Kukkakaupassa myydään ”kauniita Begonioita”. Lehdessä lukijat tarjoavat ”suloisia Tiibetinspanieleita sekä terhakoita Bulldoggeja”. Toimittaja kirjoittaa jutussaan ”Bambuista”. Näyttää siis siltä, että kun aiheena on fauna ja floora, valitsee moni kirjoittaja ison alkukirjaimen, vaikka pieni riittäisi. Ruusu on kuitenkin ruusu, pienellä kirjoitettuna. Yleisnimi on kyseessä myös silloin, kun puhutaan karjalanruususta tai vaikkapa tammesta, orkideasta, japaninmispelistä, kiinanpystykorvasta, lapinkeltaperhosesta jne. Kasvien ja eläinten suomenkieliset nimitykset kirjoitetaan pienellä, myös niihin sisältyvät paikannimet, kuten edellä olevista esimerkeistä näkyy.

Syitä ”Orkideoihin” ja ”Tiibetinspanieleihin” voi olla useita. Yleisnimi tulkitaan erisnimeksi – ajatellaan, että koira kertoo lajin ja tiibetinspanieli olisi samassa asemassa kuin vaikkapa lemmikin kutsumanimi Reku. Vieras nimi Tiibet saattaa sekin johtaa harhaan; lapinkoira voi olla tutumpi, mutta sama ohje koskee kaikkia paikannimen sisältäviä koirarotujen nimiä. (Ks. Lue myös: Kissat ja koirat, Kysyttyä). Oikeinkirjoitusnormeja ei ehkä tunneta tai niitä ei osata soveltaa. Haluakin ohjeiden noudattamiseen voi puuttua, jos tuumataan, että vaikkapa myyntiteksteissä isokirjaimisuus huomataan paremmin. Kirjoittaja voi myös ottaa mallia vieraista kielistä tai tieteellisistä nimistä, joiden oikeinkirjoitus noudattelee omia sääntöjään.

Tieteellisesti niin kasvit kuin eläimetkin luokitellaan pääjaksoihin, luokkiin, lahkoihin, heimoihin, sukuihin ja lajeihin sekä tätä pienempiin alaluokkiin: erilaisiin rotuihin, risteytyksiin ja alalajeihin. Tavallisen kielenkäyttäjän ei tarvitse välittää tällaisesta jaosta käyttäessään suomenkielisiä sanoja. Pieni kirjain käy, puhuttiinpa sitten petoeläimistä (lahkon nimi) tai koiraeläimistä (heimon nimi). – Vain viljeltyjen kasvilajikkeiden harkitusti annetut erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, esimerkiksi rypälelajikkeen nimi Riesling.

Sen sijaan hierarkia on tunnettava kirjoitettaessa tieteellisiä, latinaan ja kreikkaan pohjautuvia nimiä. Niiden oikeinkirjoitus vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä suku, laji vai risteytys. Tieteellisten nimien käyttö helpottaa kasveista ja eläimistä puhumista, kaikkein harvinaisimmillahan ei edes ole omakielistä nimeä. Usein täsmällisyys vaatii asianharrastajia ja ammattilaisia käyttämään tieteellistä nimeä senkin vuoksi, että yleiskielessä esimerkiksi samasta kasvista voidaan käyttää kahta omakielistä nimeä eri puolilla maata tai eri kasveilla voi olla sama nimi. Myös kansainvälinen keskustelu on helpompaa tieteellisillä nimillä.

Tieteellisten nimien takana Linné

Nykyisenkaltaisista tieteellisistä nimistä on kiittäminen ruotsalaista Carl von Linnétä. Hän kehitti 1700-luvulla kasveille ja eläimille luokitteluperusteet ja otti johdonmukaisesti käyttöön niin sanotun binaarisen eli kaksinimijärjestelmän. Siinä kullakin lajilla oli suku- ja lajinimi. Myös ihminen sisältyi järjestelmään nimellä Homo sapiens. Luokittelujärjestelmä ei vastannut täysin lajien luontaisia sukulaisuussuhteita, mutta sen periaatteet omaksuttiin nopeasti, sillä uusien lajien sijoittaminen järjestelmään oli yksinkertaista.

