Välttämättömyys on inhimillinen peruskategoria, jolle on kaikissa kielissä ilmaisutapansa. Välttämättömyyden alaan kuuluvat myös muun muassa soveliaisuus, velvollisuus ja luvallisuus. Välttämättömyyttä eli nesessiivisyyttä ilmaistaan maailman kielissä tavallisesti verbein sekä adjektiivi- ja adverbi-ilmaisuin, niin suomessakin:
Adjektiivi: On pakollista käydä tällaista keskustelua, jotta pääsemme päämääräämme.
Adverbi: Ei lapsi välttämättä tiedä, missä hänen on paras olla.
Verbi: Äiti joutuu ajamaan pimeässä kotiin.
Suomen kielen tyypillisimpiä välttämättömyyden ilmaisukeinoja ovat ns. nesessiiviverbit, joista yleisimmät ovat pitää ja täytyä. Nesessiiviverbejä ovat lisäksi ainakin tulla, tarvita, kuulua ja kannattaa. Nämä verbit eivät ole merkitykseltään kovinkaan lähellä toisiaan. Esimerkiksi tarvita ilmaisee lähinnä velvollisuutta, kannattaa taas kehotusta. Verbeille on kuitenkin yhteistä se, että välttämättömyyden ilmaisuina ne ovat aina kolmannessa persoonassa eivätkä siis kongruoi subjektin kanssa. Välttämättömyyttä ilmaistaan lisäksi kiteytynein sanaliitoin. Ne toimivat nesessiiviverbien tapaan lauseen predikaattina.
Nesessiiviverbi: Lukon pitää olla kiinni. | Minun kannattaa lähteä.
Kiteytynyt sanaliitto: Minun on määrä valmistua ensi keväänä. | Martan on hyvä siivota jälkensä. | Tehtävät on tehtävä tänään loppuun.
Nesessiiviverbejä sekä nesessiivisiä sanaliittoja yhdistää omalaatuinen piirre: niiden yhteydessä subjektiksi tulkittava sana on yleiskielessä genetiivisijassa:
Genetiivisubjekti: Äidin täytyy nyt levätä. | Omassa kotikunnassa pitäisi seulonnan tapahtua. | Mielestäni kurin täytyy olla sellainen, että se kumpuaa rakkaudesta.
Tässä kirjoituksessa kutsutaan subjektiksi genetiivimuotoista lauseenjäsentä, joka on tyypillisellä subjektin paikalla ennen nesessiivistä verbiä tai sanaliittoa. Vuonna 2004 julkaistu Iso suomen kielioppi pitää tätä genetiivimuotoista lauseenjäsentä subjektina; niin sanotun perinteisen kieliopin näkemyksen mukaan se analysoitiin adverbiaaliksi.
Genetiivisijainen subjekti on lauseen alussa, mutta joissakin lausetyypeissä, mm. olemassa olemista ja olemaan tulemista ilmaisevassa eksistentiaalilauseessa, subjekti on lauseen lopussa. Tällöin sen sija on nominatiivi tai partitiivi. Kun subjekti onkin vastaavan lauseen alussa, sen sija on genetiivi. Tällöin muuttuvat kuitenkin myös lauseen painotus ja samalla merkitys.
Subjekti lauseen lopussa: Yliopistossa tulee olla virastomestari. | Kahvihuoneessa täytyy olla myös teetä.
Subjekti lauseen alussa: Virastomestarin tulee olla yliopistossa. | Myös teen täytyy olla kahvihuoneessa.
Sijanvalinta käytännössä
Nesessiivilauseen subjektin sijamuoto aiheuttaa monesti päänvaivaa. Suosituksen mukaan subjektiksi hahmottuva lauseenjäsen on lauseen alussa genetiivimuotoinen; nominatiivissa se on vain lauseen lopussa. Käytännössä kuitenkin paitsi puhutussa myös kirjoitetussa kielessä nesessiivilauseen subjekti esiintyy usein nominatiivissa muuallakin kuin lauseen lopussa. Nominatiivi vaikuttaa jopa niin elinvoimaiselta, että moni ei edes tiedä sen olevan suosituksen vastainen. Seuraavanlaiset lauseet ovat yleisiä:
Kyllä auto on oltava parkkihallissa. | Avaimet pitäisi olla pöydällä.
