Riitta Eronen on vuosien saatossa tullut tutuksi Kielikellon lukijoille ja Kielitoimiston neuvonnan asiakkaille. Hän työskenteli Kotimaisten kielten keskuksessa 33 vuoden ajan hyvin monenlaisissa tehtävissä, pääasiassa kielenhuollon ja sanakirjatyön parissa.
Riitta jäi eläkkeelle syksyllä 2018. Millaisin ajatuksin kielenhuollon konkari katselee taaksepäin?
Mikä sinusta piti tulla isona? Miten sinusta kuitenkin tuli kielenhuoltaja?
Koulussa pidin biologiasta, etenkin kasvien keruusta. Mutta kerran kokeet menivät huonommin ja opettaja huokaisi: ”Riitta, Riitta, taidat sittenkin olla humanisti.” Humanisti haaveili kirjoittamisesta, suomen kielessä kaikki oli kiinnostavaa, ja niin sitten ajattelin, että toimittajaksi tai opettajaksi. Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden opiskelu johdatti Kielitoimistoon, ja kielenhuoltajana olen saanut sekä opettaa että kirjoittaa.
Mitä työnkuvaasi kuului Kielitoimistossa Kielikellon lisäksi?
Työskentelin myös Kielitoimiston sanakirjan ja sen edeltäjän Suomen kielen perussanakirjan (ilmestyi 1990–94) toimituksessa ja olin uudistamassa sanatyyppien taivutuksen ja adjektiivien vertailuasteiden kuvaamista. Kielenhuoltajana pääsin sekä päivystämään neuvontapuhelimessa että vastaamaan kirjallisesti kysymyksiin. Vastauksia neuvonnan kysymyksiin ei suinkaan vedetty hatusta, vaan ongelmia selvitettiin yhdessä muiden kielitoimistolaisten kanssa. Samoin laadittiin alustuksia ja ehdotuksia suomen kielen lautakunnalle, tehtiin yhteistyötä viranomaisten ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
Päädyin myös esitelmöimään kielenhuollosta ja varsinkin uudissanoista moniin paikkoihin ja kirjoittamaan kielijuttuja mm. nykyisin jo lakkautettuun Hiidenkivi-lehteen ja tietysti Kielikelloon. Etenkin yhteistyö ruotsinsuomalaisten kielenhuoltajien kanssa oli antoisaa, ja pääsin myös kaksi kertaa opetusvierailulle Prahaan Kaarlen yliopistoon. Tärkeä ja monin tavoin maailmaani avartava oli monivuotinen jäsenyyteni Braille-neuvottelukunnassa, joka on pistekirjoituksen asiantuntijaelin.
Olet kirjoittanut kaiken muun ohessa myös kirjan uudissanoista (Uudissanoja Rötösherrasta salarakkaaseen, Otava 2007). Mikä sanoissa on niin kiehtovaa?
Rakkaus sanoihin alkoi jo lapsena, kun kotona pelattiin kaikkia mahdollisia sanapelejä ja kiisteltiin siitä, mikä on sana. Kun ensimmäinen tehtäväni Kotuksessa oli sanastus, uusien tai uudessa merkityksessä käytettyjen sanojen poimiminen eri teksteistä, se tuntui kiehtovalta leikiltä. Mikä on uudissana? Silloin, 1980-luvun puolivälissä, ei vielä ollut nettiä, vaan piti selvittää eri lähteistä, oliko sana sittenkään uusi.
Uudissanoista tuli sitten kuin vaivihkaa erityisalani, ja päädyin toimittamaan Otavan MMM-vuosikirjan vuoden sanojen listaa, mikä taas johti kirjan kirjoittamiseen. Siinä vastaan sellaisiin usein esitettyihin kysymyksiin kuin mistä niitä sanoja tulee ja kuka niitä keksii.
Kielikellossa on myös aina esitelty uudissanoja. Kotuksen verkkosivuilla niitä julkaistaan säännöllisesti; vuoden sanoja on koottu vuodesta 2010. Kootut sanat kertovat tiivisti yhteiskunnasta, sen ilmiöistä ja ilmapiiristä, ne ovat kuin historiakatsaus, ja ne kiinnostavat suuresti sekä suurta yleisöä että mediaa.
