Historiallisista ja käytännön syistä on lähes joka maassa ja kielessä käytössä ulkomaiden paikannimistä omaan kieleen sopeutettuja muotoja. Tällaisia kotoistettuja nimiä, jotka kirjoitetaan toisin kuin kyseisen paikan paikalliskieliset nimet tai niiden latinaistetut kirjoitusasut, kutsutaan eksonyymeiksi. Niitä on aiemmin kutsuttu myös sovinnaisnimiksi (englanniksi conventional name), mutta termistä on alettu luopua sen monitulkintaisuuden ja vaikean ymmärrettävyyden vuoksi.
Kohteen sijaintimaan paikalliskieliset nimet ovat puolestaan endonyymejä. Suomen kannalta niitä ovat ulkomaiden omat eli meille vieraskieliset nimet (New York, Paris) mutta myös meidän omat suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset paikannimemme. Suomen kielessä Stockholm, Tartu ja Päijänne olisivat siis endonyymejä, mutta Tukholma ja Tartto eksonyymejä.
Kohteista, jotka ulottuvat usean maan ja kielen alueelle, kuten esimerkiksi vuoristot ja pitkät joet, käytetään sijaintimaissaan omia paikallisia nimiä. Samasta kohteesta käytetään silloin useita erilaisia ”aitoja” nimiä. Suomen kieleen näille kohteille on voinut vakiintua oma eksonyymi (Tonava), mutta joistakin kohteista on alettu käyttää jotakin paikallisista nimistä. Sellaisia ovat esimerkiksi venäjän Amur (kiinaksi Heilong Jiang) sekä saksan Elbe (tšekiksi Labe) ja Erzgebirge (tšekiksi Krušné hory). Näitä voitaisiin nimittää ”osittaiseksonyymeiksi”, koska kohteista käytetään suomessa yleensä vain toista paikallista nimeä.
Myös kielettömien paikkojen (merenpohjan muotojen ja Antarktiksen paikkojen) suomenkielisiä nimiä voidaan pitää eksonyymeinä, jos niiden kirjoitusasu poikkeaa nimien mahdollisimman virallisesta tai yleisesti hyväksytystä kansainväliskielisestä kirjoitusasusta. Näihin kuuluvat esim. Atlantin keskiselänne (Mid-Atlantic Ridge), Mariaanien hauta (Mariana Trench) ja Kuningatar Maudin maa (Queen Maud Land). Merten nimet voidaan rannikoilla asuvien käyttäjien näkökulmasta katsoa endonyymeiksi tai ”osittaisendonyymeiksi”. Sellaisia ovat esimerkiksi Itämeren ja Tyynenmeren rannikkokieliset nimet.
Miten eksonyymejä muodostetaan?
Vanhimmat eksonyymit ovat vieraasta kielestä omaan kieleen mukautettuja nimiä, jotka on omaksuttu korvakuulolta ja siirretty puheessa eteenpäin. Kirjoitettuina ne ovat alkuun varioineet siinä missä oikeinkirjoituskin. Esim. Tukholma on kirjoitettu 1600–1800-luvulla suomen kielessä ainakin Stuckulmi, Stockholmi, Tukkiholma, Tukhulma ja Tukholmi. Äänteellisiä mukaelmia lähtökielistä ovat myös Amerikka, Arkangeli, Kairo, Lontoo ja Puola.
On myös nimiä, jotka ovat eri pohjaa kuin niiden nykyiset vastineet. Maannimi Viro on lähtöisin Suomenlahteen rajoittuvan maakunnan nimestä Virumaa, joka vanhastaan on ollut suomalaisille keskeinen kanssakäymisen kannalta. Ruotsin nimi on puolestaan samaa kantaa kuin Roslagenin maakunnan nimi, Saksa palautuu Saksin herttuakunnan ja sen asukkaiden nimeen.
