Uusi käsite tuo yleensä mukanaan myös uuden sanan. Tavallisesti nimitys ei muutu, ellei nimetylle tapahdu mitään mullistavaa, ellei se siis muutu perimmäiseltä ajatukseltaan tai sen sisältöön tule tai tuoda mitään uutta. Uudistukset luovat usein paineita muokata nimitystä, jotta se kuvaisi muuttunutta ajatussisältöä. Monesti alkuperäinen nimitys jää sen yhteyteen kasvaneiden uusien nimitysten perustaksi. Se on ikään kuin kielenpuun oksa, johon on kasvanut uusia versoja.

Viime aikoina on uusia ”versoja” kasvanut muun muassa käsitteeseen kioski. Kioskit ovat jo aiemmin saaneet yksilöidyn nimen sen mukaan, mitä kussakin on kaupan. On grilli-, jäätelö-, lehti- ja nakkikioskeja jne. Uusimmat kioskit yksilöidään nyt niiden rakenteen perusteella. Äskettäin uudet säännökset vapauttivat nimittäin keskioluen myyntiä niin, että juomaa saavat myös kaupata sellaiset kioskit, joissa ostokset voi tehdä sisätiloissa. Helmikuun 1995 alussa kerrottiin sisäasiainministeriön luukuttomille sisäkioskeille myöntämästä oluenmyyntiluvasta. Samalla syntyi tilanne, jossa tarvittiin yksilöivä nimi sille vanhalle tutulle kioskille, jossa luukun kautta myydään tavaraa ulkona seisovalle asiakkaalle ja joka ei siten täytä oluenmyynnin muodollisia vaatimuksia. Jo maaliskuun alussa puhuttiin sisäkioskin vastakohdasta: luukkukioskista.

Ongelmien myymälä

Samantapaisen tilanteen edessä oli aikanaan myös sana myymälä. Myymälän kehitys poikkeaa kuitenkin kioski-käsitteen laajentumisesta siinä, että sana ei vaivattomasti aluksi sijoittunutkaan kaikenlaisten – nimenomaan elintarvikkeita myyvien – myymälöiden yläkäsitteeksi. Itsepalveluperiaatteella toimivia tavarataloja oli perustettu jo 1940-luvun lopulla. Mahdollisesti niiden antaman idean pohjalta säänneltiin lailla kymmenisen vuotta myöhemmin itsepalveluun perustuvien elintarvikemyymälöiden toimintaperiaatteet. Laissa tällaisia uudentyyppisiä ruoan ostospaikkoja nimitettiin pikamyymälöiksi. Pikamyymälöitä nousi 1960-luvulla ja 1970-luvun alkuvuosina tiheään tahtiin joka kaupunkiin ja lähiöön. Samalla ne saivat rinnakkaisnimen valintamyymälä. Pika- alkoi pian antaa sijaa valinnalle myös kauppojen nimikilvissä. Syntyi Matin tai Maijan valintamyymälöitä.

Uusi myymälätyyppi sai aikaan kielellisen ongelman. Sen aiheuttivat yläkäsite myymälä ja sen uusi alakäsite pika- tai valintamyymälä – ja vanha tuttu ruokakauppa, myymälä ”x”. Piti nimittäin pystyä yksilöimään tarkoituksenmukaisella nimellä myös ne vanhat kortteli- ja muut pienet elintarvikekaupat, joissa myyjät palvelivat asiakkaansa aina tavaran esilleotosta maksun perintään.

Myymälät olivat ”sekaisin” jonkin aikaa, kun kukaan ei osannut esittää näppärämpää nimeä näille perinnäisille ruokatavaraliikkeille. Vuoden 1970 Me-lehden numero 10 esittää termiä pienmyymälä, mutta nimitys ei ottanut tulta. Putiikkeja oli olemassa, mutta ranskasta lainatun boutiquen esimerkin mukaan ne hahmottuivat varsinaisesti vain muotialan erikoisliikkeiksi. Syntyi käsite lähikauppa, mutta se vastasi tarpeeseen nimittää kaupunkien laitamille nousseiden suurten supermarkettien pienempiä, lähempänä autotonta kuluttajaa sijaitsevia valintamyymäläsisaria. Puoti-sanaa kartettiin ilmeisesti sen vanhahtavuuden ja murteisuuden takia. Elintarvikkeita ja päivittäiseen kodin ja hygienian hoitoon tarkoitettuja tuotteita ryhdyttiin kutsumaan päivittäistavaroiksi vasta 1980-luvun alkuvuosina. Esimerkiksi Kivelän ja Nordellin Jokaisen oikeustieto (1981) mainitsee ”päivittäistavaroita myyvän liikkeen”. Päivittäistavaramyymälää ei siis luotu ratkaisemaan nimiongelmaa, ja tuskinpa se olisi pituutensa takia korttelikaupan nimitykseksi kelvannutkaan. Ongelma ratkesi aikanaan itsestään, sillä valintamyymälät laajentuneine tavaravalikoimineen imivät asiakkaat, ja pienten palveluun perustuvien ruokakauppojen aika oli ohi. Ajatus elintarvikkeiden korttelikaupoista jäi tosin kytemään, ja ajan mittaan syntyi leivän, kahvin ja teen sekä mausteiden myyntiin erikoistuneita uudentyyppisiä pieniä palveluliikkeitä. Niiden mukana pääsi puoti-sana uusiokäyttöön.

