Lukusanan edessä olevan määritteen muoto – yksikkö vai monikko – voi joskus mietityttää seuraavanlaisissa lauseissa:

Seuraavat ~ seuraavan viisi tuntia jouduimme odottelemaan.

Edellä mainituilla ~ edellä mainitulla kolmella hakijalla oli parhaat hakemukset.

Näissä esimerkeissä lukusanan edessä on adjektiivi (tai adjektiivin tehtävässä toimiva verbin partisiippimuoto), joka määrittää lukusanan ja substantiivin muodostamaa kokonaisuutta (edellä olevissa esimerkeissä viisi tuntia, kolmella hakijalla). Tavallisesti  määrite on tällöin monikkomuotoinen, kuten seuraavissa esimerkeissä:

Porkkalan vuokra-alueen evakuoinnin piti olla suoritettuna kymmenessä päivässä. Sovitut kymmenen päivää osoittautuivat kuitenkin lopulta vain kahdeksaksi päiväksi.

Sinun tulee saada hyväksytty arvosana seuraavilla kolmella osa-alueella: koreografia, tekniikka ja ohjaaminen.

Alppien lumet ovat vähentyneet viimeisten 20 vuoden aikana.

Kyseiset kolme alueellista toimitusjohtajaa johtavat alueitaan ja niiden markkinointia.

Mikään muu yhtiö ei ole kolmen kärjessä näillä edellä mainituilla kolmella kasvualueella.

Matkan tekoon meni hieman kauemmin kuin luvatut kolme tuntia.

Monikkomuotoisuus ei ole ehdotonta, vaan lukusanan edessä oleva adjektiivi voi olla myös yksikkömuotoinen. Yksikkömuotoisina käytetään varsinkin sellaisia järjestystä ilmaisevia adjektiiveja kuin edellinen, seuraava, (viimeksi) kulunut, ensimmäinen, viimeinen. Ne luonnehtivat usein ajanilmauksia. Jos adjektiivi on yksikössä, se on taipuneessa muodossa; nominatiivissa (perusmuodossa) käytetään yleensä monikkoa. (Taipuneissa muodoissa voisi käyttää myös monikkoa.)  Esimerkkejä yksiköstä ja monikosta:

Nämä viisi innovaatiota mullistavat seuraavan viiden vuoden aikana ihmisten työ- ja pelirutiinit sekä elämäntavat kaikkialla maailmassa. – Ysitietä valvotaan tehostetusti seuraavat kolme viikkoa.

Sortuman tapahduttua paikalla oli ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä yhteensä neljä pelastusyksikköä. – Senioripuolue nimesi ensimmäiset kymmenen EU-vaaliehdokasta.

Yli 20 uutta lintulajia on löydetty edellisen viiden vuoden aikana. – Edelliset viisi valioliigaottelua ovat päättyneet Arsenalin voittoon.

Kotitalouksien määrä on kasvanut kuluneen 40 vuoden aikana miljoonalla, mutta väestö on vastaavana aikana lisääntynyt vain 600 000 henkilöllä. – Kuluneet 40 vuotta sisältävät monia hienoja hetkiä sekä menestyksekkäitä vuosia.  

Yksikön ja monikon vaihtelu taipuneiden muotojen (yksikkö) ja perusmuodon (monikko) välillä on tyypillistä varsinkin lukumäärää luonnehtiville adjektiiveille runsas, vajaa, reilu, täysi, pyöreä, huikea, vaivainen (näissä yksikön korvaaminen monikolla ei olisi luontevaa). Esimerkkejä:

Joulukortteja postitettiin runsaat 50 miljoonaa (perusmuoto, monikossa). – Auringon fuusioenergian tuotanto loppuu runsaan viiden miljardin vuoden kuluttua – – (taipunut muoto, yksikössä).

Koiraveroa perii enää reilut kymmenen kuntaa. – Hyvällä tuurilla lennot Vilnaan voi saada reilulla sadalla eurolla, muuten hinnat liikkuvat parin kolmen sadan hujakoilla.

Vaivaishiiri on suomen pienin hiiri. Se painaa vaivaiset 20 g eli siis yhden kirjekuoren verran! –  Miten turhaa onkaan odottaa bussia 15 minuuttia vaivaisen seitsemän kilometrin matkan takia.

Edellä on esitelty tapauksia, joissa adjektiivi on lukusanan edellä. Adjektiivi voi toki esiintyä myös lukusanan jälkeen. Joissain tapauksissa adjektiivin ja lukusanan järjestyksen voi vapaasti valita. Määrite on silloin yksikössä (kuten rakenteessa kolme pientä poikaa):

Kolme seuraavaa viikkoa saimme odotella (= seuraavat kolme viikkoa).

Litmanen myönsi, että kolme viimeksi kulunutta kautta ovat olleet nousujohteisia (= viimeksi kuluneet kolme kautta).

Yhtye on noussut kahdella edellisellä albumilla Yhdysvaltojen levylistan ykköseksi (= edellisillä ~ edellisellä kahdella albumilla).

Joissain tapauksissa sanajärjestyksen muutos voi kuitenkin aiheuttaa merkityksen muutoksen:

Suklaalevyssä on reilut kymmenen palaa.
Suklaalevyssä on kymmenen reilua palaa.