Valtaosa eksonyymeistä on erityyppisiä käännöslainoja. Osa nimistä on käännetty kokonaan kuten Alankomaat, Itävalta, Iso Suolajärvi, Keltainenmeri ja Silkkitie. Osa on sellaisia, joissa vain jokin osa käännetty tai mukailtu tai joissa nimi on muodostettu samanaikaisesti molemmin tavoin, esimerkiksi Papua-Uusi-Guinea, Uusi-Seelanti, Persianlahti.
Tavallista on ollut kääntää sellaiset helposti ymmärrettävät sanat, jotka ilmaisevat kokoa, sijaintia, ikää, väriä tai ilmansuuntaa, kuten Iso-Britannia, Sisä-Hebridit, Uusi Etelä-Wales, Sininen-Niili ja Etelä-Carolina. Eniten on sellaisia eksonyymejä, joissa on käännetty vain paikan lajia ilmaiseva termi (Eriejärvi, Swazimaa). – Näillä keinoin nimi on saatu omakieliselle kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävämmäksi.
Mistä eksonyymit ovat tulleet?
Eniten eksonyymejä on niistä paikoista, joissa on useimmin käyty tai joista on eniten puhuttu. Kun näitä muunnoksia on kirjattu sopimuksiin, hallinnollisiin dokumentteihin, uutisiin, oppikirjoihin, karttoihin ja kartastoihin vuosisatojen ajan, niistä on tullut kieleen niin kiinteä osa, että niiden taustaa ja valikoitumista ei enää juuri ajatella.
Se, miltä alueilta nimiä on kotoistettu eniten ja mistä vähiten, voi kertoa paljonkin erilaisista kulttuurisista kontakteista ja kielten välisistä suhteista. Luonnollisesti eksonyymejä on kaikkialla eniten lähimaista ja suomen kielessä tietysti myös muualta Euroopasta. Raamattu teki jo varhain tunnetuksi Libanonin setripuut ja Palestiinan, ja paljon aineksia on saatu myös varhaisten merenkulkijoiden, kauppiaiden ja siirtomaiden valloittajien antamista nimistä.
Yksittäisistä maista suomen kieleen on saatu eniten eksonyymejä Venäjältä osin historiallisten syiden (Siperia) ja läheisen sijainnin (Pietari) takia, osin siksi, että maa on laaja ja maantieteellisesti monipuolinen (Isonmaan tundra). Neuvostoliiton hajottua on monista siihen kuuluneiden itsenäistyneiden maiden aiemmin venäjään mukautetuista paikannimistä tullut suomessa eksonyymejä (esim. suomessa vanhastaan venäläisittäin Odessa, nykyäänukrainassa Odesa).
Suomen kannalta merkittäviä välittäjäkieliä ovat olleet etenkin ruotsi ja saksa, sittemmin myös englanti. Saksan kielen kautta on välittynyt eksonyymejä lähinnä Euroopasta (Adlergebirge; puolaksi Góry Orlickie, tšekiksi Orlické hory). Saksan kielestä ovat tulleet, mahdollisesti ruotsin kielen välittäminä, Böhmen ja Mähren, joista suomeen on muokattu Böömi ja Määri (tšekiksi Čechy ja Morava). Varhaiset saksan- ja ruotsinkieliset maailmankartastot ovat tarjonneet kartastojen julkaisukielen mukaisia eksonyymejä. Tutkimusmatkojen, maantiedon ja historian oppikirjojen kautta ovat tutuiksi tulleet kaukaisemmatkin paikat, kuten Kiina, Hyväntoivonniemi, Pöytävuori, Tulimaa ja Etelämanner, sekä monet antiikin historian kohteet. Suomen kieleen omaksutut nimet ovat voineet kulkeutua monen kielen kautta.
Englannin kielestä on käännetty tai äänteellisesti mukailtu nimiä lähes kaikkialta maailmasta. Vanhimmat tällaiset nimet juontuvat löytöretkien ja siirtomaavallan ajalta (Victorianjärvi), nuoremmat liittyvät merenpohjan sekä antarktisen ja arktisen alueen paikkojen nimeämiseen (Havaijin selänne, Yrjö V:n rannikko).