Laajentunut puisto

Suomen puisto tarkoittaa puita kasvavaa (taajamissa usein istutuksin koristettua) oleskelu-, virkistys- tai luonnonsuojelualuetta. Sellaisia ovat esimerkiksi kaupungin puistot, kirkkopuistot, leikki- ja urheilupuistot, huvipuistot ja kansallis- sekä luonnonpuistot (Suomen kielen perussanakirja, 1992). Puisto on yhä tätä kaikkea, mutta nykyään jo paljon muutakin. Uusina puistotyyppeinä tunnetaan Suomessa teemapuistot, tiedepuistot, elinkeinopuistot, vesipuistot, tuulipuistot ja uusimpina vaikkapa perhepuistot. Puut eivät ole niiden olennaista sisältöä. Itse asiassa useita uusia puistoja taustava kielikuva ei enää sisällä lainkaan mielikuvaa puita kasvavasta alueesta. Olisikohan uudentyyppisten puistojen takana muunkielinen lähde?

Englannin park on paitsi suurelta osin luonnontilainen virkistysalue ja urheilupuisto tai -stadion (baseballpark) myös esimerkiksi huvipuisto, paikoitusalue, eläinpuisto, tykistön asema-alue tai leveä laakso vuoristossa. Amerikanenglannissa on myös käsite theme park, teemapuisto, joka on jonkin aihepiirin mukaan rakennettu huvipuisto, esimerkiksi intiaanikylä ympäristöineen, afrikkalainen safarimaisema tai uudisasukkaiden paalukylä. Teemapuisto tuli lehdistön välityksellä käännösterminä suomen kieleen 1990-luvun alussa, kun kerrottiin tällaisten leimallisesti yhdysvaltalaisten virkistysalueiden vähitellen leviävän myös Eurooppaan. Teemapuiston ajatusta lienee lainattu kauppakeskusten ja tavaratalojen perhepuistoihin. Ne ovat sisätiloissa sijaitsevia lasten peuhuloita, joissa isät ja lapset voivat viettää aikaansa sillä välin, kun äidit ovat ostoksilla.

Collinsin English Dictionary and Thesaurus (1993) tuntee käsitteen science park. Teoksen mukaan se on alue, jossa harjoitetaan yliopistotasoista tieteellistä tutkimusta ja sen kehittämistä kaupallisiin tarkoituksiin yhdessä liikeyritysten kanssa. Tiedepuisto tuli Suomen lehtien palstoille 1980-luvun lopulla. Uusi Suomi esitti 16.6.1988, että tiedepuisto (science park) on alue, jossa yliopiston välittömään lähistöön sijoittuu myös muita tutkimuslaitoksia ja yritysten tutkimus- ja kehitysyksiköitä. Seuraavan vuoden puolella 1989 Kansan Uutiset kirjoitti Cambridgen yliopiston yhteydessä toimivasta Englannin vanhimmasta tiedepuistosta. Vuoden 1992 kesäkuussa Helsingin Sanomat kertoi, että Viikin tiedepuiston alueen biokeskuksen kaava on valmistunut. Tiedepuisto sai rinnalleen samaa asiaa tarkoittavan uuden nimikkeen, kun valtioneuvosto suunnitteli keväällä 1994, että aluepolitiikan kehittämiseksi Suomeen perustetaan neljästä kuuteen osaamiskeskusta. Niiden ytimenä on korkeakoulu tai muita koululaitoksia ja yhteistyökumppaneina eri alojen huippuyrityksiä.

Lokakuussa 1995 lehdessä kerrottiin Saksojen yhdistymisen yhteydessä maahan syntyneistä elinkeinopuistoista eli eri elinkeinonharjoittajien perustamista – nykyään heikosti menestyviksi osoittautuneista – pienteollisuusalueista. Myös tässä käsitteessä on puiston mallina ilmeisesti käytetty englannin science parkia.

Uusista ”puistoista” puuta kasvavaa aluetta muistuttavat eniten tuulipuistot satoine tuulimyllymastoineen. Paitsi tuulipuistoiksi niitä on myös kutsuttu voimalapuistoiksi. Samoin voisi veistospuistojen ajatella muistuttavan tavallista istutettua ja hoidettua puistoa erona vain se, että puiden sijasta alueella ”kasvaa” veistoksia.