Päivämäärän merkitsemisestä
Keskustelua 2/1993

Matti L. Aho, Ernst Nyberg, Anneli Räikkälä

Päivämäärän merkitsemisestä

Suomen kielen lautakunta ottaa Kielikello-lehden numerossa 4/1992 kielteisen kannan päivämäärän merkitsemiseen kansainvälisen standardin mukaisesti eli järjestyksessä vuosiluku-kuukausi-päivämäärä (1993-01-26). Suomalaiseksi standardiksi ollaan nimittäin taas ehdottamassa uusittua kansainvälistä standardia, jonka mukaan päivämäärä tulisi merkitä edellä esitetyllä tavalla.

Lautakunnan ”sota” alkoi jo 1970-luvulla, kun Suomessa oli jo yksimielisesti hyväksytty vastaavanlainen standardi. Sekin perustui kansainväliseen standardiin. Lautakunnan kantaa oli unohdettu kysyä, koska katsottiin että päivämäärän merkitseminen ei ole mikään suomen kielen asia.

Moni kysyi jo silloin, miksi tällaisesta asiasta tarvitaan standardia. Vastaus oli, että päivämäärien merkitsemisessä oli siihen saakka vallinnut suuri kirjavuus. Esimerkiksi 4/6 tarkoitti Amerikassa ja joissakin Aasian maissa huhtikuun kuudetta eikä kesäkuun neljättä päivää kuten Euroopasssa. Neljäs kesäkuuta merkittiin heillä 6/4. Tämä eroavuus aiheutti paljon erehdyksiä kansainvälisissä yhteyksissä, ja siksi päätettiin laatia kansainvälinen standardi.

Jos standardin pohjaksi olisi otettu jompikumpi edellä mainittu merkitsemistapa, olisi sen voimaantulon jälkeen edelleen vallinnut epävarmuus siitä, onko esim. jossakin amerikkalaisessa dokumentissa esiintyvä päivämäärä standardin mukainen vai maan vanhan tavan mukainen, sillä yhdessä yössä kokonainen maanosa ei tietenkään muuta käytäntöä.

Koska kumpikaan edellä mainituista merkitsemistavoista ei näin ollen kelvannut standardin pohjaksi, päädyttiin merkitsemistapaan, joka oli niin ratkaisevasti erilainen kuin muut käytetyt merkitsemistavat, että sekaantumisriski arvioitiin vähäiseksi. Lisäksi se oli yhtäpitävä muiden numeromerkintöjen kanssa: suuremmista yksiköistä edettiin kohti pienempiä kuten esimerkiksi kellonajassa, missä järjestys on tunti-minuutti-sekunti. Näin syntyi merkitsemisjärjestys vuosiluku-kuukausi-päivämäärä, esimerkiksi 1993-01-26.

Mikä on tässä merkitsemistavassa tai sen perusteluissa niin tuomittavaa, että suomen kielen lautakunta edelleen asettuu poikkiteloin? Lautakunnan vasta-argumentit ovat hyvin kevyet verrattuna standardin puolesta esitettyihin argumentteihin. Jotkut lautakunnan argumentit ovat farisealaisuudessaan kerrassaan hullunkuriset. Vedotaan mm. sekavuuteen ja hämmennykseen, joka syntyi 1970-luvulla, kun standardia edellisen kerran yritettiin kotiuttaa Suomeen – kertomatta, että sekavuuden ja hämmennyksen takana oli hyvin pitkälti lautakunta itse! Hämmennykseen vaikutti tosin muitakin syitä – esimerkiksi tavalliselle kansalle suunnattu informaatio oli lähes olematon, mutta eihän sekään ole standardin syytä! Jos kerran englantilaisille on onnistuttu opettamaan uusia rahayksiköitä ja metrijärjestelmä tuumajärjestelmän tilalle, niin kyllä Suomen kansalle voidaan opettaa uusi päivämäärän merkitsemistapa!

Päivämäärän merkitseminen ei ole pelkästään Suomen sisäinen kielikysymys eikä mikään automaattisen tiedonsiirron ongelma, vaan mitä suurimmassa määrin kansainvälinen asia. Standardin päämäärä – saada aikaan YKSISELITTEINEN ja KANSAINVÄLINEN merkitsemistapa – on niin suuri, että kielilautakunta voisi unohtaa pikkuriikkiset huomautuksensa ja omalta osaltaan myötävaikuttaa siihen, että uusi standardi hyväksyttäisiin suomalaiseksi standardiksi ja että kaikki virastot, järjestöt, yritykset jne. ottaisivat sen käyttöön. Se ei ole ehkä ”täydellinen”, mutta se on paras tarjolla oleva kansainvälinen vaihtoehto.

Ernst Nyberg

 

VASTAUS:

Päiväyksen puolustus

Ernst Nyberg kirjoittaa asiasta, joka on herättänyt meillä Suomessa vastakkaisia mielipiteitä jo parinkymmenen vuoden ajan, niin kauan kuin standardisoijat ovat tarjonneet ns. laskevaa päiväystapaa (vuosi-kuukausi-päivä, esimerkiksi 1993-03-01) vakiintuneen ns. nousevan päiväystavan (päivä-kuukausi-vuosi, esimerkiksi 1.3.1993) sijaan. Suomen kielen lautakunnan perustelut esitettiin jo Kielikellossa 4/1992, mutta seuraavassa Nybergin kirjoituksen johdosta vielä muutama tarkennus.

Päivämäärän ja kellonaikojen merkintätapoja esittävään standardiehdotukseen tuli (1992) kaikkiaan 20 lausuntoa. Laskevaa päiväystä esittävää standardia vastustivat kielitoimiston lisäksi Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö. Negatiivisia kokemuksia edellisestä kokeilusta oli nähtävästi muillakin kuin kielenhuoltajilla. Samaa osoittaa myös Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton toimitusjohtajan oikeustieteen tohtori Matti L. Ahon jäljempänä julkaistava kannanotto.

