Suomen kielellä on toivoa. Kesän alussa 2009 julkaistu kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus kertoo paitsi, mikä kieltämme uhkaa, myös sen, mitä asian eteen tulisi tehdä. Toimintaohjelma antaa vakuuttavia ja painavia suosituksia kielen ammattilaisille ja päättäjille.
Kielen ammattilaisia ja kieliasioihin vaikuttavia päättäjiä on kuitenkin varsin rajallinen määrä. Puhutaan ehkä muutamista tuhansista ihmisistä. Sen sijaan suomen kielen käyttäjiä on miljoonia. Kielitoimisto, äidinkielen opettajat ja tutkijat eivät voi yksin päättää, miten kieli makaa, vaan kielen tulevaisuus on myös tavallisten kielenkäyttäjien varassa. Mitä yksi viidestä miljoonasta sitten voi tehdä?
Kielen hyvinvointiin vaikuttavat tietenkin sen puhujat. Ensinnäkin puhujia on oltava riittävästi. Suomen kielen tapauksessa tämä ei ole ongelma, sillä suomi on maailman kielten joukossa yksi suurista. Esimerkiksi viron kielikin voi hyvin, vaikka sillä on puhujia vain viidesosa suomen puhujista.
Yhtä lailla tärkeää on, että puhujilla on mahdollisuus käyttää kieltään mahdollisimman monipuolisissa tilanteissa. Suomen kieli oli lähes koko 1900-luvun tällainen ”superkieli”: sitä käytettiin kaikenlaisissa kommunikaatiotilanteissa talousmaailman kokoussaleista lastenkammareihin. Tilanne on kuitenkin muuttunut nopeasti, kun englanti on vallannut suomen kielen käyttöalueita. Suomesta saattaa jopa tulla jonkinlainen kakkosluokan kieli englannin yleistyessä esimerkiksi tieteen, talouden ja tekniikan alojen ykköskielenä.
Se, että kieltä voi puhua monipuolisissa tilanteissa, varmistaa sen, että kieli elää maailman mukana. Monipuolisia kielenkäyttäjiä ei kuitenkaan synny tyhjästä. Kielitaito kehittyy opetuksen ansiosta, joten opetustakaan ei saa unohtaa.
Opetuksen määrä ja taso ovat myös tärkeitä, kun nuori suomalainen pohtii suhdetta omaan kieleensä. Jos suomen kieli on koulun hierarkiassa paarialuokkaa, ei käsitys sen arvosta muodostu kummoiseksi oppilaankaan päässä. Riski on suuri, sillä kenties tärkein menestyvän kielen osatekijä on kuitenkin kielen arvostus.
Kiinnostaako suomen kieli suomalaisia?
Mikään kieli ei menesty, jos se on sen puhujille yhdentekevä. Kieli on tällöin kuin vanha televisio, joka vaihdetaan uuteen heti kun houkutteleva uusi malli tulee markkinoille. Suomen kielen menestyksen ratkaisija numero yksi on se, arvostammeko me suomalaiset sitä. Suurin tulevaisuuden uhka ei siis olekaan englanti, vaan me itse. Puhummeko me tulevaisuudessakin suomea lapsillemme, viitsimmekö kehittää suomen kieltä ja opetella sitä kunnolla?
Avainkysymys on siis, kiinnostaako suomen kieli suomalaisia? Vaikka raportit esimerkiksi kouluista ovat melko negatiivisia, olen itse varovaisen positiivinen. Kieli ainakin herättää tunteita. Kieliaiheisia uutisia kommentoidaan ahkerasti sanomalehtien verkkosivuilla, murrekirjallisuus kukoistaa ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintaan kohdennettuja säästöjä vastustettiin painokkaasti (talvella 2008–2009).
Tunteenomainen kiinnostus pitäisi vain muuttaa toiminnaksi, joka todella vaikuttaa. Muuten suojelustrategiaksi valikoituu tehottomia tai suorastaan haitallisia keinoja kuten puhekielisyyksien bongaileminen ja ruotsin kielen vastustaminen. Tämä mielessäni olen koonnut seuraavat enemmän tai vähemmän leikkimieliset ”Suomensuojelijan ohjeet”. Ohjeet vaikuttavat sinne, minne pitääkin: suoraan kielen menestymismahdollisuuksiin.
