Pikkuandiensirkku ja muut linnunnimet
Kysyttyä 1/2006

Liisa Nuutinen

Pikkuandiensirkku ja muut linnunnimet

Mihin perustuvat linnunnimet? Miksi linnunimen osana oleva adjektiivi (kuten iso, pieni, uusi) käyttäytyy eri nimissä eri tavoin, niin että sanotaan esimerkiksi pikkuandiensirkku mutta toisaalata pientenantilliensirkku?

Useat linnunnimet ovat adjektiivialkuisia yhdyssanoja. Alkuosana oleva adjektiivi ei yleensä taivu (mustavaris : mustavariksen), koska kyseessä on luonnontieteellinen termi. Mikäli adjektiivi kuitenkin on osa linnunnimeen kuuluvaa paikannimeä, taivutuksessa sovelletaan samaa sääntöä kuin kyseisen paikannimen taivutuksessakin. Vanhoissa käännösnimissä alkuosan adjektiivi taipuu, esimerkiksi Ison-Britannian, Uuden-Seelannin, Mustallemerelle ja Tyynenmeren. Nämä nimet taipuvat samalla tavalla myös linnunnimen osana. Siispä oikeita kirjoitusasuja ovat esimerkiksi mustanmerenlokki, tyynenmerenriskilä, uudenkaledonianviheltäjä ja uudenseelanninalbatrossi.

Isoaustraliantimali

Nimet pientenantilliensirkku ja isojenantilliensirkku perustuvat saarten nimiin Pienet-Antillit ja Isot-Antillit, joita taivutetaan Pienten-Antillien, Isojen-Antillien. Sen sijaan esimerkiksi linnunnimi pikkuandiensirkku ei pohjaudu paikannimeen ”Pikku-Andit” (ei ole Pikku-Andeja), vaan se tarkoittaa pienikokoista andiensirkkua. Samalla tavoin alkuosaltaan taipumattomia nimiä ovat esimerkiksi isopapuanrastas, pikkuhaitintangara ja pikkusumbanpöllö.

Pieni vai pikku?

Jostain syystä yhdyssanoissa, myös eläinten ja kasvien nimissä, on käytäntönä, että adjektiivia pieni ei juuri käytetä muutoin kuin edellä mainitun kaltaisissa tapauksissa eli sanan ollessa osa paikannimeä – muuten käytetään rinnakkaismuotoa pikku (pikkukäpylintu, pikkulepinkäinen, pikkufilippiinienkiipijä, pikkukiinantimali, pikkuvuoribulbuli). Kolmiosaisissa nimissä olisi joskus kuitenkin hahmotussyistä selkeämpää käyttää adjektiivia pieni kuin taipumatonta adjektiivia pikku. Tämä koskee etenkin sellaisia nimiä, joissa pikku-sanan jäljessä tuleva nimenosa on genetiivissä, kuten kasvinnimissä pikkukäenrieska, pikkuleijonankita, pikkunoidanlukko.

Tällaiset nimet on mahdollista hahmottaa myös niin, että pikku määrittää heti perässä tulevaa nimenosaa (pikkukäen + rieska, pikkuleijonan + kita, pikkunoidan + lukko). Vastaavanlaisia kalannimiä ovat pikkumalawinahven, pikkuniilinhauki, pikkutanganjikanmonni ja pikkutrinidadintetra. Taipuva adjektiivi pieni poistaisi mahdollisen virhetulkinnan (pieniberninajokoira mutta pientenantilliensirkku). Käytäntö on kuitenkin jo vakiintunut, joten kielenkäyttäjän on hyvä lähinnä olla selvillä periaatteesta ja luottaa siihen, että nimenantajat tuntevat kielen säännöt.

Millainen on hyvä linnunnimi?

Suomen lintutieteellinen yhdistys julkaisi vuonna 1999 teoksen Maailman lintulajien suomenkieliset nimet. Se sisälsi 177 heimon ja noin 9 500 lajin nimet. Lintutieteellisen yhdistyksen lopetettua toimintansa työtä jatkoi Birdlife Suomen nimistötoimikunta, joka tarkasti ja täydensi nimistöä vuosina 2004-2005. Päivitetyssä luettelossa on 194 heimon, 2 161 suvun ja 9 740 lajin nimeä. Uusia tai muutettuja nimiä luettelossa on 2 108.

Toimikunnan mukaan hyvä linnunnimi on sellainen, joka antaa iskevää ja hyvää informaatiota lajista itsestään, oli sitten kyse linnun ulkonäöstä, elintavoista, äänestä, elinympäristöstä tms. Nimenannossa tulee pyrkiä oikeakielisyyteen ja nimen tulee olla mieluummin lyhyt kuin pitkä. Peruslähtökohtana on, että nimi olisi pituudeltaan korkeintaan kolmiosainen yhdyssana (intianaavikkokiuru, isohaarahaukka).

Koska yleensä nimeämiskriteerinä on lajin elin- ja pesimäympäristö, suuri osa nimistä perustuu paikannimeen, joka voi olla hyvinkin eksoottinen: arabiankerttu, keralankaija, luzoninluhtakana, nilgirinkirvinen, riukiunkalastaja, tubuainlurikki, turkanantoko. Se, että nimen määriteosan pohjana on paikannimi, käy ilmi siitä, että yhdyssanan alku- eli määriteosa on genetiivissä. Sen sijaan maastoappellatiivin sisältämä määriteosa on nominatiivissa: aavikkokiuru, peltopyy, pampakirvinen, preeriakana, taigauunilintu, cerradonapsija, karookiuru.

Linnunnimistä ks. myös Kirsti Aapala: Rakkaiden lintujen monet nimet, Kielikello 2/2004.

Kuva: Irma Nissinen

Lähde: Otavan lintutieto. Maailman linnut. Otava 2000.

Kirjoittaja on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen edustajana tarkistanut uusien suomenkielisten linnunnimien kieliasun.

Liisa Nuutinen