Vaikka Linnén ryhmittelyperustetta pidetään nykyisin osittain keinotekoisena ja mielivaltaisena, yksittäisiin tuntomerkkeihin perustuvana (kasvikunnan ryhmittelyn perustana ovat kukan hede- ja emilehtien lukumäärä ja sijainti), on binaarinen nimijärjestelmä yhä käytössä. Sen mukaan luonnonvaraisen lajin nimi on kaksiosainen, binomiaali. Siihen kuuluvat sukunimi ja sitä seuraava lajinimi. Kaksinimijärjestelmän pohjana on luokittelu, jonka perusyksikkönä on laji. Yksittäiset eläimet ja kasvit ryhmitellään ensin erilaisten tuntomerkkien perusteella lajeiksi, lajit suvuiksi, suvut edelleen heimoiksi jne. Eläinlajeista on jalostettu rotuja, kasvilajeista on kehitetty risteymiä ja monirotuisia lajeja, kuten alalajeja, muunnoksia, muotoja ja lajikkeita.

Tieteellisissä nimissä isolla kirjaimella aloitetaan pääjaksot (Chordata eli selkäjänteiset) ja kaaret (Tracheophyta eli putkilokasvit), luokat (Mammalia eli nisäkkäät, Angiospermae eli koppisiemeniset), lahkot (Carnivora eli petoeläimet), heimot (Canidae eli koiraeläimet, Cactaceae eli kaktuskasvit), suvut (Canis eli koirat, Cereus eli pylväskaktukset). Pienellä kirjoitetaan lajinimet (familiaris eli koira, uruguayanus eli perunpylväskaktus) ja alalajit (Hedera helix subsp. canariensis eli euroopanmuratin alalaji kanarianmuratti).

 

Lajike- ja tuotenimet

Jalostettujen kasvien nimiä kirjoitettaessa käytäntö on hieman erilainen. Hybridin eli risteytyksen määriteosa kirjoitetaan isolla alkukirjaimella: Elatior-hybridi, Rugosa-hybridi. Jos kyseessä on alkuperältään tuntematon tai moninkertainen risteymä, voi sukunimeä seurata pelkkä lajikenimi. Se alkaa aina isolla kirjaimella, eikä sitä kursivoida¹, ja siinä on joko yksinkertaiset lainausmerkit tai sen edessä on lajiketta tarkoittava lyhenne cv (eli cultivar). Esimerkiksi pohjantähtiruusun lajikenimi osoitetaan joko ilmauksella Rosa ’Pohjantähti’ tai Rosa cv. Pohjantähti. Jos halutaan, voidaan ennen lajikenimeä mainita samaa alkuperää osoittava ryhmänimi: Rosa (Beggeriana-hybridi) ’Pohjantähti’. Mikäli lajikkeesta voi käyttää lajinimeä, se tulee tavalliseen tapaan sukunimen jälkeen. Kaktuslajike perunkalliokaktus on Cereus urgyanus ’Monstrosus’.

Samoin esimerkiksi rypälelajikkeiden nimet ovat erisnimiä: Cabernet Sauvignon, Merlot, Pinot Noir, Riesling, Chardonnay. Tällaiset lajikenimet ovat sitaattilainoja. Voidaan kuitenkin puhua tyypillisestä Bordeaux’n alueen viinistä eli tyypillisestä bordeaux’sta. Illan isäntä voi ilmoittaa nautittavan viinin olevan chablis’ta eli jotakin Chablis’n tuotantoalueen viiniä.

Lajikenimiä ovat myös tutut perunoitten ja omenoitten nimet: Timo, Rosamunda, Pito, Huvitus, Valkea kuulas.

