Sanastokeskus TSK:n perustamisesta on vuonna 2014 tullut kuluneeksi 40 vuotta. Yhdistys järjesti 29. lokakuuta 2014 juhlaseminaarin, jonka teemana oli Yhteiset käsitteet esille – TSK 40 vuotta terminologisen tiedon välittäjänä.

Sanastokeskus TSK (vuoteen 2004 asti nimeltään Tekniikan Sanastokeskus ry) tekee sanasto- ja ontologiatyötä sekä yksityisen että julkisen sektorin tarpeisiin. Viime aikoina projekteja on ollut  muun muassa Kelan, Viestintäviraston, Maanmittauslaitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä rakennus- ja telealan yritysten kanssa.

Juhlaseminaarin puhujiksi oli pyydetty Sanastokeskuksen yhteistyökumppaneiden edustajia. Esityksissä käsiteltiin laajasti sanastotyöhön liittyviä ajankohtaisia aiheita, kuten Finto-ontologiapalvelun kehittämistä ja käsiteanalyysiä osana ministeriöiden säädöstyötä. Lisäksi kuultiin Ruotsin Terminologicentrum TNC:n kokemuksia kansallisesta termipankista Rikstermbankenista sekä ajatuksia siitä, millainen suomalainen kansallinen termipankki voisi olla. Juhlaseminaarista kerrotaan tarkemmin Terminfon numerossa 4/2014.

Olennainen osa Sanastokeskuksen toimintaa on alusta asti ollut yleishyödyllisten palvelujen tarjoaminen. Tällaisia palveluita ovat muun muassa julkinen termipankki TEPA (www.tsk.fi/tepa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)) sekä monipuolinen tiedotustoiminta. Tärkeä tiedotuskanava on jo yli 30 vuoden ajan ollut jäsen- ja tiedotuslehti Terminfo, joka on ilmestynyt myös verkkolehtenä vuodesta 2010 lähtien. Ensi vuoden alusta Terminfo on entistä useampien lukijoiden saatavilla, kun se muuttuu kokonaan verkkolehdeksi. Uudistunut verkkolehti tulee olemaan ilmainen ja vapaasti kaikkien luettavissa tutussa www-osoitteessa www.terminfo.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).