Sotilasarvojen nimitykset ovat suomen kielessä oma ja omalaatuinen sanastoryhmänsä. Lähes puolet väestöstä joutuu tietyssä elämänsä vaiheessa tiiviisiin tekemisiin sotilasarvojen kanssa – ja ne syöpyvät syvälle sydämeen. Arvonimet tuntuvat jotenkin kotoisilta, vaikka niiden ulkoasusta näkee ensi silmäyksellä, että ne ovat vierasta lähtöä.

Suomeen syntyi ruotujakoon perustuva sotaväki jo Ruotsin vallan aikana. Autonomian aikana sama järjestelmä oli periaatteessa voimassa mutta itse asiassa enimmäkseen hyllylle pantuna. Nykyinen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustuslaitos perustettiin vasta itsenäisyyden alkuvuosina. Tämä kehitys näkyy sotilasarvoissa sillä lailla, että ne lähes kaikki ovat lainoja ruotsin kielestä. Ruotsin kielen takana on sitten vaihtelevia tarinoita.

Lähden nyt kulkemaan maan tasalta kohti sotilashierarkian ylimpiä huippuja. Tyydyn tässä esittelemään vain jalkaväen arvoja. Niistäkin tuo historian kulku, johon viittasin, näkyy selvästi. Alimman sotilasarvon perusnimike on sotamies (jos nyt alokas jätetään sivuun, niin kuin alokas todellisuudessakin jää paljosta paitsi). Se on vanha, perinteikäs sana kirjakielessä se esiintyy jo Agricolalla vuonna 1544. Tuntuu oikeudenmukaiselta, että sotamies, joita armeijassa on ylivoimainen enemmistö, on saanut kotimaisen nimityksen. Sotamiehellä on aselajia myöten lukuisia virkaveljiä – jääkäreitä, rakuunoita, viestimiehiä ja mitä kaikkia niitä onkaan – mutta sivuutan nyt heidätkin.

Päästä palvelijaan

Korpraali kuuluu miehistöön mutta on kuitenkin arvossa yhden asteen tavallista sotamiestä ylempänä. Ruotsissa vastaava sana on korpral, ja termi onkin lainattu suomeen ruotsista, mutta mitä on ruotsin takana?

Sana palautuu viime kädessä italian sanaan caporale, jota on jo varhain käytetty suomen korpraalin merkityksessä. Jos halutaan mennä ajassa vielä italiaakin kauemmas, tullaan latinan sanaan caput ’pää’, jonka johdos italian caporale on. Caporale on pienen miesjoukon pää eli pomo. Italiasta ranskaan lainattuna sana on saanut muodon corporal. Ranskasta sana on kulkeutunut joko suoraan tai saksan kautta ruotsin kieleen ja Ruotsin armeijaan.

Korpraalia seuraavat alimmat päällystöarvot alikersantti, kersantti ja ylikersantti. Ali- ja yli-määritteet ovat jokaiselle suomen puhujalle selvät, ongelmana on vain itse kersantti. Hypätäänpä äkkiloikka suoraan latinaan. Latinan servire ’palvella’ -sanan yksi partisiippimuoto on servientem ’palveleva’. Tästä on ranskaan saatu sanat sergeant, sergent. Sanaa käytetään muutamin lisämäärittein varustettuna hyvin monenlaisista palvelijoista: oikeudenpalvelijasta, juhlamenojen ohjaajasta, poliisista. Sergent on myös upseerin palvelija ja nykyranskassa jalkaväen aliupseeri. Saksassa sergeant on tunnettu ’vääpelin lähimpänä alaisena’ jo 1600-luvun alussa.

Ranskasta tai saksasta on saatu myös ruotsin sergeant. Äännettynä ruotsin sana muistuttaa hyvinkin paljon suomen kersanttia. Ainoa merkittävä ero on alkuäänne: ruotsissa ja muissa kielissä ranskaa myöten se on s-, suomessa k-. Suomeen k on kai tullut sellaisista muinaisruotsin ja eräiden nykyruotsin murteiden asuista kuin skersant – aivan kuten ruotsin skola on koulu.

Germaanista ja kotimaista

Vääpeli on selvästi saksalaisperäinen arvonimi, vaikka ruotsin kautta sekin on kieleemme kiertynyt. Ruotsin sana on väbel, sama kuin saksan Webel. Saksan sotilasarvo on oikeastaan Feltwebel, kenttävääpeli – vääpeleitä kun oli muuallakin kuin sotaväessä. Pohjana on muinaissaksan verbi weibön, weiben ’liikkua sinne tänne’. Vääpelihän on eräänlainen komppanian yleismies. – Ylivääpelissä ei ole mitään ihmeellistä.

Sotilasmestari on jalkaväen päällystöarvoista ainoa, joka on täysin kotimaista perua. Se onkin viimeisenä eli 1.12.1952 käyttöön otettu arvo, ylin silloisista aliupseerinarvoista. Tekoaineet ovat selvästi näkyvissä.

