Vuoden viimeisessä Kielikellon numerossa lienee lupa katsahtaa sekä taakse- että eteenpäin. Kotimaisten kielten keskukselle 40-vuotisjuhlavuosi toi mukanaan suuria muutoksia. Helmikuussa muutettiin uusiin tiloihin, elokuussa saatiin uusi johtaja, Ulla-Maija Forsberg, johon tutustutaan tässä lehdessä. Haastattelussaan hän kertoo olevansa henkeen ja vereen sanakirjaihminen, mutta ymmärtävänsä tietenkin myös kielenhuollon merkityksen ja sen, miten kielenhuoltoon liittyy olennaisesti median ja viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö. Sillä onkin sekä Kielitoimistossa että koko Kotuksessa pitkät perinteet. Yhtenä onnistuneena esimerkkinä yhteistyöstä on Kieli työssä -palstalla esiteltävä Valtiokonttorin päätöstekstien muokkausprojekti. Se todistaa, että tekstipohjien parantaminen hyödyttää sekä asiakkaita että työntekijöitä, kuten erityisesti virkakielikampanjan aikana on osoitettu.
Kielikellonkin kannalta kulunut vuosi on ollut muutoksen aikaa, tarkemmin sanottuna suureen muutokseen valmistautumista. On lopullisesti päätetty, että lehti ilmestyy painettuna enää vuoden 2017 loppuun, ja sen jälkeen Kielikello siirtyy kokonaan verkkoon. Siirtyminen edellyttää tarkkaa suunnittelua, niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Tätä työtä on jo tehty, ja nyt heitetään pallo myös lukijoille (s. 27): Mitä toivotte uudelta Kielikellolta? Mikä on säilyttämisen arvoista, mikä kaipaa tuuletusta? Entä mitä kokonaan uutta voitaisiin saada uuden tekniikan myötä?
Myös itse kieli elää ja muuttuu koko ajan. Murteetkin muuttuvat ja näkyvät nykykielessä eri tavoin kuin ennen. Miten niihin suhtaudutaan ja miten niistä puhutaan, selviää Aila Mielikäisen ja Marjatta Palanderin artikkeleista, joissa kerrotaan muun muassa mie-sie-kielestä ja rauma-raumasta.
Joulukuussa Kotuksen verkkosivuilla julkaistiin taas kokoelma vuoden sanoja, joista osa esitellään tässä lehdessä. Sanojen mukana pääsee aikamatkalle menneen vuoden puheenaiheisiin ja ilmiöihin. Vuoden aikana ovat puhuttaneet muun muassa kotoisat asiat, kuten Suomen peruskoulun uusi opetussuunnitelma ja sen mukanaan tuomat uudet käsitteet, sekä toisaalta kansainvälisenkin politiikan ilmiöt. Niitä kuvaavat esimerkiksi sanat totuudenjälkeinen ja valeuutinen.
Nimetkin muuttuvat, oli sitten kyse hallinnollisista muutoksista tai uusien alueiden rakentamisessa syntyvistä uusista nimeämisen tarpeista. Iloisena uutisena voidaan kertoa, että Kotuksen nimistönhuollon suurtyö, pitkään valmisteltu Asutusnimihakemisto, on saatu verkkoon. Kuka tahansa voi sen avulla selvittää paitsi sen, miten yksittäinen nimi kirjoitetaan ja miten se taipuu (Luvialla vai Luviassa?), myös sen, missä paikka sijaitsee tai mitä ennestään tuttuja alueita mahdollisesti kokonaan uusi nimi kätkee sisäänsä. Asutusnimihakemistosta kertoo alustavasti Tiina Manni-Lindqvist (s. 33), ja yksityiskohtaisemmin aiheesta saadaan lukea ensi vuonna.