Tittelin mainitseminen erisnimen edellä on lehtitekstissä sekä tavallista että usein myös tarpeellista. Jos uutisessa kerrotaan, että Liisa Lehtisen mukaan yrityksen johto tulisi vaihtaa, on tärkeää tähdentää, onko Liisa Lehtinen luottamusmies vai toimitusjohtaja. Titteleiden, ammatti- ja arvonimien, lisäksi nimi voi saada eteensä monenlaisia muitakin nimikkeitä, kuten huippumalli, juoksijalegenda, makkaraperijätär ja kokovartaloministeri. Nimike antaa näkökulman, josta henkilöä tarkastellaan: kulinaristi Urho Kekkonen, vesipalloilija Paavo Lipponen, viihdetaiteilija Matti Nykänen.

Erisnimen edellä oleva nimike joko taipuu samassa sijassa kuin nimi tai jää taipumatta. Nimikkeen taipumiseen vaikuttaa muun muassa se, onko nimikkeellä määrite vai onko se määritteetön. Vuosien mittaan nimikkeiden taivuttamisesta on annettu ohjeita kielenkäytön oppaissa ja Kielikellossakin, mutta suositukset eivät ole kaikilta osin tulleet yleiseen käyttöön. – Kielikellossa suositukset on kerrattu kolmesti, numeroissa 2/1979 (Huovinen-Nyberg 1979), 1/1991 (Räikkälä 1991) ja 3/2005 (Kolehmainen 2005).

Määritteettömänä nimike jää tavallisesti taipumattomaan asuun (toimitusjohtaja Liisa Lehtiselle). Kun nimike sitten saa eteensä määritteitä, moni suositusten mukaista suomea tavoitteleva pohtinee silloin tällöin, pitäisikö nimikettä taivuttaa vai jättää se taipumattomaksi. Tulisiko siis sanoa yrityksen johtaja vai johtajalle Virtaselle tai päivystävälle hammaslääkäri vai hammaslääkärille Jokiselle? Kielikorvasta ei aina ole apua, eikä esimerkiksi sanomalehdissä nimikkeiden taivuttaminen ole ollut kovinkaan johdonmukaista, ei edes saman kirjoittajan jutuissa:

HIFK:n laitahyökkääjän Janne Laakkosen leukaluu murtui kahdesta kohtaa ja Berniä edustavan puolustaja Toni Söderholmin turnauksen päätti olkavamma (Itä-Häme 12.11.2005 s. 26).

Tässä kirjoituksessa esittelen nimikkeiden taipumista tarkastelevan väitöstutkimukseni tuloksia: kuinka nimikkeitä todellisuudessa taivutetaankaan? Aineistoni sisältää noin 6 400 nimikettä maakuntalehti Karjalaisen ja paikallislehti Itä-Hämeen yhteensä 205 numerosta sadan viime vuoden ajalta.

Taivutusohjeet eri aikoina

Suomen kielen lautakunta on kiinnittänyt huomiota nimikkeiden kirjavaan taivuttamiseen, keskustellut suosituksista ja väljentänyt niitä kahteen kertaan, vuosina 1979 ja 2005. Taulukosta 1 nähdään, kuinka nimikkeitä on suositeltu taivuttamaan eri aikoina.

1_11_nimikkeet.jpg

Taulukko(avautuu uuteen ikkunaan) (PDF)

Nimikkeiden taivuttamiseen tarjottu nyrkkisääntö on ollut hyvinkin helppo: määritteetöntä nimikettä ei taivuteta, mutta määritteellinen nimike taipuu nimen sijassa. Sanotaan siis hammaslääkäri Jokiselle mutta terveyskeskuksen hammaslääkärille tai päivystävälle hammaslääkärille Jokiselle.

Aivan näin helpon ohjeen varassa ei kuitenkaan aina ole selvinnyt, mikäli on mielinyt käyttää kielenhuoltonormien mukaista kieltä. Taulukosta 1 voidaankin nähdä, että ennen vuonna 1979 tehtyä ohjeen väljennystä nimikkeen taivuttamista suositeltiin aina, mikäli nimike on ”tilapäinen”, kuten asianomistaja tai ääntenlaskija, tai jos se on nen-loppuinen, kuten kirjastoapulainen tai talollinen.

Määritteellisessä rakenteessa puolestaan voidaan nimikkeen taivutuksella osoittaa eri merkityksiä. Sanottaessa hyvälle johtajalle Virtaselle tarkoitetaan, että Virtanen on hyvä johtajana (hyvä määrittää sanaa johtaja), mutta puhuttaessa hyvästä johtaja Virtasesta, Virtasta kehutaan hyväksi paitsi johtajana myös ihmisenä muuten (hyvä määrittää kokonaisuutta johtaja Virtanen).

