Suomen kielen lautakunnan kannanotto: Suomi tarvitsee pikaisesti kansallisen kielipoliittisen ohjelman
Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan kannanotto: Suomi tarvitsee pikaisesti kansallisen kielipoliittisen ohjelman

Suomen kielen lautakunta kiinnittää kannanotossaan huomiota Suomen kansalliskielten suomen ja ruotsin asemaan kohdistuvaan vakavaan uhkaan.

Suomen kielen lautakunnan kannanotto 26.10.2018

Kotimaisten kielten keskus (aiemmin Kotimaisten kielten tutkimuskeskus) julkaisi vuonna 2009 Suomen kielen tulevaisuus -nimisen kielipoliittisen toimintaohjelman. Ohjelman pääsuositus oli, että ”Suomen valtio asettaa työryhmän laatimaan kielipoliittista ohjelmaa, joka ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon Suomessa käytettävät kielet”. Nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin, ohjelman laatimista ei ole edelleenkään aloitettu.

Suomen kielen lautakunta pitää välttämättömänä, että kansallisen kielipoliittisen ohjelman laatiminen aloitetaan pikaisesti. Ohjelmassa tulee ottaa kantaa seuraaviin huolenaiheisiin:

– kansalliskielten käyttöalan kaventuminen

– yhteiskunnan toimintaa vaikeuttava yleiskielen hallinnan heikkeneminen

– suomalaisen kieliyhteisön jäseneksi pääsyn kynnys

– vähemmistökielten ja maahan tulleiden oman äidinkielen opetus.

Suomen kielen asema heikkenee nopeasti

Suomen kieli kuuluu siihen pieneen vähemmistöön maailman kieliä, joita voi käyttää ja käytetään kaikilla inhimillisen toiminnan ja tietämyksen osa-alueilla. Tässä etuoikeutettujen kielten joukossa suomi on verraten pieni kieli, vaikka se puhujamäärältään kuuluu maailman kielten joukossa suurimpaan kahteen prosenttiin. Kieli itse ei siis ole uhanalainen, mutta sen asemaa yhteiskunnassa uhkaa nopea heikkeneminen. Tätä kuvastaa muun muassa se, että virkamiestasollakin kyseenalaistetaan äidinkielen ylioppilaskokeen välttämättömyys, samoin kuin se, ettei suomenkielisen asiakaspalvelun saaminen suomalaisissa yrityksissä ole enää lainkaan itsestään selvää.

Kieliasiantuntijoiden keskuudessa viime vuosikymmenet vallinneen näkemyksen mukaan vieraat kielet eivät yleisesti ottaen ole uhka suomen kielelle. On katsottu, että runsaskin lainavaikutus pikemmin sopeuttaa kieltä muuttuvaan toimintaympäristöön kuin rappioittaa sitä. Nykytilanne on kuitenkin muuttamassa tätä näkemystä. Suomen kielen käyttöalan yhä nopeampi kaventuminen uhkaa mitätöidä kahden vuosisadan mittaisen määrätietoisen työn, jolla on luotu suomen kielelle asema yhteiskunnan kaikilla aloilla käytettynä ja toimivana kielenä.

Toisen kansalliskielemme ruotsin asema suomalaisessa yhteiskunnassa on jo ennestään rajallinen ja kapenee jatkuvasti.

Kansalliskielten asema tieteen ja opetuksen kielinä turvattava

Erityistä huomiota tulee kiinnittää kansalliskielten asemaan tieteen kielinä ja niiden käyttöön opetuksen välineenä koulutuksen kaikilla tasoilla. Kielen riittävyys kaikille tiedon ja tieteen aloille voidaan varmistaa vain käyttämällä kieltä siellä, missä inhimillisen ymmärryksen rajoja siirretään yhä uusille alueille. Äidinkielen rooli ymmärtämisen ja tiedon tuottamisen välineenä on myös korvaamaton, ja sen syrjäyttäminen vieraalla kielellä heikentää tietotyön huippusuoritusten edellytyksiä.

Kielenopetus on keskeinen osa kotoutumista

Ihmisten maailmanlaajuisen liikkumisen lisääntyessä myös maahanmuutto on huomattavasti lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Kielen ja yhteiskunnan kannalta tähän tulisi reagoida nykyistä merkittävästi tehokkaammalla kotouttamis- ja varsinkin kielikoulutuksella. Nykytilanne on jo johtanut siihen, että kansalliskielten käyttö väistyy ennen kaikkea englannin tieltä työelämän eri alueilla asiakaspalvelua myöten.

Oman äidinkielen opetus tukee tehokkaasti kaikkea oppimista. Siksi maahan tulleiden äidinkielten opetuksen on oltava nykyistä suunnitelmallisempaa.

Palvelujen käyttöön ei pidä luoda kielellisiä esteitä

Suuri merkitys on myös internetin ja muun sähköisen kommunikaation synnyttämällä murroksella luku- ja viestintäkäytänteissä. Merkittävä osa suomalaisista elää tekstimaailmassa, jossa englannin kielen asema kasvaa suomen ja ruotsin aseman kustannuksella. Tämä on paitsi uhka kansalliskielten käyttöalalle myös eriarvoisuutta luova tekijä: esimerkiksi julkisten ja yksityisten palvelujen sähköistyminen on monille haaste sinänsä. Palvelujen saavutettavuutta tulee edistää huolehtimalla kielellisten esteiden poistamisesta kansalliskieliä ja tarvittaessa muita Suomessa käytettäviä äidinkieliä ja selkokieltä käyttämällä.

Luovummeko kielestämme?

Olemme lähellä tilannetta, jossa on konkreettisesti tehtävä päätös siitä, haluammeko edelleen pitää kiinni äidinkielestämme vai olemmeko valmiit luopumaan siitä toisen kielen hyväksi – ensin vain joillakin elämän osa-alueilla mutta vähitellen yhä kattavammin. Tällainen suuntaus on jo meneillään, ja siihen on syytä reagoida huolellisesti kerätyn tiedon ja laajan käytettävissä olevan ymmärryksen pohjalta. Tämä edellyttää asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden yhteistyötä ja kansallisen tason suunnittelua.