Selvitän pro gradu -tutkielmassani välttämättömyyden ilmaisujen ominaispiirteitä tamperelaisnuorten puhekielessä. Tarkastelen muun muassa subjektin sijanvalintaa ja erityisesti sitä, miten nominatiivia käytetään suhteessa genetiiviin. Koska nominatiivia tapaa puhekielen lisäksi yleiskielisissäkin teksteissä, tutkin puhekielen kysymysten ohessa sitä, mieltävätkö kielenkäyttäjät nominatiivin virheeksi, ja jos eivät, millaisissa tapauksissa sitä ei tunnisteta norminvastaiseksi.
Yleiskielen kysymyksiin olen hakenut vastauksia kyselytutkimuksella, jonka teetin 75 tamperelaisella abiturientilla. Lomakkeessa oli seuraava teksti ja tehtävänantona oikeinkirjoitusvirheiden etsiminen. Jotta vastaajat eivät olisi keskittyneet tutkimukseni kannalta epäolennaisiin seikkoihin, pyysin heitä jättämään pilkku- ja muut välimerkkivirheet huomioimatta.
Kissat ja koirat pitää olla taajama-alueella kytkettynä
Viime aikoina olen taas joutunut panemaan merkille ilmiön, joka saa minut raivon valtaan. Mistä te koirien ja kissojen omistajat olette keksineet, että lemmikkejä saa ulkoiluttaa kaupunkialueella vapaana? Kissojen vapaana pitäminen on tullut jo enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi. Kyllä tietääkseni yhäkin sääntö on, että kissat on oltava hihnan päässä ulkona samalla tavalla kuin koiratkin. Ehkäpä jotkut omistajatkin kuuluisi olla hihnan päässä ohjailtavana. Kuinkakohan monesti tästä vielä tarvitsee sanoa?
Kyselylomakkeen toisena tehtävänä oli täyttötehtävä, jossa vastaajan piti itse muodostaa subjekti valmiiksi annettuun lauseeseen. Näiden kahden tehtävän tulosten perusteella näyttää siltä, että vaikka nominatiivi jääkin helposti huomaamatta virheeksi, sitä ei yhtä herkästi itse tuoteta paperille. Vastaajista 41 eli yli puolet ei merkinnyt 1. tehtävän tekstissä yhtäkään subjektivirhettä, mutta kuitenkin 9 heistä muodosti itse kaikki subjektit genetiiviin tehtävässä 2. Suurin osa eli 32 vastaajaa muodosti kuitenkin yhdestä neljään suosituksen vastaista nominatiivisubjektia itse.
Mikäli vastaaja muodosti ainoastaan yhden subjektin nominatiiviin, sen hän teki lähes poikkeuksetta seuraavassa virkkeessä:
En nyt varsinaisesti kannata aborttia, mutta kyllähän [se mahdollisuus] on hyvä olla olemassa.
Kielikorva ei kieltämättä pidä nominatiivia tässä huonona vaihtoehtona, vaan ehkä jopa genetiiviä luontevampana. Myös tässä tapauksessa genetiivi on kuitenkin norminmukainen. Jos normia halutaan jossakin vaiheessa muuttaa, tällaiset eksistentiaalilausetapaukset olisi kaiketi syytä ottaa pohdintaan ensimmäisenä.
Kyselylomakkeeni tulokset puoltavat tätä enemmänkin: Ainoastaan neljä vastaajaa merkitsi tehtävän 1 kaikki subjektivirheet. Oletettavaa voisi olla, että nämä vastaajat olisivat käyttäneet järjestelmällisesti genetiiviä tehtävässä 2. Kuitenkin kaksi vastaajaa käytti yllä olevassa esimerkissä nominatiivia, muissa vastauksissaan genetiiviä.