Nimikkeet voivat olla myös moniosaisia. Tavallisia moniosaisia nimikkeitä ovat tutkinto- ja tehtävänimikkeet, kuten filosofian maisteri, lääketieteen lisensiaatti ja tasavallan presidentti. Moniosaiset nimikkeet ovat suosituksen mukaan taipumattomia. Ilmauksissa filosofian maisteri Mäkistä ja tasavallan presidentti Halosta nimikesanaa ei taivuteta, koska määritteen on katsottu kuuluvan kiinteästi nimikesanaan. Sen sijaan ilmauksissa filosofian professoria Mäkistä ja Suomen presidenttiä Halosta sanojen filosofian ja Suomen on sanottu olevan nimikesanojen professori ja presidentti määritteitä. Varsinkin tätä ohjetta on ollut joissain tapauksissa vaikea soveltaa.

Nimikkeen taipuminen sadan viime vuoden aikana

Suomen kielen lautakunta käsitteli nimikkeiden taivuttamista keväällä 2005. Kielitoimistossa laaditun alustuksen mukaan kieliopeissa ja -oppaissa esitettyjen ohjeiden ja nimikkeiden todellisen taivuttamisen kohtaamattomuus on ollut yleinen ja vuosikymmeniä kestänyt suuntaus. Alustuksen mukaan suuntaus ilmenee kahdella taholla: ”yksinäisiksi titteleiksi mielletään yhä tilapäisemmän tuntuisia sanoja, ja sellainenkin titteli, jonka edessä on selvä attribuutti, jätetään usein taivuttamatta.” Väitöstutkimuksessani tein saman havainnon: taipumattomia nimikkeitä, niin ilman edeltäviä määritteitä esiintyvinä kuin määritteitä seuraavina, on suosittu koko tarkastelemani ajanjakson, 1900-luvun alusta tähän päivään.

Poliisin toimittamien tutkimusten perusteella on nyt voitu todeta ihmissyöjä Karl Denten murhaaman 15 henkilön nimet (Karjalainen 17.1.1925 s. 4).

Jotain todennäköistä ja herkkää viriää ruutulautaansa sulkeutuneen venäläisen shakkimestari John Turturron ja verevän seurapiirineito Emily Watsonin välille (Itä-Häme 6.10.2005 s. 27).

Käsitys siitä, että tittelit jäisivät nykykielessä taipumatta useammin kuin menneinä vuosikymmeninä, ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Nimikkeen taipumattomuus esimerkiksi määritteellisessä rakenteessa (ravintolan keittiömestari Juntuselle) on jopa yleisempää tutkimukseni varhaisimmissa, 1900–1940-lukujen, osa-aineistoissa (taipumattomia nimikkeitä 28–38 %) kuin myöhäisemmissä, 1960–2000-lukujen osa-aineistoissa (17–19 %). Määritteettömässäkin rakenteessa nimikkeen taipumattomuus on ollut lähes yhtä yleistä koko sadan vuoden ajan (taipumattomia nimikkeitä 89–98 %).

Määritteetön rakenne on aina ollut määritteellistä yleisempi (määritteettömiä sadan vuoden ajalla 55–84 prosenttia kaikista rakenteista); se on kenties näistä kahdesta myös primaari. Todennäköistä onkin, että nimikkeen taipumattomuus määritteettömässä rakenteessa on yleistynyt analogisesti myös määritteellisen rakenteen nimikkeisiin.

Mopopoika Korhosta vai mopopoikaa Korhosta?

Vanhastaan on katsottu, että ilman edeltävää määritettä esiintyvän nimikkeen taipuvuuteen vaikuttaa se, kuinka pysyvä ja arvokas nimike on. Aineistoni mukaan kuitenkin sekä tyypillinen titteli, kuten maisteri tai myyntipäällikkö, että vakiintumattomampi nimikesana, kuten mopopoika tai vampyyrikreivi, taipuvat – tai oikeammin: jäävät taipumattomaksi – lähes yhtä usein.

Olin nimittäin moniaita vuosia sitten palvelukoirani maisteri Moilasen kanssa käyskentelemässä maalaismaisemassa – – (Karjalainen 9.8.1985 s. 6).

– – kuopiolainen varatuomari Valto Riekkinen – – toimii murhaaja Ilkka Kiviojan oikeusavustajana Kuopion raastuvanoikeudessa (Itä‐Häme 2.2.1965 s. 1).

