Käsite sosiaalinen media on suhteellisen uusi, joten siitä on erilaisia tulkintoja. Nimitys sosiaalinen media on kuitenkin jo vakiintunut, vaikka myös (joidenkin mielestä selvempää) ilmausta yhteisöllinen media käytetään.
Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu monelta monelle. Siitä puuttuu perinteisille joukkoviestimille tyypillinen viestijän ja vastaanottajan välinen ero. Tässä verkkoviestintäympäristössä jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällön tuottaja.
Sanastokeskus TSK on julkaissut – luonnollisesti verkossa – Sosiaalisen median sanaston, jossa suomenkielisen määritelmän saavat muun muassa käsitteet avainsanapilvi, joukkouttaminen ja ystäväpyyntö. Lisäksi sanastossa on termien ruotsin- ja englanninkieliset vastineet. Sanaston on tarkoitus vakiinnuttaa termien käyttöä sekä selkeyttää ja yhdenmukaistaa viestintää (ks. www.tsk.fi).
Sosiaalisesta mediasta on vaikea kirjoittaa: se kehittyy niin nopeasti, että tilanteesta on hankala pysyä perillä. Sekä palveluiden suosio että käyttäjien asenteet ja toiminta muuttuvat jatkuvasti. Näin toteaa koulutusteknologian asiantuntija ja digimedia-alan yrittäjä Harto Pönkä, joka on julkaissut mainion katsauksen sosiaalisesta mediasta.
Sosiaalinen media kiinnostaa ja pelottaa
Noin joka neljäs organisaatio Suomessa seuraa, mitä siitä puhutaan verkon medioissa. Toisaalta valtaosa suomalaisista yrityksistä ei toistaiseksi ole hyödyntänyt sosiaalista mediaa myynnissä ja asiakaspalvelussa.
Useissa organisaatiossa sosiaalisesta mediasta toivotaan apua ennen kaikkea tunnettuuden saamiseen: siellä halutaan markkinoida sekä kertoa uutuuksista ja palveluista. Avainsanoja ovat jakaminen, vastavuoroisuus ja vuorovaikutus. Sen sijaan julistamista, oman erinomaisuuden kehumista, moni sosiaalisen median käyttäjä vierastaa.
Juuri nyt työpaikoilla keskustellaan ajankäytöstä, koska työ- ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt entisestään. Päivitetäänkö vaikkapa organisaation Facebook-sivuja työ- vai vapaa-ajalla? Moni pelkää, että sosiaalisessa mediassa työ- ja siviilielämä voivat sekoittua entistä pahemmin, koska työ- ja siviiliminää on siinä ympäristössä vaikea täysin erottaa toisistaan. Työntekijällä saattaa olla esimerkiksi Facebook-kontakteissa sekä vapaa-ajan ystäviä että työkavereita ja asiakkaita.
Sosiaalisessa mediassa puheenvuoroja käyttävä saa olla tarkkana, jos esiintyy organisaation nimissä. Tuija Aalto ja ja Marylka Yoe Uusisaari toteavat Nettielämää-kirjassaan: ”Kun yksityiset kontaktit ja työelämän kontaktit sekoittuvat verkossa, on nähtävä itsensä verkoston tiukkapipoisimman jäsenen silmin.”
Tulevaisuudessa ei viestintäympäristöä ilman sosiaalista mediaa?
”Kyselen välillä Facebookissa itseäni fiksummilta kavereilta neuvoa myös työhön liittyviin pulmiin. Saatan saada hetkessä liudan asiantuntijavinkkejä mitättömällä vaivalla.” Näin toteaa sosiaalisen median eduista Jussi Nousiainen, joka työskentelee verkkotiedottajana Tekniikan Akateemisten Liitossa. Hän käyttää työssään Facebookia, LinkedIniä, Twitteriä, YouTubea ja vuorovaikutteista verkkolehteä.
”Olemme akateemisesti koulutettujen ammattijärjestö. Tulevilla jäsenillämme ei ole enää olemassa viestintäympäristöä ilman sosiaalista mediaa. Meidän täytyy ottaa se huomioon. Uskon, että sosiaalinen media tulee olemaan lähitulevaisuudessa järjestöllemme tärkeä tapa yhteydenpitoon jäsenten kanssa”, Nousiainen ennakoi.
Verkkokirjoittamisellakin on sääntönsä
Verkossa käytettävä kieli on kuitenkin haaste kaikille organisaatioille; sosiaalinen media vaatii työviestinnän välineenä hyvää kulttuurintuntemusta ja tilannetajua. Verkossa voi helposti antaa itsestään ja organisaatiostaan tökerön kuvan.
Tilannetajua tarvitaan juuri siinä, millaista kieltä kirjoittaa organisaationsa nimissä; kielivalinnat ovat ehdottomasti uskottavuuskysymys. Antti Isokangas ja Riku Vassinen toteavat osuvasti Digitaalinen jalanjälki -kirjassaan: ”On väärin ajatella, ettei verkkokirjoittamisella olisi mitään sääntöjä. Kukaan ei jaksa lukea blogeja, joissa ei ole välimerkkejä tai isoja alkukirjaimia. Toimitusjohtaja menettää kaiken uskottavuutensa, jos hänen verkkokeskustelukommenteissaan on kirjoitusvirheitä, teennäistä nuorisoslangia ja enemmän hymiöitä kuin 16-vuotiaan tytön MySpace-profiilissa.”
Kun kirjoittaja vaikkapa tavoittelee nuorta kohdeyleisöä, hän ei voi väkisin käyttää oletettua nuorisokieltä, ellei se sovi organisaation suuhun ja imagoon. Verkkokeskusteluissa nuoret tuntuvat pitävän suorastaan säälittävinä organisaatioita, jotka muun muassa käyttävät vieraskielisiä sivistyssanoja. Oman harrastuspiirin sanoja käyttämällä taas tavoitellaan yhteenkuuluvuutta ja luodaan me-henkeä. Sosiaalisessa mediassakin kannattaa siis puhua aina omalla äänellään.
Lähteet
Aalto, Tuija ja Uusisaari, Marylka Yoe 2009: Nettielämää. Sosiaalisen median maailmat. BTJ Finland Oy.
Isokangas, Antti ja Vassinen, Riku 2010: Digitaalinen jalanjälki. Talentum.
Pönkä, Harto: Sosiaalisen median katsaus 5/2010 18.5.2010. http://www.slideshare.net/hponka/sosiaalisen-median-katsaus-052010(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)