hunajavako, ilopoimut ja kirnu. Lisäksi joukossa on yhdyntää tarkoittava vauvavoiteen injektointi.

Edellä luetellut ilmaisut ovat jokseenkin yhdenmukaisia esittelemieni historiallisten ilmaustyyppien kanssa: Miehen sukuelimistä käytettyjen yhdyssanojen jälkiosia hallitsevat erilaisten välineiden nimitykset, ja siemennesteestä käytettyä vauvavoidetta voidaan niin ikään pitää rasvaisen perinteen jatkajana. Toisaalta naisen sukupuolielimistä ei vastauksissa käytetä aivan vastaavanlaista ilmaisua kuin historiallisessa aineistossa, mutta sekä ruoka että eläimet esiintyvät yhdyssanoissa niin alku- kuin jälkiosina. Vaikka tätä otosta ei voida millään tapaa pitää kattavana modernien kiertoilmausten kuvauksena, se vihjaa suomen puhujien maailmasta tekemien tulkintojen pysyneen toistasataa vuotta kutakuinkin muuttumattomina.

Kiertoilmausten merkitysrakenteesta on hyvä olla tietoinen etenkin, jos työskentelee kielen kanssa kiinteästi tekemisissä olevilla aloilla, kuten markkinoinnissa. Nimittäin siitä huolimatta, että lauseyhteys ohjaa yleensä viestin vastaanottajan tekemään sisällöstä oikean tulkinnan, voi vihjaileva konteksti ja epäselvästi käytetty ja monitulkintainen kiertoilmaus johtaa myös tahattomasti saavutettuun julkisuuteen.

Kirjallisuutta:

Jussila, Raimo & Länsimäki, Maija (toim.) 1994: Se siitä. Suomen kielen seksisanakirja. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Kauppinen, Jarkko 2016: Kieli keskellä kitaa. Seksuaalisuuden kognitiiviset käsitemetaforat 1800-luvun kansanrunoudessa. Pro gradu. Turun yliopisto.

Kuusi, Matti & Timonen, Senni (toim.) 1997: Suomen kansan vanhat runot XV. Runoja Henrik Florinuksen, Kristfrid Gananderin, Elias Lönnrotin ja Volmari Porkan kokoelmista. Helsinki, SKS.