Kielenhuoltajat ovat vuosikausia yrittäneet ohjata käytäntöä siihen, että sanottaisiin maattaa ja kattamus eikä epäsäännöllistä aterimet-johdosta hyväksyttäisi käyttöön. Nyt kielilautakunta on päättänyt näissä kolmessa tapauksessa luopua vaatimasta muodostukseltaan säännöllisiä johdoksia. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että epäsäännöllinen johtaminen yleisemmin hyväksyttäisiin.

Lautakunta piti turhana enää vastustaa sanaa maadoittaa ’yhdistää maahan sähköä johtavasti’, vaikka se on johtosuhteiltaan poikkeava. Aiemmin on samaan tehtävään esitetty johtosuhteiltaan oikeaoppista sanaa maattaa (: maatto), mutta se ei ole tullut käyttöön sen paremmin ammattikielessä kuin yleiskielessäkään, joissa kummassakin on yleisenä maadoittaa (: maadoitus).

Lautakunta hyväksyi kattamus-sanan rinnalle sanan kattaus ’se mikä pöytään on kerralla katettu’. Sana on etenkin ravintola-alalla varsin vakiintunut. Kattaa-verbin johdoksena se tosin on epäsäännöllinen, mutta samaa mallia noudattaa ainakin kaivaa : kaivaus. Myös oikein johdettua kattamus-muotoa voi tietysti käyttää.

Lautakunta hyväksyi sanan aterimet (vain monikollisena) ’veitsi, haarukka ja lusikka yhdessä’, koska sillä on suhteellisen vakiintunut asema esimerkiksi kotitaloustoimittajien kielenkäytösså. Vaihtoehtona oleva sana ruokailuvälineet on kovin pitkä ja tarkoitteeltaan laajempi kuin aterimet.