Varsinkin Venäjällä on sellaisia nimiä, jotka maan nykyisten rajojen ja virallisen kielen vuoksi voi lukea suomen kielessä eksonyymeihin, vaikka pelkästään kielten kannalta katsottuna tilanne olisi päinvastainen, kuten Kontupohja (venäjäksi Kondopoga), Kuujärvi (venäjäksi Mihailovskoje) ja Maaselkä (venäjäksi Maselgskaja). Ruotsista vastaavantyyppinen nimi on Haaparanta (ruotsiksi Haparanda).
Kaavio 1: Maat, joiden kaupunkien nimistä on eniten suomalaismuotoja (vähintään neljä). Venäjän nimet ovat pääosin Karjalan tasavallasta, Leningradin, Murmanskin ja Pihkovan alueelta. Suuri osa muista eksonyymeistä on maista, joissa on käytössä eri kirjoitusjärjestelmä kuin suomen kielessä. Toinen selittävä tekijä on historia: Egyptin, Israelin ja Palestiinan nimiä on omaksuttu jo Raamatusta, ja antiikin kulttuurihistorian merkitys on lisännyt Välimeren alueen nimistön tuntemusta. Lähinaapureilta omaksutut nimet selittyvät usein varhaisilla hallinnollisilla, kaupan- ja opinkäyntiin liittyvillä yhteyksillä (Tukholma, Lyypekki, Tallinna, Tartto).
Pohjoismaista vastaavia eksonyymejä on Ruotsista 6, Norjasta 4, Tanskasta 1, Baltian maista Virosta 2, Latviasta ja Liettuasta kummastakin 1. Seuraavista maista on 3 nimeä: Iran, Italia, Japani, Pohjois-Kypros, Puola, Saksa, Uzbekistan ja Vietnam.
Lähde: Hakulinen, Kerkko – Paikkala, Sirkka 2013: Pariisista Papukaijannokkaan.
Miksi eksonyymejä käytetään?
Suurimpia syitä eksonyymien käyttöön on niiden ikä ja vakiintuneisuus. Totutusta pidetään kiinni. Jotkin eksonyymit (esim. Portugali) ovat pelkästään tuttuja ja vakiintuneita, vaikka vastaava paikallinen nimiasu (Portugal) olisi yhtä helppo käyttää. Toiset ovat hyödyllisiä siksi, että ne on helpompi ääntää ja kirjoittaa kuin vastaavat endonyymit (esim. Nahitševan, azeriksi Naxçıvan). Suomen kielessä on erityisen paljon eksonyymejä sellaisista kielistä, joilla on erilainen kirjoitusjärjestelmä, kuten arabian, heprean ja kreikan kielestä sekä kyrillisin kirjaimin kirjoitetuista slaavilaisista kielistä.
Kaunokirjallisuus on lisännyt tarvetta ymmärtää vieraita nimiä. Venetsian Huokausten silta avaa sillan kolkkoa historiaa paremmin kuin paikallinen nimi Ponte dei Sospiri.
Havainnollisia ovat suomalaistettuina varsinkin monet kuvailevat luontokohteiden nimet. On luontevampaa puhua Länsi-Siperian tasangosta kuin Zapadno-Sibirskaja ravninasta.
Eksonyymit ja kielenhuolto
Eksonyymit muodostavat kussakin kielessä murto-osan koko maailman paikannimistä, ja hyvä niin, sillä jos kaikki maailman nimet pyrittäisiin muuntamaan kaikkien kielten ääntämyksen mukaisiksi, paikkojen tunnistettavuus kärsisi. Varhain vakiintuneita eksonyymejä ovat kaikissa maissa ensisijaisesti maiden, maanosien, tunnetuimpien kaupunkien ja keskeisten luontokohteiden nimet.