Millä tavulla on paino tennistähti Maria Sharapovan nimessä? (Itä-Häme 21.10.2005 s. 14).

Kielenkäyttäjät eivät siis näytä tekevän eroa siinä, onko nimike tilapäinen vai pysyvä. Onhan tilapäisyys ja pysyvyys suhteellista, ja lisäksi tilapäiseltäkin tuntuva nimike voi liittyä nimeen varsin kiinteästi, kuten missikeisari Eino Makuseen. Entä miksi urheilukielestä tutut nimikkeet mäkihyppääjä ja valmentaja olisivat vaikkapa koordinaattoria tai konsulttia tilapäisempiä nimikkeitä?

Myöskään psykologian tohtorin ja psykologian professorin kaltaisten nimikkeiden taivuttaminen ei lehtikielessä eroa. Psykologian tohtori on tutkintonimike, siis moniosainen nimike, psykologian professori -nimikkeessä taas sana psykologian luonnehtii professorin alaa. Kielioppaiden mukaan ensimmäisessä, moniosaisessa nimikkeessä, tohtori kuuluisi jättää taipumattomaksi ja jälkimmäisessä, genetiivimääritteellisessä rakenteessa, professoria taivuttaa. Toisaalta kielioppaiden kirjoittajatkaan eivät ole olleet aina yksimielisiä siitä, mitkä ylipäänsä ovat moniosaisia nimikkeitä. Esimerkiksi nimikkeiden Suomen marsalkka ja vanhempi lehtori taivutuksesta on annettu kahdenlaisia, toisilleen vastakkaisia ohjeita.

Ainoastaan nen-loppuiset nimikkeet (mökkiläinen, apulainen) taipuvat aineistossani melkein poikkeuksetta aina (66:sta nen-loppuisesta 63 taipuu), todennäköisesti koska substantiivinen johdin (i)nen on adjektiivisen (i)nen-johtimen kanssa samaa alkuperää.

Talolliselle A. Harjulle lisääntyy laskun kautta monta tynnyrialaa erittäin hyvää niittyä (Itä-Häme 30.11.1904 s. 3).

Kurssin opettaja Jenni Salmi puhuu ekaluokkalaiselle Arttu Turtiaiselle –  – (Karjalainen 27.9.2005 s. 16).

Heinolalaista johtaja Virtasta vai heinolalaista johtajaa Virtasta?

Viime vuosisadan aikana nimikkeiden taivutusohjeissa on huomautettu, että nimikkeen taivutusmuodolla voidaan osoittaa merkityseroa rakenteissa, joissa on adjektiivi- tai partisiippimääritteitä. Jos rakenteessa heinolalainen johtaja Virtanen nimike taipuu, puheena oleva Virtanen on heinolalainen johtaja, jos ei, johtaja Virtanen on heinolalainen. Kuitenkin, kuten Kielitoimiston entinen johtaja Matti Sadeniemikin (1963) toteaa, sanottiin kummin hyvänsä ”asiallinen merkitys on sama”: Virtanen on sekä heinolalainen että johtaja. Kenties juuri koska merkityseron osoittaminen nimikkeen taivutusmuodolla tällaisissa tapauksissa on yhdentekevää, nimike jätetään monesti taipumattomaan asuun.

Määritteellisissä rakenteissa taipuvuuteen näyttävät vaikuttavan juuri määritteet enemmän kuin itse nimikkeet. Genetiivimääritteen jäljessä on suhteellisesti eniten taipuvia nimikkeitä, partisiippimääritettä seuraava nimike on useammin taipumaton kuin taipuva. Genetiivin sisältävät rakenteet ovat tavallisesti hyvin lyhyitä (Nokian toimitusjohtaja Elop, Suomen presidentti Tarja Halonen), kun taas partisiipin sisältävät ovat usein pitkiä ja raskaita (vuoden 1943 jouluaattona työväestön asuinalueena tunnetussa Helsingin Kalliossa syntynyt Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen).

Taipumattomalla nimikkeellä voidaankin ikään kuin irrottaa nimikkeen ja nimen muodostama rakenne muusta lauseesta ja korostaa sitä. Esimerkiksi alla olevassa virkkeessä taipumaton nimike erottaa nimikekonstruktion muusta lauseyhteydestä ja jakaa lauseen kahteen eri informaatiokokonaisuuteen: siihen että valmentaja Jouko Lukkarila on työskennellyt Immosen apuna ja siihen että Lukkarilan tulevaisuutta valmentajana mietitään.

