Selkeästi selkokielellä
Julkaisuja 2/2010

Sari Vaula

Selkeästi selkokielellä

Selkokielen käsikirja on Hannu Virtasen – Selkokeskuksen johtajan ja alan pioneerin – tiivis katsaus 30 vuoden aikana kertyneeseen tietoon selkokielestä.  Selkokielen olemusta lähestytään monesta näkökulmasta. Kirjassa luodaan kattava katsaus selkokielen tämänhetkiseen tietämykseen, tutkimukseen ja koulutukseen, mutta se suuntaa myös tulevaisuuteen.

Sanaa selkokieli suositteli suomen kielen lautakunta jo vuonna 1978 helppolukuisen kirjallisuuden tilalle. Usein ajatellaan, että selkokieli tarkoittaa selkeää kieltä ylipäänsä. Selkokielen käsikirja kuitenkin korostaa, että selkokieli on eri asia kuin selkeä yleiskieli. Esimerkiksi selkokielisen lehden tai kirjan tulee olla yleiskielistä lehteä huomattavasti helpommin ymmärrettävä. 

Käsikirjassa selkokielen merkitystä avataan peilaamalla sitä yleiskieleen ja erikoiskieliin. Yleiskielisen tekstin pitäisi tavoittaa laajat lukijajoukot, mutta välttämättä tämä ei aina toteudu. Esimerkiksi hallinnon kieli voi olla monelle vaikeaselkoista ja kapulaista. Ihmisten voi olla vaikea ymmärtää, mitä lomakkeiden tekstit tarkoittavat ja kuinka niitä pitäisi täyttää. Erikoiskielten sanasto voi olla alaa tuntemattomalle täysin käsittämätöntä. Jos erikoiskielet etääntyvät yleiskielestä, varsinkin heikkojen lukijoiden on entistä vaikeampi ymmärtää niitä.

Käsikirjan mukaan selkokielen käyttöä ja oikeutusta voi perustella ihmisten välisellä tasa-arvolla. Erityisesti korostetaan ns. saavutettavuutta.  Selkokielen kannalta keskeistä on tiedollinen saavutettavuus (esim. opas-, näyttelytekstit ym.) ja tiedottamisen saavutettavuus (tiedotteet, esitteet, opasteet). Saavutettavuus on laajempi käsite kuin esteettömyys, joka usein ymmärretään  mahdollisuutena esteettömään liikkumiseen.

Selkokielen käsikirjassa annetaan paljon konkreettisia kirjoittamisen ohjeita ja havainnollistavia esimerkkejä. Tämä on sekä sivumäärältään kirjan mittavin ja ehkä käytännössä myös hyödyllisin osa. Selkokirjoittamisen perusvaatimuksiin kuuluu, että kirjoittaja hallitsee sen tekstilajin kirjoittamisen, josta hän haluaa tuottaa selkotekstiä, sillä eri tekstilajien tunnistaminen voi olla vaikeaa selkokielen käyttäjälle.

Kirjoittajan on tärkeää ymmärtää lukijan tapaa ajatella ja toimia. Käsikirjan mukaan teksti kannattaa tavallisesti suunnata jollekin rajatulle ryhmälle tai oletetulle ensisijaiselle lukijalle, vaikka se olisikin tarkoitettu laajalle lukijajoukolle. Kirjoittaja joutuu myös pohtimaan, pitäisikö jo olemassa olevaa tekstiä muokata vai kirjoittaa kokonaan uudelleen. Yleensä selkotekstit ovat lyhyempiä kuin vastaavat yleiskieliset tekstit. Toisaalta pitää karsia, toisaalta pitää välttää tekstiin jääviä aukkoja ja tuntemattomia asioita.

Lyhyys on valttia myös lause- ja virkerakenteissa. Lyhyihinkin lauseisiin ja virkkeisiin saa ahdettua liikaa tietoa, joten vanha neuvo yhdestä asiasta yhdessä lauseessa on edelleen paikallaan. Lisäksi kannattaa muistaa pää- ja sivulauseen vuorottelu: pääasia päälauseeseen ja sitä tukevat asiat sivulauseisiin. Ymmärrettävyys voi kärsiä myös pitkistä ja harvinaisista taivutusmuodoista. Niinpä kannattaa välttää sellaisia muotoja kuin juoksennellessamme, kuritta tai rinnan ja jalan. Mielenkiintoista on myös tietää, että myöntömuotoisesta ohjeesta Lähde välittömästi asunnosta hahmottaa paremmin sen, mitä pitää tehdä, kuin käskystä Älä jää asuntoon.

Käsikirja neuvoo käyttämään tuttuja, jokapäiväisiä sanoja, sillä selkokieltä tarvitsevien ryhmien välillä voi olla huomattaviakin eroja. Yleensä erikoiskielten sanat (esim. optio, viitekorko) pitää selittää tai käyttää niin, että asiayhteys kertoo merkityksen. Myös erikoisalojen uudissanat (mesettää, googlata) voivat tuottaa vaikeuksia. Erityisen vaikeita ovat kielikuvat. Esimerkiksi maahanmuuttajan voi olla vaikea ymmärtää, että peukalo ei ole konkreettiseesti keskellä kämmentä, vaikka näin sanotaankin. Myös ilmaus sateenkaariperhe voi olla liian outo ja jäädä merkitykseltään hämäräksi.

Käsikirja havainnollistaa, miten lukijaa voi helpottaa myös erilaisin typografisin keinoin. Selkotekstin kappaleet ovat lyhyitä sekä palstat ja rivit tietyn levyisiä. Lisäksi suositaan ns. liehureunaa, jolloin rivit ovat eripituisia. Näin tekstiin saadaan ilmavuutta ja sitä on helpompi lukea. Myös julkaisujen taitosta ja kuvien käytöstä annetaan monia vinkkejä.

Selkokielen käsikirja on monipuolinen läpileikkaus selkokielen nykyhetkestä, olemuksesta ja tavoitteista. Kirjaa lukiessa havahtuu siihen, kuinka monet hyötyvät selkokielen sovelluksista. Kirjan asiahakemiston avulla lukija pääsee helposti etsimänsä asian lähteille. Lisäksi kirjassa on runsaasti tietoa monista sidosryhmistä ja yhteistyökumppaneista sekä niiden kotisivuista ja yhteystiedoista.

Virtanen, Hannu: Selkokielen käsikirja. Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry, 2009.

Selkokielellä on saatavissa myös Kelan esitteitä. Esimerkiksi selkoesitteessä Koti ja perhe kerrotaan lapsiperheen etuuksista ja asumisen tuista. Lukemista helpottavat lyhyet kappaleet ja virkkeet, sinuttelu, luetelmien käyttö ja rivien liehureunat. Tärkeitä asioita on rajattu väripohjin ja kerrottu esimerkiksi, mitä termi ruokakunta,  päivähoidon tuottaja tai bruttotulot tarkoittaa.
Sari Vaula