Sijanvalinnan perusteet
Subjektin sijanvalinnan määräytymistä on tutkittu paljon. Usein viitataan Terho Itkosen mainitsemaan esimerkkiin, jossa predikatiivilauseen subjektin sijamuoto muuttaa lauseen merkitystä.
Lasten pitää olla kilttejä. | Lapset pitää olla kilttejä.
Itkosen mukaan ensimmäisessä esimerkissä lasten voidaan tulkita olevan vastuullisia omasta kiltteydestään, jälkimmäisessä taas kiltteys tulkitaan lasten pysyväksi ominaisuudeksi. Merkittävää siis on, nähdäänkö subjekti toiminnalliseksi vai ei.
Toiminnallinen subjekti vaatii genetiivisijan, ei-toiminnalliselle subjektille ”riittää” nominatiivi.
Tällä on vaikutuksensa koko lauseeseen. Subjekti on toiminnallisimmillaan lauseissa, joissa sen toiminnalla on kohde (objekti), johon subjekti vaikuttaa. Subjekti on ei-toiminnallinen, kun lause esimerkiksi kuvaa subjektin ominaisuutta tai olemista, toisin sanoen predikatiivi- ja eksistentiaalilauseissa. Ei-toiminnallinen on tietenkin myös subjekti, jonka tarkoite on esine tai asia.
Toiminnallinen subjekti: Martan on syötävä porkkanansa.
Ei-toiminnallinen subjekti: Hakijan on oltava vähintään 170 cm pitkä. | Uuden taloni tulee olla suuri/maaseudulla.
Kuten esimerkeistä nähdään, ei-toiminnallisuus voi perustua paitsi subjektisanan merkitykseen myös lauseen rakenteeseen eli siihen, onko lauseessa objektia vai ei. Näyttää siltä, että juuri ei-toiminnalliset subjektit saavat sijakseen herkimmin nominatiivin. Tällaisia yleiskieleen kuulumattomia nominatiiveja tapaa usein eri tekstilajeissa:
Päätöksenteko on oltava sujuvaa. | Squashissa syöttö täytyy osua kahden viivan keskelle. | Taikina on oltava kiinteää ja pehmeää.
Usein teksteissä ja etenkin puheessa tapaa demonstratiivipronominin se nominatiivimuotoisena, mutta genetiivi on senkin yhteydessä yleiskielen mukainen. Persoonapronominit puolestaan ovat puhekielessäkin aina genetiivissä. Pronominit näyttävät näin muodostavan sijanvalinnan perusteella muista sanaluokista poikkeavan ryhmän.
Demonstratiivipronomini: Miksi se pitää olla niin vaikeaa?
Persoonapronomini: Kyllä sinun nyt täytyy lähteä.
Puhekielen tutkimuksissa on todettu, että välttämättömyyden ilmaisujen subjektin sijanvalinta perustuu paitsi toiminnallisuuteen myös puhetilanteeseen liittyviin merkityksiin. Nominatiivin käyttö painottuu tietynlaisiin tapauksiin. Toisaalta se ei ole näissä rakenteissa yksinomainen sija minkäänlaisten subjektien yhteydessä, vaan genetiiviä esiintyy kaikenlaisissa tapauksissa.
Subjekti ja objekti
Esittelemieni välttämättömyyden ilmaisujen yhteydessä lause on usein geneerinen eli kuvailee nesessiivisyyttä yleisesti, esimerkiksi yleistä velvollisuutta. Tällöin lauseessa ei ole subjektia. Objekti on mahdollinen mutta ei pakollinen. Kokonaisobjektin norminmukainen sija on nominatiivi. Puhuja voi kuitenkin viitata myös tiettyyn tekijään, esimerkiksi itseensä, vaikka subjekti ei olisikaan lauseessa ilmipantuna. Tämä tosin on lähinnä puhekielessä esiintyvä piirre.
Geneerinen velvollisuus: Asepalvelus on suoritettava.
Puhuja viittaa itseensä: Piti suorittaa asepalvelus ennen opiskelujen alkamista.