Suomessa kielenhuolto asettui jo 1800-luvulla sille kannalle, että vieraskieliset paikannimet tulee suomenkielisessä asiatekstissä kirjoittaa niiden omakielisessä asussa, siis Göteborg ja New York eikä esimerkiksi Göötepori ja Niujorkki, kuten joskus on kirjoitettu. Poikkeuksena ovat olleet vain vanhastaan käyttöön vakiintuneet suomalaistuneet nimet.
Paikkojen yksiselitteinen tunnistettavuus nimen avulla on tärkeää myös kansainvälisen tiedonkulun kannalta. Tästä syystä YK:n paikannimikonferenssit, joiden tehtävänä on kansainvälinen nimistönhuolto, ovat antaneet myös eksonyymejä koskevia suosituksia. Konferenssit ovat suosittaneet vuodesta 1972, että uusia eksonyymejä ei luotaisi tai ainakin niiden syntyä pyrittäisiin rajoittamaan ja että harkittaisiin, mitkä käytössä olevista muodoista voidaan katsoa vanhentuneiksi. YK suosittaa myös, että silloin, kun eksonyymejä käytetään esimerkiksi kartoissa ja muissa julkaisuissa, niiden rinnalla esitetään paikalliset viralliset muodot niin pitkälle kuin mahdollista. Kansainvälisiä ongelmia aiheuttavia eksonyymejä olisi myös vältettävä.
YK korostaa kunkin maan omaa osuutta paikannimiensä kirjoitusasujen parhaimpana asiantuntijana ja kehottaa omaksumaan näitä nimiä kansainväliseen käyttöön välittäjäkielten tuomien nimien tai omien muunnosten sijasta. Tämän voi nähdä myös kansojen tasa-arvon ja kansallisten kielten ja kulttuurien tunnustamisena. Saman asian kiteytti nimimerkki Arwo Moittiwainen Sanomia Turusta ‑lehdessä 1856: ”Tämän katson olevan jo oikeuden tuntoonki perustetun asian. Kuinkahan kehtaisin pyytää muukalaisia oikein kirjoittamaan suomalaisia nimiä, ellen kohdastani heidän nimiänsä oikein kirjoittaisi?”
YK pyrkii paikannimistön yhtenäistämiseen myös kansainvälisten latinaistussuositusten avulla. Näistä tunnetuimmat, kiinan pinyin (vuodelta 1977) ja kreikan ELOT 743 (vuodelta 1987), ovat vähentäneet Kiinan ja Kreikan paikannimien kirjoitusasujen kirjavuutta maailmassa.
Eksonyymit ovat silti kielten elävä ja elinvoimainen osa, ja niillä on edelleen sijansa jokapäiväisessä puheessa, uutisoinnissa, opetuksessa ja eri alojen teksteissä. Siksi YK:n suosituksesta on eri maissa alettu koota luetteloita kirjoitusasultaan tarkistetuista eksonyymeistä. Luetteloissa kerrotaan samalla nimien lähtökieliset vastineet.
Kotimaisten paikannimien ja ulkomaisten suomen kieleen kotoistettujen paikannimien eli eksonyymien kirjoitusohjeet eroavat jonkin verran toisistaan nimien erilaisen luonteen vuoksi: kotimaiset paikannimet ovat omakielisiä oman maan paikoille annettuja nimiä, jotka on tallennettu suoraan puheesta paikan tuntijoilta. Ulkomaisista eksonyymeistä suurin osa on omaksuttu kirjallista tietä, uutisten, tietokirjojen ja kartastojen välityksellä.
Mitä vakiintuneempi ja tutumpi nimi on (esim. Biskajanlahti), sitä luontevammin sen osat kirjoitetaan yhteen eli samoin kuin kotimaisissakin paikannimissä. Väljempi ilmaus (esim. Gazan kaista, Kolmen rotkon pato, Nubian aavikko) viestii enemmän siitä, että kyseessä ei ole paikan alkuperäinen nimi, vaan lukijalle tarjottu, helpommin ymmärrettävä käännös tai kuvaileva paikannus.