Viljelykasveilla, etenkin hedelmillä ja vihanneksilla, on monesti myös tuote- eli kauppanimi. Tuotenimet ovat lajikenimien kaltaisia erisnimiä, jotka valmistaja on rekisteröinyt tuotteelleen. Ne siis vaativat ison alkukirjaimen. Hankaluutta tuotenimen käytössä syntyy kuitenkin silloin, jos se ymmärretään lajin tai lajikkeen nimeksi eikä niinkään kauppanimeksi. Esimerkiksi kivakurkkua (Cucumis metuliferus) myydään myös nimellä kiwano, joka kuitenkin on Uuden-Seelannin kivakurkkujen rekisteröity tavaramerkki. Samoin on laita rumeliinin (Citrus x tangelo) synonyymiksi ymmärretyn uglin laita; se on jamaikalaisen hedelmän rekisteröity nimi. Apua tuotenimien, lajien ja lajikkeitten erotteluun voi etsiä sanakirjoista. Tuotenimet eivät päädy sanakirjoihin. Viljelykasvien nimistö taas kertoo, mitkä kasvit ovat lajeja, mitkä lajikkeita.

Bakteerien ja virusten luokittelu hankalaa

Bakteerit ovat yksisoluisia pieneliöitä eli mikrobeja. Aiemmin ne luokiteltiin kasvikuntaan jäykän soluseinän takia, nyt ne ovat omana ryhmänään nimeltä Monera. Oikeinkirjoituksen suhteen bakteereita kohdellaan kuten kasvi- ja eläinkuntaakin. Suomenkieliset nimet kirjoitetaan pienellä, tieteelliset nimet, ryhmät, lahkot ja heimot, taas isolla alkukirjaimella, lajit pienin kirjaimin. Esimerkiksi tieteellisen nimen Staphlococcus aureus suomeen mukautettu yleisnimi on stafylokokit.

Ongelmia tulee bakteerien taksonomiasta, joka kehittyy jatkuvasti tietämyksen lisääntyessä. Bakteereita on luokiteltu eri aikoina erilaisin perustein. Bakteerilajin käsite on paljon vaikeammin määriteltävissä kuin kasvien ja eläinten, joiden luokittelussa perusteena käytetään kykyä risteytyä. Tiedetäänkö, missä siis menee lajin, missä heimon raja?

Vielä hankalampia ovat virukset, joiden nimet ovat taas oma lukunsa: Yleensä niiden suvut kirjoitetaan pienellä (esim. parvovirukset). Viruksia voidaan myös nimetä niiden aiheuttaman taudin mukaan (esim. hepatiitti A -virus) sekä löytöpaikan tai löytäjän mukaan (Puumala-virus, Epstein–Barrin virus). Viruksista käytetään yleisesti myös lyhennenimiä (EBV = Epstein–Barrin virus).

¹Luonnontieteellisessä tekstissä on tapana kursivoida tieteelliset nimet. Kielitieteellisessä tekstissä kursiivia käytetään osoittamaan tarkastelun kohteena olevia kielen aineksia, kuten sanoja, päätteitä, johtimia ja esimerkkilauseita – näin Kielikellossakin.

 

Lisää aiheesta

Viljelykasvien nimistö. Pentti Alanko ja Ella Räty. Puutarhaliitto 1996.

Nimestä hedelmä tunnetaan. Raija Lehtinen. Kielikello 4/97.

Suomalainen tietosanakirja. Weilin+Göös, 2. painos 1990.

Tieteellisissä nimissä käytettäviä lyhenteitä

f. = forma, muoto
hybr. = hybridi(t), risteymä(t)
nothosubsp. = risteymäalalaji
p.p. = pro parte, osaksi
sp. = species, laji
spp. = species, lajit
subsp. = subspecies, alalaji
var. = varietas, muunnos
x = risteymän merkki

Piirros Irma Nissinen