Käännetyt maailmat tekee näkyväksi kääntäjien ja tulkkien tuiki tärkeää mutta harmillisen usein näkymättömiin jäävää työtä. Kirja on varta vasten suomalaislukijoille koottu tietopaketti käännösviestinnän teoriaa ja käytäntöä, näkökulmia ja ilmiöitä. Kokoelman 16 artikkelia jakautuvat kuuteen osaan: Kääntäjä kieliasiantuntijana, Kääntäjän työkalut, Kääntäjä työelämän pyörteissä, Tulkkauksen nykyisyys ja historia, Kääntämisen ja tulkkauksen uusia tuulia sekä Käännökset tutkimuskohteena. Kirjassa käsitellään sekä asiatekstien että kaunokirjallisuuden kääntämistä.

Teos on suunnattu ensi sijassa käännösviestinnän eli kääntämisen ja tulkkauksen opiskelijoille ja aloitteleville kääntäjille. Se tarjoaa pohdittavaa ja oivalluksia myös jo ammatissa toimiville sekä käännösviestinnän tutkijoille ja sopii luettavaksi muillekin kääntämisestä ja kielestä kiinnostuneille.

Tämäntyyppiseen artikkelikokoelmaan sisältyy väistämättä jonkin verran aiemmista, suomennetuista käännösviestinnän oppikirjoista tuttua sisältöä. Kirja muistuttaa jälleen kerran muun muassa siitä, ettei sanasanainen käännös ole aina paras vaan tärkeämpää on ottaa huomioon käännöksen käyttötarkoitus ja tekstilajin käytänteet. Seuraavassa poimin kirjasta sellaisia teemoja, jotka ovat nähdäkseni sen ominta ja keskeisintä antia ja ainakin suurelle yleisölle uutta tietoa.

Käännösalan arkea 2010-luvulla

Ammattikunnan ulkopuolinen ei voi kuin päivitellä monia käännöstyön reunaehtoja. Jotta EU-tekstien viittaukset eivät menisi sekaisin, EU-kääntäjät eivät saa jakaa alkutekstin pitkiä ja mutkikkaitakaan virkkeitä käännöksessään kahdeksi. Tietokonepelien kääntäjät puolestaan eivät ”markkinointitaktisista syistä” saa käyttöönsä pelin kuva- ja äänimateriaalia. Käyttöohjeiden lokalisoijat näkevät vain pienen tekstinpätkän kerrallaan, ja eri kieliversiot pitää saada mahtumaan yhtä pieneen tilaan. Av-kääntäjien työolot ovat Suomessa nousseet äskettäin uutisotsikoihinkin: kuinka nopeasti ja pienellä palkalla oikein pitäisi pystyä tuottamaan laadukkaita ruututekstityksiä? Av-kääntäjät ovat kuitenkin paljon vartijana, sillä kaikkein eniten monet suomalaiset lukevat juuri av-tekstityksiä.

Tekstinkäsittelyohjelmien yhteydessä lienemme kaikki ainakin joskus käyttäneet jokamiehen korjausluku- ja kieliopintarkistussovelluksia, mutta asiatekstien kääntäjillä on käytössään vielä pidemmälle kehiteltyjä kielentarkistimia ja käännösmuistiohjelmia, jotka auttavat kääntämään saman virkkeen aina samalla tavalla. Samanlaisena toistuvan käännöksen vaatimus on perusteltu toisiinsa liittyvien asiatekstien verkostossa, kuten EU-teksteissä, mutta kaunokirjallisuudessa se ei tulisi kuuloonkaan.

Suurelle yleisölle tuntemattomia palveluja lienevät suoran televisiolähetyksen live-tekstittäminen kuulovammaisille ja taidenäyttelyn tai elokuvan kuvailutulkkaus näkövammaisille. Kääntäjille itselleenkin uutta on käytettävyyden käsitteen soveltaminen käännöksiin etenkin käännettäessä suuria tekstimassoja; käytännössä se merkitsee entistä systemaattisempaa tiedonkeruuta käännösten käyttäjistä ja käännösten laadun valvontaa. Kirjoittajat toteavat, että heidän esittelemänsä käyttäjäkeskeisen kääntämisen prosessimalli ”asettaa kääntäjän entistä selvemmin käyttäjän edustajaksi”, mikä vaatii keskustelua ”kääntäjän toiminnan mahdollisuuksista ja rajoituksista”. Tässä kohtaa jään miettimään, mitä tapahtuu silloin, kun kääntäjän toimeksiantajan tai työnantajan etu poikkeaa käännöstuotteen loppukäyttäjän edusta, olkoon tämä sitten toimeksiantajan asiakas tai vaikkapa oikeuslaitos.

