Samanlaista ja erilaista
Alkusanat 3/2018

Sari Maamies

Sari Maamies

Samanlaista ja erilaista

Matka Helsingistä Tallinnaan taittuu nopeasti. Virossa moni asia tuntuu olevan samoin kuin kotona, tuttua tai tutun oloista. Toisaalta kuitenkin maisemat, kaupungit, rakennukset ja viimeistään museot kertovat toisenlaisesta elinpiiristä, historiasta ja historian muovaamasta kulttuurista.

Samanlaista tuntuu olevan etenkin kieli. Suomi ja viro ovat läheiset sukulaiskielet, joten kieltä taitamatonkin ymmärtää yhtä ja toista mainoksista, katukylteistä ja lehtien otsikoista. Tai ehkä luulee ymmärtävänsä: samanlaisuus osoittautuu lähemmin tarkastellen pettäväksi, kun piimä onkin maitoa ja viinerit ovat nakkeja.

Kielten läheisyys on synnyttänyt ns. riskisanastoa eli sanoja, jotka näyttävät samoilta mutta merkitsevät suomessa eri asiaa kuin virossa. Miten näin on käynyt? Millaiset kehityskulut ovat synnyttäneet riskisanoja? Näitä kysymyksiä avaa suomen ja viron riskisanoja tutkinut Klaus Laalo. Perimmäinen syy on lopulta yksinkertaisesti se, että luonnollinen kieli elää ja muuttuu. Kielten läheisyydestä huolimatta kehitys on suomessa ja virossa kulkenut eri suuntiin.

Kun eletään lähekkäin, myös lainataan toinen toiseltaan. Sekä Suomen että Viron rannikkojen asukkaat ovat vuosisatojen ajan olleet kalastajia ja purjehtijoita, jotka ovat helposti kulkeneet Itämeren ylitse. Meri on yhdistänyt, mistä on jäänyt jäljet sekä Viron että Suomen rannikkoseutujen murteisiin. Kannakselaisessa elotuvassa on syöty kartoolia, jampsittu, poljettu vokkia ja heitetty pukerpallia. Sofia Björklöf esittelee näitä ja muita Kymenlaakson, Karjalan kannaksen ja Suomenlahden ulkosaarten murteiden virolaislainoja.

Kieli kehittyy itsestään, mutta sen kehitykseen voidaan myös yrittää vaikuttaa. Tällaista työtä tehdään kielenhuollon parissa, kun pyritään ohjaamaan yhden kielimuodon, yleiskielen, kehitystä. Sekä Virossa että Suomessa on kielenhuollolla pitkät perinteet, ja maittemme kielenhuoltajilla on hyvät suhteet. Seuraamme toistemme työtä ja vaihdamme kokemuksia. Monet toimintamuodot ovat samoja, kuten kielineuvonta ja koulutus sekä painetut ja sähköiset sanakirjat ja kielenkäytön oppaat. Koska kieliyhteisöt ovat erilaiset, on joissakin työn yksityiskohdissa ja painotuksissa kuitenkin eroja.

Pikk Hermann eli Pitkä Hermanni Tallinnan vanhassakaupungissa.

Virolaiset kielenhuoltajat esittelevät suomalaisille lukijoille Eesti keele instituutin – Kotimaisten kielten keskuksen sisaruslaitoksen – kielenhuoltajien toimintaa kolmessa artikkelissa. Sirje Mäearu tarkastelee kielineuvonnan työtä, ja Tuuli Rehemaa esittelee sähköistä sanastoa, joka on tarkoitettu kaikille viranomaisille sekä muille asiatekstejä kirjoittaville, jotka tavoittelevat selkeää ilmaisua. – Raija Moilanen kertoo kirjoituksessaan vertailukohdaksi suomen kielenhuollon toiminnasta.

Tiina Leemets kirjoittaa siitä, millaisia periaatteita noudatetaan sopeutettaessa lainasanoja viron kieleen. Vertailu suomeen on mielenkiintoinen. Virossa on jo sadan vuoden ajan ollut periaatteena sopeuttaa lainasanat ääntöasun mukaan, jolloin jazzista tulee džäss ja file on fail. Suomessa kielellinen ilmasto on tässä suhteessa erilainen, ja kielenkäyttäjät suhtautuvat mukautuksiin usein torjuvasti.

Kieli yhdistää mutta myös erottaa. Yksi yhdistävä tekijä on kuitenkin tällä hetkellä ylitse muiden, nimittäin Suomen ja Viron itsenäisyyden satavuotisjuhlat. Suomi juhli viime vuonna, ja tänä vuonna on Viron vuoro. Kielikello toivottaa virolaisille kollegoille ja ystäville paljon onnea – palju õnne!

Sari Maamies
Kirjoittaja on Kielikellon vastaava toimittaja.