Sokea valekielipoliisi myhäilee
Talkoohavaintoja 3/2018

Jemina Tukiainen

Sokea valekielipoliisi myhäilee

Yleiskielen seurantatalkoot ovat kirvoittaneet kielihavaintojen lisäksi myös kommentteja Kielitoimistolle.

Kotimaisten kielten keskuksen yleiskielen seurantatalkoisiin tulleiden havaintojen joukossa on viestejä, joissa kieliviranomaiselle on esitetty esimerkiksi pyyntöjä, ehdotuksia ja kysymyksiä. Yleisimmin viesteissä tiedustellaan Kielitoimiston kantaa erilaisiin kielikysymyksiin, ehdotetaan julkisen kielenkäytön aktiivisempaa ohjailua tai toivotaan jyrkempää linjaa yleiskielen normitustyöhön. Onpa annettu kritiikkiäkin.

Mitä mieltä Kielitoimisto on?

Talkoohavainto on joissain viesteissä puettu kysymyksen tai kannanottopyynnön muotoon:

– – Kiinnostaisi tietää onko sanaa ”käytänne” ylipäätään olemassa suomen kielessä, milloin sanaa on ruvettu käyttämään yleisemmin ja mikä on kielitoimiston henkilökohtai-nen/virallinen suhtautuminen sanaan ”käytänne”.

– – Myös Ylen pääuutisissa uutisankkuri kerran sanoi: ”Joutsen meinasi jo kuolla Suomessa sukupuuttoon.” Mikä on Kielitoimiston kanta tällä hetkellä? Itse pidän sitä ehdottomasti tyylirikkona.

Usein tällaisia kysymyksiä tulee myös puhelinneuvontaan, ja kyseessä lieneekin varsin luonnollinen tapa lähestyä Kielitoimistoa. Kaikkiin kieltä koskeviin kysymyksiin ei kuitenkaan ole mahdollista vastata yksiselitteisesti.

Osa Kielitoimiston mielipidettä tiedustelevista tuntuu kaipaavan vahvistusta omalle tuntumalleen tai ajatukselleen. Kielitoimiston neuvontaankin saatetaan soittaa esimerkiksi vedonlyöntien tai kielikiistelyiden myötä, jolloin soittaja usein toivoo kielineuvojan vastauksen olevan hänelle itselleen suosiollinen.

– – Johtopäätöksiä vedetään jo useammin kuin tehdään. Vedettiin taannoin jopa Aristoteleen kantapäässä. (Älkää vain sanoko, että kotus pitää sitäkin jo käypänä ilmaisuna.)

Miksi Kielitoimisto ei tee mitään?

Osa kielihavaintojen lomassa osoitetuista viesteistä on erilaisia toimintaehdotuksia. Havaintojen lähettäjät pyytävät Kielitoimistolta julkisia kannanottoja ja keskustelunavauksia. Myös suosituksia ehdotetaan annettaviksi:

– – Voisitteko suositella virallisesti ”oksennus”-termin uudelleen käyttöönottoa Yrjön sijasta?

Havaintoviesteissä nostetaan esille useita tahoja, joiden käyttämä kieli on talkoolaisten mielestä jollain lailla epäsopivaa, huolimatonta tai muuten vain silmiinpistävää tai korvia ärsyttävää. Nämä tahot ovat lähinnä toimittajia, poliitikkoja tai muita paljon julkisesti puhuvia ja kirjoittavia henkilöitä tai organisaatioita. Talkooviesteissä toivotaankin Kotuksen tai Kielitoimiston antavan huomautuksia ja ohjeita suoraan kielenkäyttäjille:

Kotus voisi ohjeistaa toimittajia sekä viranomaisia, että sanalle ”applikaatio” on olemassa myös suomenkielinen vastine, joka on ”sovellus”.

Olisiko Kielitoimistolla voimaa ja valtaa ohjeistaa tv- ja radiokanavia käyttämään elokuvasta sanaa elokuva, eikä tuota täysin ääliömäistä leffa-sanaa, jota tyrkytetään joka tuutista. Kyllästyttää ja suututtaa. Kenen käskystä koko Suomen pitää kuunnella tätä tsadin slankin sössötystä?

– – Laiskuutta Yle:n ja muidenkin puhekielessä: sää ovvaihtelevaa, huomenna ompoutaa, Irakissa orrauhallista. Näistä ehdotan kielitoimistolta huomautukset viestimiin ja oppilaitoksiin.

Moni kirjoittaja toivoisi siis aktiivisempaa puuttumista julkiseen puheeseen ja kirjoitteluun. Toisaalta myös ohjeistuksia ja koulutusta toivotaan. Kaiken kaikkiaan Kielitoimisto saisi viestien perusteella olla näkyvämpi ja kuuluvampi.

Tiukempaa otetta, kiitos!

Joistakin talkooviesteistä huokuu jonkinlainen tyytymättömyys Kielitoimiston ”löyhään otteeseen”. Kielitoimistoa pidetään turhan sallivana ja lepsuna. Erityisen paljon kritiikkiä on nostattanut suomen kielen lautakunnan vuonna 2014 tekemä päätös, jossa se hyväksyi tekemään-muodon käytön alkaa-verbin yhteydessä:

Pahin, suorastaan rikosluonteinen myönnytys, johon valtakunnan kielenhuoltajat repsahtivat, on III infinitiivin hyväksyminen I inf. rinnalle alkaa-verbin yhteydessä. Alkakaa nyt jo ”PERUMAAN” lapsusta!