Kuten edellä totesin, objekti rajoittaa nominatiivin käyttöä subjektin sijana. Seuraavissa virkkeissä sanan suomalaiset sijamuoto muuttaa lauseen merkityksen. Lauseenjäsennys riippuu virkkeissä substantiivien sijamuodosta. Genetiivi tekee sanasta suomalaiset ensimmäisessä esimerkissä subjektin, nominatiivi taas jälkimmäisessä objektin. Koska nominatiivi on varattu objektille, subjektin sija ei voi olla monitulkintaisuussyistä muu kuin genetiivi.
Kyllä suomalaistenkin (subj.) tulee työllistää.
Kyllä suomalaisetkin (obj.) tulee työllistää.
Tilanne on toinen predikatiivilauseissa, joissa ei voi olla objektia. Esimerkkilauseissa sijanvalinta tuo lauseeseen enintään vivahde-eron, minkä vuoksi molempien sijojen käyttö on käytännössä mahdollista. Sekaannuksen vaaraa ei ole. Näissäkin tapauksissa genetiivi on suosituksen mukainen subjektin sija.
Kahvin pitää olla kuumaa. | Kahvi pitää olla kuumaa.
Yleiskielessä saattaa tavata nesessiivirakenteen yhteydessä norminvastaisesti genetiiviin taivutettua objektia.
Nuoret ovat se kohderyhmä, jonka luottamuksen (→ luottamus) puolueiden pitäisi saada.
Lauseen hahmon selvyyden vuoksi luonteva suositus on, että subjekti ja objekti ovat eri sijamuodoissa. Nesessiivilauseessa nominatiivi on varattu objektille, genetiivi subjektille.
Kielenhuollon normi
Nesessiivilauseen subjektin sijana nominatiivi vaikuttaa varsinkin puhutussa kielessä elinvoimaiselta. On arveltu, että nominatiivi saattaa itse asiassa olla nykyisin subjektiksi tulkittavan lauseenjäsenen sijana genetiiviä vanhakantaisempi, mikä selittäisi nominatiivin vahvoja juuria kielenkäytössämme. Genetiivisuositus on nominatiivin elinvoimaisuudesta huolimatta pysynyt ennallaan toistasataa vuotta. Lea Laitinen toteaa suomen murteiden nesessiivirakenteita käsittelevässä väitöstutkimuksessaan, että normin muuttaminen on mahdollisesti koettu hankalaksi, koska nominatiivin käytön perusteet ovat jääneet kartoittamatta. Samassa teoksessa Laitinen tekee itse tuon perusteellisen kartoituksen, jonka tuloksiin tässä kirjoituksessa esittämäni nominatiivin valinnan ehdot pitkälti perustuvat.
Normin muuttamiselle ei kuitenkaan ole vain puoltavia perusteita. Jos nimittäin ajattelemme asiaa kielenkäyttäjän, esimerkiksi tamperelaisen abiturientin kannalta, molemmat sijamuodot hyväksyvä normi vaikuttaisi todennäköisesti vähintäänkin monimutkaiselta. Tutkimusten perusteellahan nominatiivin käyttöä rajoittavat useat kielen eri tasojen seikat. Se sopii vain objektittomiin eli intransitiivi-, predikatiivi- ja eksistentiaalilauseisiin. Luontevimmillaan se on se-pronominin tai ei-toiminnallisen subjektin sija. Ainakin toistaiseksi genetiivi on paitsi näiden myös kaikenlaisten muiden nesessiivirakenteiden subjektien sijamuoto.
Kirjallisuutta
Autio, Siina (tulossa): Nesessiivirakenteet tamperelaisnuorten puhekielessä. Tampereen yliopisto, kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö.
Iso suomen kielioppi 2004. Verkossa osoitteessa http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Itkonen, Terho 1974: Ergatiivisuutta suomessa. − Virittäjä, s. 379−398.
Laitinen, Lea 1992: Välttämättömyys ja persoona. Suomen murteiden nesessiivisten rakenteiden semantiikkaa ja kielioppia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 569. Helsinki: SKS.