Vänrikki on täysin germaanisperäinen sotilasarvo. Vänrikki on alin upseerinarvo, ruotsiksi fänrik. Pohjimmaisena on muinaisyläsaksan sana fano, joka merkitsee ’lippua’ – siitä tulee nykysaksan die Fahne ’lippu’. Tuossa muinaisyläsaksan vaiheessa oli myös sana faneri ’lipunkantaja’. Se on vänrikin esikuva.

Luutnantti on ruotsiksi löjtnant. Ranskaksi se on lieutenant, saksaksi Leutnant. Tässä meillä on selvästi suomen sanan lähtökohta. Kannattaa taas kurkistaa ranskalaisen originaalin sisään.

Ranskan lieutenant sisältää itse asiassa kaksi sanaa: lieu ’paikka, sija’ ja tenant ’pitävä’. Lieutenant on siis ’paikkaa pitävä’, sellainen joka pitää hallussaan toisen paikkaa, lyhyesti sanottuna sijainen. Luutnantti on päällikkönsä eli kapteenin sijainen.

Sadanpäämies

Kapteenin tyypillisin tehtävä on komppanian päällikkyys. Kapteeni on suunnilleen samanlaisessa tehtävässä kuin vanhan raamatunkäännöksen sadanpäämies. Pään ja päämiehen merkitys on kapteenin nimityksessä ainakin latinantaitoiselle melko läpinäkyvä. Kuten edellä jo korpraalin yhteydessä todettiin, pää on latinaksi caput, kansanlatinassa capum. Jo vuosituhantemme alussa tunnettiin näiden sanojen johdos capitaneum vanhoissa ranskalaisissa lauluissa tarkoittamassa ’ylintä sotapäällikköä’. Italiassa on ollut käytössä termi capitano, joka on lainattu ranskaan muodossa capitaine. Saksan sana on äänneasultaan suunnilleen sama, Kapitän. Ruotsiksi sana on kapten. Jo tutuksi tullut reitti on jälleen kuljettu läpi. Preussin armeijassa vierasperäinen Kapitän saksannettiin 1800-luvulla; siitä tuli Hauptmann eli suomeksi sananmukaisesti ’päämies’.

Jos tehdään syrjähyppy sukukieleemme unkariin – jossa kaikki sotilasarvot ovat omakielisiä sanoja – havaitaan toinen taktiikka. Unkarilainen lähtee siitä, minkä kokoinen joukko kapteenilla on johdettavanaan, ja päätyy sanaan százados, mikä suomeksi olisi semmoista kuin ”sadakas” – siis sadanpäämies.

Majuri on ruotsiksi major, saksaksi Major, englanniksi major, italiaksi maggiore, joiden kaikkien taustalla on latinan sana maior ’suurempi’. Alun perin majuri oli rykmentin komentajan apulaisena toimiva vanhin kapteeni.

Myös eversti on puhtaan germaanista syntyä. Ruotsin överste on käännös saksan Oberst-sanasta. Oberst merkitsee everstiä, mutta sen kirjaimellinen merkitys on ’ylin’ – tässä tapauksessa ylin esiupseeri.

Päälliköitä ja renkejä

Kenraali palautuu ruotsin generalin ja saksan Generalin kautta ranskaan. Täydellinen ilmaus on oikeastaan capitaine général, joka merkitsee ”yleispäällikköä”, kaikkien’ muiden päällikköjen päällikköä eli ’ylipäällikköä’. Kenraaliharjoitus on siis ’yleisharjoitus, pääharjoitus’. Sotilaskielessä on sitten käynyt niin kuin joskus käy, että pääsana — tässä tapauksessa capitaine kuluu kokonaan pois ja sitä jää edustamaan määrite: général. Periaatteessa sama ilmiö on se, että lenkkimakkarasta on tullut pelkkä lenkki.

Jäljellä on enää marsalkka. Tätä arvoa Suomen puolustusvoimissa jaellaan hyvin kitsaasti. Joka itsensä alentaa, se ylennetään. Sanan oletettu originaali on varhaisyläsaksan marah + schalh, sananmukaisesti ’hevosrenki’. Marah ’hevonen’, joka sittemmin muuntui asuun marha, on sama sana, joka esiintyy suomen sanassa marhaminta ’riimunvarsi’ – hevostermistöä sekin. Marah-schalh-sanasta kehittyi saksaan Marschalk – ja tästähän jo onkin auki selvä tie ruotsin kautta suomeen.

Alkuperäisen tallirengin merkityksenkehitys on ymmärrettävissä niin, että hallitsijan tallirenki ei ollutkaan mikä hyvänsä renkipoika, vaan hänestä tuli hovitallimestari ja ennen pitkää kuninkaan oikea käsi, lähin alainen. Arvot nousevat ja laskevat suhdanteiden mukaan – sanat jäävät.