Outoja merkkejä
Artikkeli 4/1996

Elisa Stenvall

Outoja merkkejä

Puhelinneuvonnastamme kysytään tavan takaa erilaisten merkkien nimiä, useimmiten sellaisten, jotka esiintyvät tietokoneen näppäimistössä. Erityisesti merkin @ nimitys tuottaa päänvaivaa. Merkkiä käytetään tiuhaan esimerkiksi sähköpostiosoitteissa nimen ja osoitteen erottimena.

Sähköpostin nopean leviämisen myötä ATK-slangiin ja laajemminkin puhekieleen on @:lle syntynyt runsaasti erilaisia nimityksiä. Jonkun verran on käytetty englannista lainattua nimitystä at tai at-merkki (englannin at-sign), mutta nämä eivät ole kovin laajassa käytössä ehkä sen takia, että ääntöasu aiheuttaa ongelmia: noudatetaanko englannin vai suomen mukaista ääntämistä? Ohjeena on, että merkki voidaan lukea ja ääntää samalla tavalla kuin englannin prepositio at.

Toinen hankaluus on se, että ainakin suomessa at mielletään tiukasti vain sähköpostiosoitteisiin kuuluvaksi. Jo lyhyt vaeltelu Internetissä ja ATK-asiantuntijoille tehty kysely osoitti, että @-merkistä on käytössä ainakin seuraavat nimitykset: miuku, mauku, miukumauku, miumau, kissanhäntä, hiirenkorva, apinanhäntä. Kiinnostavaa on, että nämä kaikki nimitykset ovat puhtaasti suomenkielisiä eivätkä ATK-termistön tavanomaiseen tapaan englanninkielisiä mukaelmia. Kun englannista ei ole suoraan löytynyt lainattavaa, on nimitystä lähdetty etsimään merkin muodosta ja useimmiten on päädytty eläimeen, erityisesti kissaan viittaavaan nimitykseen.

Merkin yleiskielinen nimitys on taksamerkki, joka viittaa merkin aikaisempaan ainoaan käyttöön eli hintojen ilmoittamiseen. Tämä nimitys on ehkä tiedossa, mutta ei juuri käytössä, vaikka se on esimerkiksi ATK-alan sanakirjoissa yksinomaisena nimityksenä. Syynä on varmasti se, että ATK-alalla nimitys on liian sidoksissa ’taksan’ käsitteeseen.

Sama ilmiö on ainakin ruotsissa: merkin nykyiseen tavallisimpaan käyttöön ei viitata enää vanhastaan olemassa olevalla nimityksellä (kommersiellt à ’kaupallinen a’), vaan on päädytty etsimään merkin muodon perusteella nimitystä, useimmiten eläinkunnasta sielläkin: snabel-a (’kärsä-a’), elefantöra (’elefantinkorva’), apsvans (’apinanhäntä’), apöra (’apinankorva,), snigel (’etana’). Toki kuvaava kanelbullekin (’kanelipulla’) on käytössä. Ruotsissa on merkin nimeksi suositettu ensisijaisesti snabel-a:ta, joka on puhekielisistä nimityksistä yleisin ja joka on käytössä myös tanskassa ja norjassa. Suomessakin voitaisiin @:n nimityksenä aivan hyvin ryhtyä yleiskielessäkin käyttämään lyhyttä ja jo yleisesti tunnettua miukua.

Toinen ongelmallinen merkki on #, jota käytetään esimerkiksi ATK-tiedonhauissa katkaisun merkkinä. Joskus käytettäviä nimityksiä numeromerkki tai numeron merkki ei suositella, koska ne ovat monitulkintaiset. Merkin muodosta lähtevät nimitykset ristikkomerkki ja ruutumerkki ovat yleiskielen mukaisia, risuaita puolestaan on puhekielinen ilmaus.

Käytön mukaan on saanut nimensä ¤-merkki: valuuttamerkki. Sen muodosta lähtevät nimitykset aurinko ja kruunu ovat puhekielisiä.

&-merkillä, joka on alun perin kahden kirjaimen eli e:n ja t:n sulautuma, on yleiskielessä kolme nimitystä: et-merkin lisäksi nimet ja-merkki ja sekä-merkki.

Puhelinneuvonnasta kysytään aina silloin tällöin myös oikeinkirjoitukseen liittyvien erikoismerkkien, ns. diakriittisten merkkien, nimiä. Seuraavassa luetellaan ns. aksenttimerkkejä, joilla osoitetaan mm. intonaatiota, painoa ja vokaalin laatua. Kirjaimen päällä oleva aaltoviiva ja sanakirjoissa käytettävä rivinkeskinen aaltoviiva (~) on tilde. Puhekielessä siitä käytetään muodosta lähtevää nimitystä mato. Esimerkiksi viron õ:ssä ja espanjan ñ:ssä sekä portugalin ã:ssa on tilde. Akuutti tai akuuttiaksentti on esimerkiksi é:ssä, ja gravis tai gravisaksentti on esimerkiksi è:ssä. Merkit ˆ ja ˇ menevät joskus sekaisin. ˆ on sirkumfleksi (ei hattu). ˇ puolestaan on hattu tai edellisen mukaisesti ylösalainen sirkumfleksi. Suomessa ˇ on tärkeä suhu-s:n ja suhu-z:n merkkinä, mutta merkin nimeksi ei suositella suhumerkkiä. Kaksi vokaalin yläpuolella olevaa pistettä (esimerkiksi nimessä Citroën) osoittavat kahden vokaalin kuulumista eri tavuihin tai merkitsevät etuvokaalia (ä, ö, ü). Nämä pisteet ovat nimeltään treema tai pistepari. Diakriittisistä merkeistä mainittakoon vielä sedilji (¸), joka on romaanisisssa kielissä c-, s- tai t-kirjaimen alla oleva kirjaimen ääntymistä osoittava merkki. Puhekielessä merkkiä nimitetään väkäseksi.

Kirjainten nimistä kysytään usein mm. islannin Þ:n ja Ð:n (ð:n) nimiä. Ne ovat thorn ja eth. β:n nimi on joko saksalainen kaksois-s tai saksan kaksois-s, ü on saksalainen y tai saksan y ja ø on tanskan ö tai tanskalainen ö. Kahden kirjaimen yhdistelmiä nimitetään ligatuureiksi, kaksoiskirjaimiksi (esimerkiksi æ on ligatuuri-ä tai tanskalainen ä).

Elisa Stenvall