Muun ohessa Käännetyt maailmat tutustuttaa lukijansa myös Aripekkajuhaniin, ikuisesti yläkoulu- tai lukioikäiseen teknis-tieteellisistä asioista kiinnostuneeseen poikaan, joka on jo toistakymmentä vuotta toiminut populaaritieteellisten aikakauslehtien fiktiivisenä lukijapersoonana. Kun suomentaja pohtii, vaatiiko tekstin yksityiskohta selityksen, avainkysymys kuuluu: ”Tietääkö Aripekkajuhani tämän?”

Tulkki, kääntäjä ja laki

Kääntämisen rinnalla tulkkaus jää usein lapsipuolen asemaan, mutta tässä kirjassa myös tulkkausta tuodaan esille monipuolisesti: omat artikkelinsa saavat tulkkauksen ja tulkkikoulutuksen historia, asioimistulkkaus ja oikeustulkkaus sekä intermodaalinen tulkkaus (esim. kirjoitustulkkaus eli puheen tuottaminen kirjoitetuksi tekstiksi samanaikaisesti puhumisen kanssa). Vaikka tulkkeja on tarvittu jo esihistorian hämärissä, ammatiksi tulkkaaminen alkoi kehittyä vasta 1900-luvulla Versaillesin rauhanneuvottelujen, Kansainliiton ja Nürnbergin oikeudenkäynnin myötä.

Useissa kirjan artikkeleista todetaan lainsäädännön merkitys kääntäjän ja tulkin toiminnalle; lait sääntelevät niin kääntäjän yritystoimintaa, tv-ohjelmien tekstittämistä kuulorajoitteisille kuin toimimista auktorisoituna kääntäjänä (aiempia nimityksiä virallinen kääntäjä ja valantehnyt kielenkääntäjä). Vuoteen 2016 mennessä Yleltä edellytetään hyvin kattavaa kotimaisten ohjelmien tekstittämistä, ja kaupallistenkin kanavien tulee tekstittää puolet ohjelmatunneistaan. Auktorisoidun kääntäjän puolestaan tulee tuntea hallintolaista alkaen toistakymmentä lakia, jotka kaikki vaikuttavat hänen työhönsä. Kääntäjän on syytäkin olla tarkkana, ettei hän tule olleeksi mukana asiakirjojen pesussa eli tekemässä käännöstä, joka saa alkuperältään epämääräisen asiakirjan vaikuttamaan todellista aidommalta.

Rikosoikeudenkäynneissä vieraskielisellä asianosaisella on oikeus tulkin käyttöön, mutta vaikka Suomessa on jo olemassa sekä asioimistulkkien koulutusjärjestelmä että palveluverkosto, yhä edelleen kuka tahansa voi – ainakin periaatteessa – mennä tulkkaamaan vaikkapa oikeuteen tai lääkärin vastaanotolle. Laki oikeustulkkaustoiminnan auktorisoinnista on kuitenkin valmisteilla.

Näkymätön kieliammattilainen

Kääntäjän työn näkyvyyden kannalta on kiinnostavaa tarkastella sitä, kuinka eri-ikäisten teosten nimiösivulla on ilmoitettu tai jätetty ilmoittamatta alkuteoksen kirjoittajan ja kääntäjän nimet sekä missä määrin käännöskirjojen arvioissa kiinnitetään huomiota siihen, että kyseessä on käännös. Siinä, missä 1800-luvulla arvioitiin laveasti suomentajan ratkaisuja, nykyään käännösprosessi kuitataan usein lauseella teksti on kääntynyt sujuvaksi suomeksi; ilmauksen vakiintuneisuudesta todistaa sekin, että sitä kommentoiva kirjoittaja tulee toisaalla artikkelissaan kirjoittaneeksi, mihin muotoon tarkasteltava esimerkki ”kääntyy” opiskelijatekstissä.

Ammattikääntäjät tuntevat työkieltensä eri rekisterit, kirjoittamiskulttuurit ja tekstilajien käytänteet. Kuten useampikin kirjoittajista toteaa, vastoin yleistä luuloa kääntäjälle tärkeintä ei ole vieraiden kielten taito vaan hänen tärkein työkielensä on oma äidinkieli. Asiatekstien kääntäjä saattaa olla tekstin tuotantoprosessissa ainoa kielen asiantuntija. Siksikin on aiheellista, että kun tekstistä on määrä laatia käännöksiä tai kieliversioita, jo alkutekstiä laadittaessa kiinnitetään huomiota käännettävyyteen ja otetaan kääntäjä mukaan tekstin muotoilua miettimään.

Toisinaan kääntäjä joutuu tai pääsee luomaan uusia sanoja, jotka saattavat jäädä pysyväänkin käyttöön. Etenkin EU-säädöksissä ja -asiakirjoissa käytetyt termit tapaavat vakiintua ja levitä muihin teksteihin. Käännetyt maailmat ‑kirjassa on ilahduttavasti käytetty kautta linjan suomenkielisiä termejä. Silmään pistää vain yksi, ilmeisesti vielä vakiintumaton termi audience design, mutta sekin on tekstissä selitetty ”vastaanottajakeskeiseksi viestinnän suunnitteluksi”.

Moniulotteinen lukukokemus

Kaiken kaikkiaan kirjan teksti on sekä juonenkuljetukseltaan että virkerakenteiltaan luontevaa ja helposti seurattavaa. Korostus- ja viittauskäytänteistä olisi kuitenkin voitu sopia tarkemmin, jotta ne olisivat yhtenäiset kaikissa artikkeleissa. Nyt korostuskeinona on käytetty sekä lihavointia että kursiivia ja osassa tekstiviitteistä on vuosiluvun ja sivunumeron välissä pilkku, osassa kaksoispiste. Lukijaa hämmentää myös se, että vaikka kirjoittajat korostavat kielenhuollon tärkeyttä, tekstiin on jäänyt joukko oikeinkirjoitusvirheitä ja kömmähdyksiä mm. pronominien käytössä (tiimi, jotka; käännösten – – sen).

Ulkoasultaan 360-sivuinen kirja on miellyttävän rauhallinen. Kansikuvassa on kääntämisen vakiokuvastoon kuuluva Baabelin torni, mutta aihe on osuvasti havainnollistettu: viesti kulkee muotoaan muuttaen tornin kerroksesta toiseen ja jatkaa lopulta matkaansa ympäröivään maailmaan. Kuvitus on niukka mutta toimiva, paitsi että sivun 49 kuvaa käsikirjoituksen muokkausmerkinnöistä joutuu tutkimaan suurennuslasin avulla.

Kirjan viimeisessä artikkelissa todetaan, että tieteellisen tekstin toimittaminen on tärkeä vuorovaikutustilanne, joka kuitenkin useimmiten jää lopputuotteiden eli julkaistujen artikkelien varjoon. Tämän kirjan toimittajat ja kirjoittajat ovat eittämättä onnistuneet vuorovaikutuksessaan, sillä kirjan artikkeleilla on riittävästi sekä liittymäkohtia toisiinsa että kussakin omaa, uutta sisältöä. Näin kokonaisuudesta muodostuu eheä ja samalla moniulotteinen lukukokemus. Uskon, että erityisesti käännösviestinnän opiskelijat ja alan töitä harkitsevat saavat teoksesta sekä ammattiprofiilin varmistusta että realismia sen arvioimiseen, pystyvätkö elättämään itsensä käännöstöillä tai tulkkauskeikoilla.

Käännetyt maailmat. Johdatus käännösviestintään. Toimittaneet Sirkku Aaltonen, Nestori Siponkoski & Kristiina Abdallah. Gaudeamus 2015.