Lainasana portfolio tarkoittaa alun perin ’salkkua’ ja ’kansiota’. Sen erikoistuneita merkityksiä on vanhastaan ollut ’arvopaperisalkku’. Vuoden 1997 CD-Perussanakirja antaa portfoliolle lisäksi merkityksen ’työkansio, töitä ja ansioita esittelevä kansio’. Tällainen voi olla vaikkapa graafikolla.

Portfolioon kootaan nykyisin myös mm. opetusalan työnäytteitä. Syksyllä 2000 lääketieteen sanastolautakunta tiedusteli suomen kielen lautakunnalta, miten vierasperäinen sana portfolio voitaisiin korvata suomalaisella. Suomen kielen lautakunta piti tuolloin tarjolla ollutta sanaa kehityskansio hyvänä, mutta totesi samalla lainasanan portfolio olevan jo niin yleisesti tunnettu, että sitäkin voidaan käyttää.

Eri yhteyksissä portfolio voidaan korvata eri tavoin, kehityskansion lisäksi esimerkiksi sanoilla opintokansio, näytekansio tai vaikkapa ansiokansio.