Suomensuojelijan seitsemän ohjetta Ohje 1: Käytä suomea Puhu ja kirjoita suomea työpaikalla, viranomaisissa, maahanmuuttajien kanssa, Facebookissa ja saunassa, kaikkialla missä muutkin osaavat suomea. Suomen kielen suurin uhka eivät ole väärin kirjoitetut yhdyssanat tai satunnaiset lainasanat, vaan se, että suomenkieliset itse luovuttavat elämänaloja englannin kielelle. Ohje 2: Leiki kielellä Suomen kieltä on turha säilyttää vain viranomaiskirjeitä ja hallinnon papereita varten. Niissä loogisuus ja yksiselitteisyys on toki välttämätöntä, mutta suomen kielen on toimittava myös viihteellä: leppoisan jutustelun, oivaltavan visioinnin ja huumorin kielenä. Huumori uudistaa kieltä, uusiutuva kieli elää. On jopa arvioitu, että kieli ylipäänsä kehittyy sen takia, että ihminen on ilmaisuvoimaiseen sanontaan pyrkivä eläin. Ohje 3: Luota omaan puheeseesi Miten voi arvostaa suomen kieltä, jos ei edes arvosta omaa puhekieltänsä? Jokainen tuntee oman puhekielensä itse kaikkein parhaiten. Siksi ei tarvita kielimestareita kertomaan, mikä omassa puhekielessä on oikein tai väärin, eikä varsinkaan kertomaan, onko oma murre rumaa vai kaunista. Jos kaikki luottavat omaan puheeseensa, suomen kielen moninaisuus säilyy. Ohje 4: Arvosta kirjakieltä Internet ei ole uusi Kielitoimisto. Kirjakieli on yhteistä toimintaa varten kehitetty, eikä se säily sellaisena, jos kaikki sooloilevat miten sattuu. Passiivinen nöyristely ei sekään oikein ole arvostamista. Kirjakielen on pysyttävä verevänä, ja se onnistuu vain, jos kaikki kirjoittajat pitävät kriittisellä silmällä huolta sen ilmaisuvoimaisuudesta. Meidän kirjoittajien ei ole pakko esimerkiksi totella kaikkia yritysmaailman kotkotuksia, vaan voimme kirjoittaa ihan hyvin If ja Nordea-pankki eikä if… ja Nordea Pankki. Ohje 5: Kannusta, älä marise Valittaminen on osa kansallista identiteettiämme ja vieläpä terapeuttista, mutta pelastuuko suomi, jos sen rappiota toitotetaan? Oppiiko yksikään nuori kirjoittamaan paremmin sen takia, että huonosta kirjoitustaidosta maristaan? Negatiivisen strategian sijaan voisi kokeilla positiivista: kannustetaan onnistumisista, tuetaan tärkeäksi nähtyä kulttuuria ja kytketään kritiikkiinkin ratkaisuehdotuksia. Ohje 6: Älä pelkää muita kieliä Oman kielen asian ajaminen on suhdanneherkkää toimintaa, josta voi helposti saada kansainvälisyyden vastustajan tai jopa puolirasistin leiman. Kumpikin leima on aiheeton. Siksi on hyvä pitää mielessä kaksi seikkaa. Ensinnäkin englanti ei ole kielten Tyrannosaurus rex. Sitäkin on nykymaailmassa osattava. Toiseksi on ymmärrettävä, että vähemmistökielet eivät muodosta suomen kielelle uhkaa. Uhka tulee omista asenteistamme. Ohje 7: Pidä meteliä Kaikkiin tärkeisiin asioihin ei voi yksittäinen kansalainen suoraan vaikuttaa. Kielenopetuksesta, viranomaisten kielestä ja vaikkapa kirjastojen määrärahoista päätetään suljettujen ovien takana. Pelkkään vaaleissa äänestämiseen ei kuitenkaan tarvitse nykydemokratiassa tyytyä. Oman näkemyksensä saa esiin yleisönosastoissa, internetissä, yhdistyksissä ja vaikka adressein. 12 000 nimeä Kotuksen säästöjä vastustavassa adressissa lisää kummasti painoa mielipiteelle. |
Lari Kotilainen (FT) on kulttuurin sekatyöläinen, joka toimii tällä hetkellä suomen kielen ja kulttuurin yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Häneltä ilmestyy lokakuussa kirja Suomensuojelija. Ohjekirja kielen pelastamiseen (WSOY).