Nimitauluja 15 vuotta
Nimistö 2/2017

Tiina Manni-Lindqvist

Nimitauluja 15 vuotta

Kotimaisten kielten keskuksesta voi tilata vaikkapa kummilahjaksi tai merkkipäivämuistoksi nimitaulun eli kartongille tulostetun henkilökohtaisen, yksilöllisesti laaditun etunimiselvityksen. Nimitauluissa on tietoa nimien taustoista, nimipäivästä ja nimien yleisyydestä.

2_17_nimitaulu.jpg

Idea nimiasiantuntijoiden tekemistä etunimitauluista syntyi Kotimaisten kielten keskuksessa, silloisessa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa, vuonna 2002. Tauluja on nyt tehty lähes viidentoista vuoden ajan, yhteensä runsaat 300. Vilkkaimpina aikoina tauluja on tilattu kaksi–kolmekymmentä vuodessa.

Tauluja on tehty eniten kaste- tai nimiäislahjoiksi, mutta myös syntymäpäivälahjoiksi lapsille ja aikuisille sekä muistoksi eläkkeelle lähtijöille. Nimitaulujen nimet ovat usein saajan syntymävuoden tai ‑vuosikymmenen suosikkinimiä, mutta tauluja on tehty myös aivan uniikeista nimistä. Nimien suosionvaihtelut näkyvät varsinkin ensimmäisissä etunimissä. Esimerkiksi Onnin nousu suosituksi poikien nimeksi 2000-luvulla on näkynyt nimitaulutilauksissakin.

Kuten tiedetään, Juhani ja Maria pysyttelevät vuodesta toiseen Suomen suosituimpina jälkimmäisinä etuniminä. Myös nimitaulujen saajien jälkimmäisistä nimistä suosituimpia ovat Maria ja hieman yllättäen Johannes. Juhani on miesten nimistä vasta viidenneksi käytetyin. Sitä enemmän ovat käytössä toiset kestosuosikit, kuten Ilmari, Olavi ja Matias. Tapani on yhtä suosittu kuin Juhani. Naisten jälkimmäisistä nimistä Marian jälkeen ovat suosituimpia Katariina ja Emilia, jotka ovat yleisemminkin olleet jo vuosikymmenten ajan vankasti käytössä.

Tietoa nimitauluista on Kotimaisten kielten keskuksen verkkokaupassa osoitteessa http://www.kotus.fi > palvelut.

Tiina Manni-Lindqvist
Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja.