Sanoja mustalla listalla eli PC-ilmiö
Artikkeli 1/1995

Riitta Eronen

Sanoja mustalla listalla eli PC-ilmiö

Kun kuulee puhuttavan PC:stä, pitää olla tarkkana: ei välttämättä olekaan kyse henkilökohtaisesta tietokoneesta (personal computer) vaan Amerikan-tuomisesta nimeltä political correctness. Sillä tarkoitetaan oikeina pidettyjen asioiden hyväksi toimimista, esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen oikeuksien puolustamista, ja tähän liittyvää kielellistä hienotunteisuutta. Suomen lehdissäkin on ollut uutisia esimerkiksi poliittisesti korrekteista virsistä, mutta suora käännös ei välttämättä avaudu suomalaiselle: sana poliittinen kun on suomen kielessä kapea-alaisempi kuin englannissa. Vaikka politiikka tarkoittaakin suomessa myös menettelytapaa, on adjektiivi poliittinen lähinnä puoluepolitiikkaan ja yhteiskuntaelämään viittaava. Suomessa ilmaistaan kyseinen asia luontevasti esimerkiksi sanoilla asiallinen suhtautuminen, asiallinen kielenkäyttö tai vaikkapa vain asiallisuus.

Normaaliin asiallisuuteen eli normaaliin kohteliaisuuteen kuuluu, että ollaan jossain määrin hienotunteisia, mutta Amerikan PC-ilmiöstä kantautuneet tiedot kertovat, että kyse on enemmän kuin asiallisuudesta: ehkä suomalainen vastine sittenkin olisi yltiökorrektius. USA:ssa on nimittäin julkaistu opas sanoista, jotka eivät ole politically correct eli asiallisia. Sen mukaan pannassa on jopa sana pet (’lemmikkieläin’), jonka tilalla pitäisi käyttää ilmauksia friend (’ystävä’) tai companion (’kumppani’), jotka eivät leimaa puheena olevaa eläimeksi!

Varsinkin vammaisuuteen, ulkonäön poikkeavuuteen sekä kansallisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin suhtautudutaan meilläkin helposti yliherkästi. Ongelmia syntyy, koska yhden mielestä neutraali sana on toisen mielestä leimaava. Uuden sanan käyttöönotto ei aina paranna tilannetta: koska negatiivisuus yleensä ei johdu itse sanasta vaan asiasta, se siirtyy uuteenkin sanaan – ja taas tarvitaan korvaava termi.

Kielitoimiston puhelinneuvonnassa törmätään lähes päivittäin erilaisiin PC-ilmiöihin: soittajat pohdiskelevat paitsi tuttujen neekerin ja mustalaisen salonkikelpoisuutta myös esimerkiksi sanojen ryssä ja venakko tyylisävyä. Ensimmäinen on Suomen kielen perussanakirjan mukaan halventava sana (paitsi yhdyssanassa laukkuryssä), toinen neutraali venäläistä naista tarkoittava sana. Eräässä koulussa on kiistelty siitä, saako venäläistä poikaa sanoa venäläiseksi pojaksi. Miksei saa, yhtä hyvin kuin ruotsalaista tyttöä ruotsalaiseksi tytöksi? Ongelma on tietysti siinä, että sanojen taustalla olevat asenteet ne leimaavat sanat, eivät sanat ihmistä. Joskus tekisi mieli tokaista Lapinlahden lintujen vanhan kappaleen mukaan ”Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä”!

Joidenkin mielestä eskimokin on vältettävä sana, pitäisi käyttää inuiittia. Ei liioin sopisi sanoa intiaani; ylipäänsä erilaisista kansallisista ryhmistä pitäisi käyttää esimerkiksi termiä alkuperäiskansaa edustava. Vammaisten apuvälineille pitäisi keksiä termi, jossa ei esiintyisi ”ikävää sanaa” vammainen. Vanhaa ihmistä ei saisi sanoa vanhukseksi, tähän sanaan kun jotkut liittävät kaikki vanhuuden vaivat. Potilasta tulisi kutsua asiakkaaksi – mutta eikö sekin sitten leimaa hänen roolinsa pelkäksi maksajaksi? Uuden luokattoman lukion myötä oppilaskin on kuulemma jo vanhentunut sana, joka leimaa koululaisen passiiviseksi. Pitäisi puhua aktiivisesta oppijasta. Tuorein suomalaisten PC-listalta kielitoimiston neuvontaan kantautunut sana on rotusorto. Sanaa rotu ei saisi käyttää, koska siihen jo sinänsä sisältyy ihmisten luokittelu – joka siis ei ole asiallista.

Luetteloa voisi jatkaa ja asiasta puhua loputtomiin. Sanojen lopullinen merkitys syntyy kuitenkin vasta käyttötilanteessa. Siksi neutraaleimmaksikin ja jopa kauneimmaksi katsottu sana voi joskus olla ruma ja siksi on tarpeetonta julkaista listaa epäkorrekteista sanoista.
Riitta Eronen