Kotona pelattiin kaikkia mahdollisia sanapelejä ja kiisteltiin siitä, mikä on sana.
Missä vaiheessa Kielikello astui elämääsi? Miten kielenhuoltajan ja Kielikellon toimittajan roolit sopivat yhteen?
Kielikello oli mukana jo alusta asti, Esko Koivusalon ja Anneli Räikkälän aikana 80-luvulla. Silloin ei ollut ajantasaista nykykielen sanakirjaa eikä paljon oppaitakaan, joten Kielikello oli tärkeä apuneuvo kielenhuollon kysymyksissä ja niihin vastaamisessa.
Vähitellen päädyin toimittajaksi, toimitussihteeriksi ja päätoimittajaksikin. Lehdenteko on aina perustunut tiiviiseen yhteistyöhön etenkin toimituksen mutta myös muun kielenhuollon, varsinkin nimistönhuoltajien, kanssa. Koko Kotuksen tietämys EU-kielestä murteisiin on näkynyt kirjoituksissa, samoin eri alojen ja kielentutkimuksen suuntausten esittely. Kiitokset siis mm. opiskelijoille ja heidän ohjaajilleen aktiivisuudesta – ja ennen kaikkea lukijoille, joita ilman ei olisi lehteäkään.
Miten lehdenteko muuttui vuosien mittaan?
Kun tulin mukaan toimittamaan Kielikelloa, se oli jo laajentunut tiedotuslehdestä yleisemmäksi, entistä laajemmin myös taustoja selvittäväksi aikakauslehdeksi. Tuolloin kirjoitettiin perusteellisia, pitkiä, runsaasti kielioppitermejäkin sisältäviä artikkeleita. Vähitellen tekstit lyhenivät, mutta edelleen tarvitaan sekä perusteellisempia että helposti luettavia pieniä kirjoituksia.
Eniten muuttui tekniikka. Alussa tehtiin yhteistyötä kirjapainojen kanssa, kiikutettiin vedoksia kustantamoon, mutta vähitellen kaikki muuttui sähköiseksi. Painetun Kielikellon loppuun asti meillä oli kuitenkin taittaja ja taiteilija, joiden panos lopullisen lehden valmistumiseen oli tietysti ensisijainen, kiitoksia heille yhä, ja etenkin jo edesmenneelle kustantajallemme Jukka Ihanukselle, joka viimeiseen asti piti huolta painetusta Kielikellosta. Hänen aikanaan tehtiin myös jättiurakka, kun Kielikellon sisältö saatettiin sähköiseksi arkistoksi, joka loi pohjaa nykyiselle verkkolehdelle.
Koko Kotuksen tietämys EU-kielestä murteisiin on näkynyt kirjoituksissa.
Onko jokin erityisesti jäänyt Kielikellon vuosien varrelta mieleesi?
Kielikello-vuosista jäi erityisesti mieleen onnen ja ihmetyksen tunne aina, kun kiireestä ja kommelluksistakin huolimatta saatiin lehti ajoissa valmiiksi. Myös lukijoiden palaute kosketti, se, että lehti oli monelle niin tärkeä. On hienoa, että Kielikello jatkaa elämäänsä ja on nyt kaikkien verkon käyttäjien saatavilla.
Millaisista aiheista haluaisit itse vielä lukea Kielikellosta?
Nyt, kun en enää ole mukana Kielitoimiston työssä, odotan Kielikellon ilmestymisestä kertovaa kilahdusta sähköpostilaatikkooni. Toivottavasti saadaan yhä lukea ajankohtaisia kuulumisia Kotuksen työstä ja tietenkin kielilautakunnan suomen ja ruotsin asemaa koskevaa kannanottoa toivottavasti seuraavista toimista. Mitä havaintoja löytyy Suomen kielen seurantatalkoista? Entä mitä tapahtuu äidinkielenopetukselle ilmiöoppimisen koulussa? Millaisia ovat uudet ylioppilaskokeet? Miten tekoäly oppii suomea? Mitä mahtaa olla Jokisen eväinä ensi vuonna?
Kiinnostuneena odottaa Riitta Eronen, syyskuussa 2018 eläkkeelle siirtynyt kielenhuoltaja.
Kysymykset on laatinut Sari Maamies.