Immosen apuna kauden alusta asti työskennelleen valmentaja Jouko Lukkarilan tulevaisuutta vielä mietitään (Itä-Häme 8.11.2005 s. 23).

Kielentutkijan ja kielenkäyttäjän erilaiset tulkinnat

Nimikkeiden taivuttamista ja varsinkin syitä suositusten vastaiseen taivuttamiseen pohtineet kielentutkijat ovat arvelleet, että kielenkäyttäjät eivät joko tiedä tai piittaa taivutusohjeista. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kielentutkijoiden teoreettinen tulkinta ja kielenkäyttäjien näkemys rakenteen olemuksesta eivät ole kohdanneet.

Kielentutkijat ovat hahmottaneet nimikkeen ja nimen muodostaman rakenteen usein appositioksi – nimikettähän on vanhastaan kutsuttu appositioattribuutiksi. Rakenteen osien, siis niin nimike- kuin nimiosan, on katsottu muodostavan oman lausekkeensa ja viittaavan tarkoitteeseen itsenäisesti, ja siksi kummankin osan pitäisi myös taipua lauseyhteyden edellyttämässä muodossa: Palkinto ojennettiin [liikuttuneelle pääsihteerille][Kofi Annanille].

Nimikkeen ja nimen välillä näyttäisi kuitenkin vallitsevan hierarkkinen suhde siten, että nimi on rakenteen hallitseva osa, pääsanan kaltainen, ja nimikkeen tehtävä on määritteen tapainen. Nimi poimii ja nimeää jonkin tarkoitteen todellisuudesta, ja nimike luokittelee ja esittelee tämän nimen tarkoitteen. Näin ollen nimikesanan toinen, niin ikään vanha nimitys substantiiviattribuutti kuvaa ilmiötä appositioattribuutti-termiä täsmällisemmin.

Kun nimikekonstruktio nähdään hierarkkisena kokonaisuutena, saa nimikkeen taipumattomuus varteenotettavan selityksen. Nimike on sellaisen määritteen kaltainen, joka ei taivu lauseyhteyden edellyttämässä muodossa vaan samassa sijassa kuin nimi – jos taipuu: nimi ja sen taipuminen pitää rakenteen ymmärrettävänä (vrt. keskenään lauseita Palkinto ojennettiin pääsihteeri Kofi Annanille ja *Palkinto ojennettiin pääsihteeri).

Nimikekonstruktio on kirjoitetun kielen ilmiö

Nimikekonstruktio on selvästi kirjoitetun kielen ilmiö ja harvinainen arkisessa puhekielessä; vain joissakin institutionaalisissa yhteyksissä sitä käytetään puhuttelussa (alokas Hämäläinen, vastaaja Koskinen).

Koska nimikekonstruktio kuuluu kirjoitettuun kieleen, kielenkäyttäjillä ei ehkä ole nimikkeiden taivuttamisesta ainakaan kovin vahvaa vaistonvaraista ohjetta – vanha monipolvinen ohjeisto on täytynyt opetella ulkoa. Toisin on nykyään, kun uusin taivutussuositus myötäilee nimikkeiden todellista käyttöä. Puhua voi siis yrityksen johtajasta Virtasesta tai yrityksen johtaja Virtasesta ja mopopojasta Korhosesta tai mopopoika Korhosesta. Suositusten väljentäminen onkin ollut erinomainen osoitus kieliyhteisön ja sen tarpeiden huomioimisesta.

 

Kirjoittaja on filosofian tohtori. Hän on käsitellyt nimikkeiden ja nimikekonstruktioiden taipumista väitöskirjassaan (Itä-Suomen yliopisto, 2010).

Lähteet

Huovinen-Nyberg, Liisa 1979: Kantatiellä 66 ja kantatie 66:lla? – Kielikello 2/1979.
Kolehmainen, Taru 2005: Nimikemääritteiden (tittelien) taipuminen. – Kielikello 3/2005.
Räikkälä, Anneli 1991: Taipuuko titteli? – Kielikello 1/1991.
Sadeniemi, Matti 1963: Arvonimien taivutuksesta. – Kielivartio. Yleisradiossa pidettyjä kielipakinoita s. 33–34. 2. painos. Tietolipas 25. Suomen Akatemian kielitoimisto.
Viinikainen, Taru 2010: Taipuuko ”akrobaatti Aleksandra”? Nimikekonstruktio ja nimikkeen taipuminen lehtikielessä 1900-luvulta 2000-luvulle. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, no 1. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0003-6.