Syyt, joiden vuoksi suomen kielen lautakunta ”edelleen asettuu poikkiteloin”, näkyvät kyllä Kielikellossa julkaistuista perusteluista. Kirjoittajan mielestä argumentit ovat hyvin kevyet. Kielenhuoltajan mielestä ei ole lainkaan kevyttä se, että jokin ilmaisu tuottaa jatkuvasti tulkintaongelmia. Kun standardia 1970-luvulla alettiin Suomessa kokeilla, aiheutti merkintätapa paljon sekaannusta, mikä näkyy mm. sen ajan lehtikirjoittelusta ja kuului myös kielitoimiston puhelinneuvonnassa. Uusi Suomi käsitteli asiaa 14.1.1976 pääkirjoituksessaan, jossa se vastusti ”kaikkia niitä päiväysinsinöörejä, jotka standardisoimisen varjolla ovat sotkeneet Suomessa vakiintunutta selvää ja yksinkertaista tapaa merkitä päivämäärä”.

Kerrattakoon tässä vielä tärkeimmät syyt, miksi kielilautakunta ja kielitoimisto suosittavat nousevaa päiväystä. Tällä merkintätavalla on vankka perinne – muutos horjuttaisi kielenkäyttöä vuosiksi tai, niin kuin nyt on nähty, vuosikymmeniksi. Päiväys on voitava myös lukea samalla kielellä kuin muukin teksti. Verrattakoon lukutapoja ”ensimmäinen kolmatta tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäkolme” ja ”tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäkolme, nollakolme, nollayksi” (vai miten laskeva päiväys pitäisi lukea?). Jokainen varmaan huomaa, että edellinen on kielen luonteen mukainen, jälkimmäinen ei ole. Kielenkäytön keskeisen tärkeään tehtävään ei sittenkään ollut järkevää valita merkintätapaa, joka oli ”ratkaisevasti erilainen kuin muut käytetyt merkitsemistavat”. Päiväyskin on usein tekstikokonaisuuden osa. Siten se on myös kyseisen tekstin ja kielen sisäinen kielikysymys, toisin kuin kirjoittaja väittää.

Ruotsissa 1991 ilmestyneessä kirjassa Svenska skrivregler, jonka on julkaissut uutena painoksena Ruotsin kielilautakunta, annetaan ohjeet päiväyksestä ja selvitetään sitten laskevan päiväystavan ”maailmanlaajuista suosiota”. Ohjeen mukaan suositettavinta on käyttää päiväyksessä kuukauden nimeä. Oppaassa kuitenkin todetaan, että on myös useita tapoja käyttää päiväyksessä pelkkiä numeroita. Suositettavimpana opas pitää ilmaustapaa 20/5 1989. Sitten opas jatkaa: ”Tämän tavan lisäksi on kaksi kirjoitustapaa, joiden käytössä on oltava varovainen: A) 20.5.1989 ja B) 1989-05-20. Ensimmäistä vaihtoehtoa (A) on käytetty Ruotsissa jo pitkään. Toinen (B) on yleinen kansainvälinen standardi, mutta sitä ei käytetä juuri muualla kuin Ruotsissa.” Se siitä kansainvälisyydestä.

Tunnettua on, että Yhdysvalloissa käytetään yleisesti päiväystapaa 3/1 1993, joka tarkoittaa maaliskuun ensimmäistä päivää. Tämäkin osoittaa, että standardit on tarkoitettu suosituksiksi ja jokainen voi käyttää niitä järkevän harkintansa mukaan. Suomen kielen lautakunta tähdensi lausunnossaan sitä, että jos standardi kuitenkin julkaistaan, sen tarkoitus ja käyttöala olisi rajattava tiukasti automaattiseen tiedonsiirtoon.

Anneli Räikkälä
suomen kielen
lautakunnan sihteeri

 

VASTAUS:

Pulmapäiväys

Ernst Nybergin esittämät perustelut sille, että Suomessa pitäisi luopua hyvin toimivasta, vakiintuneesta päiväämistavasta eräissä muissa maissa ilmeneviksi väitettyjen vaikeuksien vuoksi, eivät vakuuta. Tulee mieleen se into, jolla keinotekoista esperantoa aikoinaan ajettiin maailman yleiskieleksi. Käänteistä päiväystä ei voi luontevasti lukea, nollat ovat turhaakin turhempia ja lisäksi järjestystä osoittavat pisteet puuttuvat. Mielestäni tämä päiväys on sitä paitsi epäesteettinen. Jos esimerkiksi ns. datasiirrossa välttämättä tarvitaan Nybergin suosimaa päiväystä, lienee sen käyttäminen paikallaan; tällainen tarve, josta en muuten itse ole lainkaan varma, ei kuitenkaan vielä riitä perusteluksi uuden päiväämistavan ottamiselle yleiseen käyttöön.

Kaikki kiihkoilu on pahasta, myös kiihkostandardisointi. Suomalaiset ovat osoittaneet tervettä harkintaa jättäessään, toisin kuin Ruotsissa näkyy tapahtuneen, ylhäältäpäin sanellun päiväämistavan omaan arvoonsa. Suomen kielen lautakunnan sitkeä vastustus ansaitsee hatunnoston. Omassa työpaikassani Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitossa olen kieltänyt käänteisen päiväyksen käyttämisen. Mitään haittoja tästä ei ole ollut enempää kotimaisessa kuin ulkomaisessakaan kanssakäymisessä.

Matti L. Aho
oikeustieteen tohtori
Matti L. Aho
Ernst Nyberg
Anneli Räikkälä