Kun kielilautakunta lepsuudessaan on hyväksynyt ”alkaa tekemään”, niin kaipa mikään ei ole enään väärää suomea, vaan vastaavasti voidaan hyväksyä ”ryhtyä lennättää”, ”kyetä tehdä” jne. joita kuulee ja näkee usein. Vai kuinka?

Joissakin viesteissä vinoillaan Kielitoimistolle, joka hyväksyy – jollei jo nyt niin viimeistään aivan pian – yleiskieleen ”kaiken mahdollisen”:

– – Esimerkkini on ”lapsien”, pro lasten. Varmaan saanut alkunsa virrestä Ystävä sä lapsien missä hassua muotoa on käytetty runomitan takia. Vai sanotaanko kohta – Kielitoimiston myhäillessä vieressä – ”lapsientarha”, ”lapsienlääkäri”?

Näitäkin sanoja/ilmauksia käyttävät mm. toimittajat, mutta varmaan myös Kotuksen sokeat valekielipoliisit.

Kielen ilmiöt ja piirteet tosiaan herättävät toisinaan hyvinkin voimakkaita ja tunnepitoisia reaktioita. Aina reagoija ei välttämättä itsekään täysin hahmota, mistä hänen kuohuntansa johtuu. Yleiskielitalkoot ovatkin oiva tilaisuus tarkastella kielen itsensä lisäksi myös omaa suhtautumista kieleen ja kielenhuoltoon:

Kai minä olen sitten puristi, mutta toivoisin teiltä siellä Kotuksessa tiukempaa otetta.

Kieli aarteena ja välineenä

Kieltä voidaan tarkastella hyvin erilaisista näkökulmista. Joillekin kieli on ensisijaisesti kommunikaation väline, jonka huoltajan ja normittajan tulisi ennen kaikkea keskittyä käytännöllisyyteen. Toisille kieli on lisäksi – tai jopa ennen kaikkea – kansallisaarre, jota tulee rakastaa ja vaalia. Kielen muuttuessa tulisi pyrkiä säilyttämään aarteen omaleimaisuuksia ja uniikkeja piirteitä, vaikka ne arkikäytössä hankalia olisivatkin.

Todellisuudessa useimpien kielen parissa työskentelevien ja kielestä kiinnostuneiden mielestä kieli on tietenkin molempia, niin väline kuin aarrekin. Kielen huoltaminen ja normittaminen pyrkivät ottamaan muun muassa nämä näkökulmat huomioon, ja tasapainoilu eri näkemysten ristiaallokossa luo omanlaisiaan haasteita kielenhuoltotyöhön.

Yleiskielen normien muokkaaminen herättää usein hämmennystä ja muutosvastarintaa. Esimerkiksi talkooviesteissäkin mainittu alkaa tekemään ‑muodon hyväksyminen alkaa tehdä ‑muodon rinnalle sai osan kielenkäyttäjistä reagoimaan voimakkaasti. Sääntöjen ”löystyminen” tulkitaankin usein myöntymiseksi kielen rappiolle.

Kieli kehittyy ja muuttuu käytössä. Normeilla voidaan toki yrittää ohjailla kielen kulkua, mutta toisinaan normi syystä tai toisesta riitelee kielenkäyttäjän kielitajun kanssa. Tällöin kielenkäyttäjä ei (ainakaan arkisessa kielenkäytössään) todennäköisesti toimi normin mukaisesti, vaikka kielipoliisi kuinka puhaltaisi pilliinsä. Kielenhuollon tehtävänä onkin seurata kielen kehitystä ja toisinaan myös muokata yleiskielen suosituksia kielen muutos huomioon ottaen.

Käytännössä kielenhuoltotyö on ensisijaisesti muuta kuin päätöksiä siitä, sallitaanko uusien ilmiöiden leviäminen yleiskieleen vai ei. Pääosin työ on erilaisten näkemysten ja mielipiteiden pallottelua ja punnitsemista, kun pyritään mahdollisimman selkeään ja ymmärrettävään ilmaisuun. Kielikeskusteluiden rikkaus kiteytyy nimenomaan erilaisten näkemysten runsaudessa.

Kiinnostavat kielihavainnot eivät siis ole yleiskielitalkoiden ainoa anti. Vähintään yhtä tärkeitä ovat talkooviesteistä välittyvät ajatukset kielestä ja kielenhuollosta ylipäätään. Kielenkäyttäjien näkemykset ja asenteet ovat kielenhuoltajille arvokasta tietoa.

Yleiskielen seurantatalkoot

Yleiskielen seurantatalkoisiin voi kuka tahansa lähettää havaintojaan kielen piirteistä, jotka eivät omasta mielestä sovi yleiskieleen tai jotka muuten vain mietityttävät. Tähän mennessä havaintoja on tullut pari tuhatta. Havaintoja voi lähettää lomakkeella sivulta www.kotus.fi/kielitieto/kielenhuolto_kielitoimistossa/yleiskieli/yleiskielen_seuranta.

Tuolla sivulla kerrotaan myös seurantatalkoiden tuloksista (Yleiskielen seuranta: talkoohavaintoja 1–14).

Jemina Tukiainen
Kirjoittaja on työskennellyt Kielitoimistossa korkeakouluharjoittelijana kesällä 2018.
Takaisin ylös