Neljäkymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1968, ilmestyi ensimmäinen Kielikello-lehti. Se oli ulkonaisesti vaatimaton, A5-kokoinen mustavalkoinen lehtinen. Ensimmäisen numeron 20 sivulla ehdittiin kuitenkin käsitellä muun muassa sellaiset kielenhuollon perusaiheet kuin oma vai vierasperäinen sana, vierasperäisten sanojen kirjoitusasu, maantieteellisten nimien oikeinkirjoitus ja puolueennimien lyhenteet.

Kielikellon kaltaista välinettä ei kielenhuoltajilla ollut aiemmin ollut, ja se näkyy ensimmäisissä lehdissä suurena tarpeena kirjoittaa tuolloin ajankohtaisista, merkittävistä kielikysymyksistä. Kielikellon syntyhistoriaa ja alkutaivalta selostaa tässä lehdessä Taru Kolehmainen. Hän on sukeltanut Kielitoimiston arkistoihin ja on kirjoittanut mielenkiintoisista ja hauskoista löydöistään tänä ja viime vuonna Kielenhuollon historiaa sarjassa (ensimmäinen julkaistiin numerossa 2/2007). Kolehmaisella on tekeillä kielenhuollon historiasta kertova kirja, josta Kielikellon lukijat näin saavat parhaita paloja jo etukäteen!

Alusta lähtien Kielikello on halunnut tarjota lukijoille paitsi ohjeita ja opastusta myös laajemman näkökulman kieleen: havaintoja kielestä ja sen käytöstä, uudissanastoa, etymologioita, murteita. Kielikellossa kuuluu myös suomen kielen lautakunnan ääni. Moni saattaa ihmetellä, miksei lautakunta näy joka lehdessä. Lautakunta kuitenkin kokoontuu vain kolmisen kertaa vuodessa, eikä normien tarkasteluun ole silloinkaan joka kerran tarvetta. Tällä kertaa julkaistaan lautakunnan kannanotto ehdotettuihin uusiin nisäkkäännimiin. Ehdotuksen mukaan mm. luontodokumenteissa tulisivat esiintymään dugongit (merilehmät), jurumit (muurahaiskarhut) sekä hekot, lenkot ja hiirut. Ehdotus on herättänyt paljon huomiota ja keskustelua, ja keskustelu jatkuu nyt myös Kielikellossa, sillä nisäkäsnimistötoimikunta vastaa lautakunnalle jo tässä lehdessä.

Nykyisin lähes työ kuin työ edellyttää tekijältään tekstien tuottamista: kirjaamista, raportointia, suunnittelua. Tässä lehdessä tarkastellaan sitä, mitä tapahtuu lasten- ja vanhustenhoidossa, kun konkreettisen ihmisen kohtaamisen rinnalla yhä tärkeämpää on tuosta kohtaamisesta kirjoittaminen. Kielen ja tekstien merkitys työn sisältönä on niin suuri, että nykyisin puhutaankin jo tekstiyhteiskunnasta. Tämä asettaa kielenhuollolle ja Kielikellolle haasteen, jollaista neljäkymmentä vuotta sitten ei osattu kuvitellakaan. Millaisia työelämän tekstit ovat ja miten parhaiten palvella niiden tuottajia? Tiivis yhteistyö ja rinnakkaiselo mm. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijoiden kanssa mahdollistaa sen, että Kielikello voi tarjota ajankohtaista tietoa ja auttaa jäsentämään yhä moniäänisemmäksi ja monikielisemmäksi kehittyvää kielellistä ympäristöämme.

Kielikellolla on alusta lähtien ollut innostunut lukija- ja kirjoittajakunta, joiden ansiosta lehdenteko on ollut palkitsevaa. Epävarmuutta tulevaisuudesta aiheuttaa kuitenkin valtionhallinnon ns. tuottavuusohjelma, joka uhkaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja sen mukana Kielitoimiston toimintaa. Julkisuudessa tutkimuskeskuksen työlle on ilmaistu laajasti tukea. Oikeus omaan kieleen on monelle perusarvo, kulttuurin ja identiteetin rakennusaine, ja kielen alistaminen säästökohteeksi on siksi käsittämätöntä. Työ suomen kielen parissa ja puolesta ei ole turhaa, ja sitä työtä Kielikellokin jatkaa.