Sukunimi on viesti
Artikkeli 1/2012

Elina Stormbom

Sukunimi on viesti

Olen tutkinut nuorten naisten sukunimen valintaa avioliiton yhteydessä. Tavoitteena oli selvittää sukunimen valintaperusteita avioiduttaessa, kartoittaa sukunimen merkitystä osana yksilön identiteettiä ja pohtia, onko sukunimi-identiteetillä vaikutusta sukunimen valintaan. Tutkimuksessa oli kaksi aineistoa: internetissä kyselylomakkeella kerätty 250 vastaajan kokoinen aineisto sekä kahdentoista nuoren naisen haastattelut. Tutkimuksen informantit olivat 20–30-vuotiaita joko avioitumassa olevia tai jo avioituneita suomalaisnaisia.

Yleisimmin  avioituvat naiset päätyivät ottamaan miehen sukunimen, ja seuraavaksi yleisintä oli oman sukunimen pitäminen. Tärkein syy valita miehen sukunimi tai kaksoisnimi oli yhteenkuuluvuus miehen ja mahdollisten lasten kanssa. Kyselylomakeaineiston perusteella perheen yhteistä sukunimeä kannattivat enemmän nuoret kuin vanhemmat vastaajat. Tutkimuksen informantit pitivät yhteenkuuluvuutta ja perheen yhteistä sukunimeä jopa niin tärkeinä asioina, että miehen sukunimi olisi useimmissa tapauksissa otettu, vaikka  sukunimeä ei olisi pidetty miellyttävänä. Esimerkiksi 26-vuotias, avioitumassa oleva informantti kertoi näin:

Et vaikka se [miehen sukunimi] nyt onki rumempi ja näin, mutta sit taas toisaalta sit on enemmän niin ku, kuuluu siihen toiseen, et jotenki must ois ehkä hölmö mennä naimisiin, jos mä pitäisin sit kuitenki oman sukunimeni ja sit se on vähän sama, et oisko sit naimisis vai ei.

Yhteisellä sukunimellä haluttiin viestiä paitsi yhteenkuuluvuutta miehen ja mahdollisten lasten kanssa myös naimisissaoloa.

Oman sukunimensä pitäneille naisille sukunimi taas oli pikemminkin viesti tasa-arvosta, omasta itsenäisyydestä ja vastavirtaan kulkemisesta. Oman sukunimensä säilyttäneet naiset myös kokivat sukunimensä vahvasti osaksi identiteettiään, eikä omasta nimestä haluttu luopua avioiduttaessa. Oman sukunimen pitämiseen vaikutti vahvan sukunimi-identiteetin lisäksi usein myös naisen korkea koulutustaso, oman tyttönimen tunnettuus työelämässä tai perinteiden vastustaminen. Perinteitä vastustaneet naiset kokivat miehen sukunimen ottamisen ”tympeäksi, vanhanaikaiseksi ja turhaksi tavaksi”. Eräs 23-vuotias, avioitumassa oleva nainen kirjoitti: ”En aio ottaa miehen sukunimeä, minulla on jo oma.” Kaksoisnimeen päätyneet naiset kuvailivat valintaansa usein kompromissiksi, kun haluttiin sekä yhteinen nimi miehen kanssa että säilyttää oma tyttönimi.

Naisten sukunimen valintaan vaikuttaneet tekijät koskivat joko itse sukunimiä (nimen muoto, merkitys ja yleisyys, yhteensopivuus etunimen kanssa) tai nimien käyttöä (yhteenkuuluvuus miehen kanssa, suvun merkitys, sukunimi-identiteetti). Muutamalla vastaajalla sukunimen valintaan vaikuttivat hyvinkin spesifiset asiat. Eräs informantti esimerkiksi piti oman sukunimensä, jotta hänellä säilyisi kaikissa nimissään kuusi kirjainta, toinen taas päätyi viime hetkellä ottamaan miehen sukunimen riitaannuttuaan oman sukunsa kanssa. Eräs nainen halusi miellyttää miestään ja päätti hääpäivän aamuna antaa tälle häälahjaksi lupauksen miehen sukunimen ottamisesta.

 

Kirjoitus perustuu kirjoittajan pro gradu ‑tutkielmaan ”Sukunimeni on kuin moottoripyöräjengiläiselle liivi – en luopuisi siitä mistään hinnasta.”  Nuorten naisten sukunimen valinta avioliiton yhteydessä.  Helsingin yliopisto, suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos 2011.

 

Elina Stormbom