null Pakkopullasta lehteviksi leivonnaisiksi?

Julkaisuja 3/2021

Riitta Hyvärinen

Pakkopullasta lehteviksi leivonnaisiksi?

Tuore kirjoitusopas tarjoilee konkreettisia keinoja siihen, miten työtekstit voisivat syntyä ilman tuskaa ja vaivaa.

Työelämä tulvii tekstejä, eikä kukaan selviä kirjoittamatta. Miten päästä tekstinteon alkuun ja saada aikaan hyvä teksti? Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin kirja Kupliva kirjoittaminen: Iloa ja tehoa työelämän teksteihin rohkaisee kirjoittajia aidosti innostumaan kirjoittamisesta, joka on yhä kiinteämpi osa monen työpäivää. Kirja antaa myös tuhdisti vinkkejä siihen, miten pakolliset tekstit saa kirjoitettua nopeammin – jopa iloisin mielin.

Kupliva kirjoittaminen ‑kirjan kansi.

Kirja on tarkoitettu työssään jo kirjoittaville, mutta lukuisat elävän elämän esimerkit ja konkreettiset ohjeet tekevät kirjan hyödylliseksi myös tekstintekemistä vasta opiskeleville. Jos aamulla on kirjoitettava, on parempi panna itselleen kalenterivaraus ”raportin kirjoittamista klo 8–10” kuin vain ajatella, että tekstiäkin pitäisi saada aikaan.

Kirjoittajat ovat kokeneita kirjoittajia ja opettajia, mikä näkyy tyylissä. Teksti ei saarnaa tai opeta etusormi pystyssä, vaan jutustelee, vinkkaa ja vitsailee. Vaikka asia on painavaa ja sitä on yli kolmesataa sivua, kirjaa lukee ilokseen. Tyyli on reipas ja raikas, tosin muutamissa kohdin itsetietoinen kikkailu keskeyttää lukemisen. 

Pidän erityisesti siitä, että kirjassa sanotaan suoraan kirjoittamisen olevan välillä hankalaa kaikille, mutta ei jäädä asiaa voivottelemaan, vaan esitellään ratkaisuja. Tekijät kertovat pitkin teosta, miten he kirjoittajina toimivat, mitkä asiat ovat heille vaikeita ja millaiset rutiinit toimivat. Näin lukijan on helppo samastua: ammattilaisillekaan kaikki ei ole itsestäänselvää tai helppoa.

Luin teoksen kirjoittamisen ja viestinnän opettajana, ja tätä kirjaa voisin suositella opiskelijoilleni. Kielenhuoltajana minulla on muutama varaus. 

Miten houkutella lukijat tekstisi pariin

Kirja jakaantuu neljään osaan: Vaikuttava kirjoittaminen, Tehokas kirjoittaminen, Työelämän tekstilajeja sekä Kielenhuoltoa yksinkertaisesti. 

Ensimmäisessä osassa paneudutaan siihen, miten saa omat tekstit houkutteleviksi ja vaikuttaviksi. Pakollista Aristotelesta kiinnostavampi on kirjassa esitelty amerikkalainen SUCCESs-malli. Sen mukaan monissa mieleen jäävissä teksteissä on yksi tai useampia näistä elementeistä: yksinkertainen (simple), yllättävä (unexpected), konkreettinen (concrete), uskottava (credible), tunteisiin vetoava (emotional) ja tarina (story). 

– Yksi Kuplivan kirjoittamisen ansioista on se, että siinä esitellään monia englanninkielisiä lähteitä. Tämä tarjoaa laajemman kuvan tekstin tekemisestä kuin vain suomenkielisiin lähteisiin nojaaminen.

”Kirjoittaminen on kestävyyslaji”

Kirjan toinen osa, Tehokas kirjoittaminen, pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille. Sen ydinviesti on, että kirjoittaminen vie aikaa ja sille pitää varata oma tilansa. Ihminen keksii helposti kaikkea muuta kirjoittamisen sijaan. Välttelylle ei kuitenkaan tarvitse antaa periksi, vaan livahtelevan mielen voi taklata monin tavoin.

Strellman ja Svinhufvud tuovat asiatekstin kirjoittajien avuksi myös luovan kirjoittamisen oppaista tuttuja keinoja: jos raportin kirjoittaminen ei suju, vaihda kirjoittamispaikkaa, pane hassu hattu päähän, kirjoita kahvilassa. Usein esiteltyjä konsteja, kuten miellekarttaa, pomodoro- eli munakellotekniikkaa ja ideariihtä, käydään läpi perusteellisesti. 

Kirjoittamista edistävät myös rutiinit. Itseäni puhutteli eniten kielto aamuminän kanssa neuvottelemisesta: jos aamulla on kirjoitettava, kirjoittamisella myös aloitetaan, eikä ensin lueta lehteä, silitetä tai huuhailla muualle.

Kirjoittajat ottavat huomioon sen, että kaikki työnantajat eivät katso hyvällä työntekoa kahviloissa. Pitkin kirjaa toistuukin viesti ”kokeile, mikä sopii sinulle”. Mikä käy yhdelle, voi olla kauhistus toiselle. Tekstissä painotetaan myös, ettei armollisuutta itseä kohtaan pidä unohtaa eikä kirjoittamista kannata ottaa liian vakavasti.

Pikaviesteistä, somesta, tiedotteesta...

Kolmannessa osassa käsitellään työelämän tekstilajeja. Osa on monesta velkaa Iisan, Piehlin ja Kankaanpään kirjalle Tekstintekijän käsikirja, minkä Strellman ja Svinhufvud auliisti tunnustavat. Tekstilajien esittely Kuplivassa kirjoittamisessa puoltaa kuitenkin paikkaansa, sillä Tekstintekijän käsikirja on ollut loppuunmyyty jo jonkin aikaa, eikä uutta painosta olla ottamassa.

Lisäksi Kuplivaan kirjoittamiseen on otettu mukaan muutamia uusia tekstilajeja, kuten pikaviestit ja työyhteisön sosiaalisen median kanavat. Niistä ei anneta varsinaisia ohjeita, enemmänkin keskustelun pohjaksi vinkkejä siitä, miten ja millaisiin asioihin niitä käytetään.

Tiedotteen tekstilajista esitellään kokonainen tiedote ja analysoidaan sen rakenne. Esimerkin avulla voi opiskella itsekseen tiedotteen rakentumista. 

Kielenhuolto kiteytettynä 40 sivuun

Viimeinen ja sivumääräisestikin kevyin osio kirjassa on kielenhuolto. Mukaan on otettu keskeiset kohdat, joissa tehdään paljon virheitä ja jotka ovat melko helposti korjattavissa: pilkku, viivat, alkukirjain, lyhenteet, lukuilmaukset. Ohjeet ovat myös tarkoituksellisen yksinkertaisia, poikkeukset ja poikkeuksen poikkeukset on jätetty pois, mikä lukijalle kerrotaan. 

Opettajana pidän siitä, että mutkat on vedetty suoraksi – mutta muutamassa kohdin kielenhuoltaja minussa alkaa nikotella: onko menty liikaakin oikomaan? Vaikka pedagogisesti on järkevää puhua vain lyhyestä ja pitkästä viivasta, olisiko hyvä kertoa, mitä nimityksiä viivoista käytetään kielioppaissa (jos lukija vaikka haluaisi tarkistaa asioita niistä)? Tai että tietokone saattaa ehdotella vielä sitä tolkuttoman pitkää viivaa? Suomessa miinusmerkki ei tarkasti ottaen ole sama kuin ajatusviiva, vaikka sitä voi miinusmerkin sijasta käyttää.

Tiukemman linjan ottaisin myös kohdassa, jossa kerrotaan yritysten, yhdistysten ja tuotemerkkien oikeinkirjoituksesta, sillä toimijoiden omaa linjaa noudattamalla voi päätyä hyvinkin omituisiin kirjoitusasuihin. Enkä missään tapauksessa ohjeistaisi ”Luontevinta ja lukijan kannalta verrattomasti parasta olisi kirjoittaa tyystin lyhentämättä: etäisyyttä junaan ei ollut edes 5:tä metriä   (s. 269). Ainakin tämä lukija lukisi mieluummin viittä metriä.
 

Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud 2020: Kupliva kirjoittaminen. Iloa ja tehoa työelämän teksteihin. Art House.

Tekstissä mainittu teos: Katariina Iisa, Salli Kankaanpää ja Aino Piehl 2011: Tekstintekijän käsikirja. Opas työssä kirjoittaville. Ajantasaistettu ja uudistettu laitos. Yrityskirjat.

Riitta Hyvärinen

Kirjoittaja on kielenhuoltaja, opettaja, kouluttaja ja yrittäjä.