Muistonimien suunnittelu 2000-luvulla
Artikkeli 4/2019

Laura Ukskoski

Muistonimien suunnittelu 2000-luvulla

Mathilda Wreden kuja, Tom of Finlandin aukio ja Essonpuisto ovat kaikki 2000-luvun Suomessa suunniteltuja kaavanimiä. Niiden ensisijaisena tehtävänä on yksilöidä tarkoitteensa ja helpottaa paikkojen löytämistä, mutta sen lisäksi nämä nimet toimivat muistomerkkeinä ja yhteiskunnallisina kannanottoina.

Tietoisesti jonkun tai jonkin muistoksi tai kunniaksi suunniteltuja nimiä kutsutaan muistonimiksi. Muistonimiä ei ole Suomessa valtavan paljon – arvioni mukaan niiden osuus kaavanimistöstä vaihtelee alueesta riippuen muutamista prosenteista noin viidesosaan, mutta ne herättävät sitäkin enemmän huomiota, tunteita ja keskustelua.

Muistonimiin kiinnitetään huomiota, koska niihin liittyy enemmän erilaisia symbolisia ja poliittisiakin merkityksiä kuin useimpiin muihin nimiin. On mahdotonta nimetä paikkaa esimerkiksi henkilön mukaan ilman, että kyseisen henkilön aatteet ja toimet antavat samalla leimansa paikalle. Lisäksi sellaisetkin muistonimien saajat, jotka ilman muistonimiä saattaisivat unohtua historian hämärään, nousevat nimenannon myötä jalustalle ja tulevat osaksi yleisesti hyväksyttyä käsitystä menneisyydestämme. Samaan tapaan nimenkäyttäjiä voidaan ohjata myös unohtamaan esimerkiksi tiettyjä historian vaiheita tai aatesuuntauksia välttämällä niihin liittyvää muistonimeämistä.

Historiallisesti ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna etenkin poliittisesti latautuneiden muistonimien vaihtaminen vallankumousten myötä uusiin on ollut tavallista, mutta tavasta on pyritty ja päästykin eroon ainakin läntisissä demokratioissa suosimalla hillitympää ja objektiivisempaa nimeämistä. Muistonimeämisen hillitsemiseksi jopa YK:n paikannimikonferenssit ovat antaneet ohjeita muistonimien suunnittelijoille. Kotimaisten kielten keskus kehottaa kuntia noudattamaan Helsingin kaupungin laatimaa ohjetta muistonimien suunnittelusta (ks. inforuutu).

Helsingin kaupungin ohje muistonimien suunnittelusta

YK:n paikannimikonferenssit ovat suosittaneet, että paikkojen nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan tulisi välttää. YK:n suositusten pohjalta on esimerkiksi Helsingin kaupungissa laadittu seuraavat ohjeet muistonimien käytöstä.

1. Katu, aukio, puisto tai muu kohde voidaan nimetä henkilön mukaan tai muistoksi, mikäli

  • henkilö ja hänen toimintansa on yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi ja
  • henkilö liittyy merkittävällä ja positiivisella tavalla nimettävään paikkaan tai edustaa sen historiallista kerrostuneisuutta tai
  • henkilö on syntynyt tai asunut merkittävän osan elämästään tai tehnyt merkittävän elämäntyön kyseisellä paikkakunnalla tai
  • henkilö on kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävän elämäntyön tehnyt suomalainen.

Henkilön tulee nauttia kunnioitusta ja arvonantoa myös oman alansa, poliittisen viiteryhmänsä ja aikakautensa ulkopuolella.

2. Katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei voi nimetä elossa olevan henkilön mukaan. Henkilön nimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimessä vasta viiden vuoden kuluttua henkilön kuolemasta.

3. Katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei voi nimetä toimivan liikelaitoksen, yrityksen tai julkisoikeudellisen yhteisön mukaan. Yrityksen tai yhteisön nimeä voidaan kuitenkin harkita käytettäväksi kaavanimessä, mikäli se on samannimisenä toiminut usean sukupolven ajan samalla paikalla ja sillä on suuri paikallinen merkitys.

4. Yksinomaan henkilöiden muistoksi annettuja nimiä ei koota ryhmänimistöksi.

5. Henkilöitä voi muistaa muutenkin kuin nimikkokadulla tai muulla paikalla; muita keinoja ovat esimerkiksi muistomerkit, ‑kilvet ja ‑laatat.

On hyvän tavan mukaista kysyä henkilön omaisilta tai muulta suvulta, sopiiko muistonimen antaminen heille.

Lähde: Kielitoimiston ohjepankki, www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/205

Koska muistonimen antaminen on suosituksia noudattaenkin aina väistämättä kannanotto, on aiheellista pohtia, millaisten asioiden puolesta tämän päivän nimistönsuunnittelijat ja kuntapäättäjät ottavat nimistön välityksellä kantaa. Kenen ja minkä muistoksi 2000-luvun Suomessa on siis suunniteltu nimiä, ja mitä nämä nimet voivat kertoa ajastamme? Entä suunnitellaanko kunnissa kestäviä, suositusten mukaisia muistonimiä, vai ajavatko muut pyrkimykset nimistönsuunnittelun periaatteiden ohi? Olen tarkastellut mm. näitä kysymyksiä pro gradu ‑tutkielmassani.

Taiteilijamiehiä ja naisasianaisia

Tyypillisin 2000-luvun muistonimen saaja on suomalainen 1900-luvulla elänyt mies, joka on työskennellyt kulttuurin ja taiteen alalla ja todennäköisesti puhunut ruotsia ainoana tai ainakin toisena äidinkielenään. Esimerkkinä mainittakoon arkkitehti Bertel Jung (1872–1946), joka on saanut 2000-luvulla muistonimen sekä Espoossa että Oulussa. Noin puolet kaikista muistonimen saaneista on Jungin tapaan elänyt valtaosan elämästään 1900-luvulla. Melko harva nimensaaja on ollut avoimesti aktiivinen poliittisesti tai uskonnollisesti, mutta jos on, hän on todennäköisimmin ollut poliittisesti oikealla tai uskoltaan kristitty, useimmiten katolilainen.

Nimensaajien kirjo on kuitenkin melko laaja; he edustavat esimerkiksi varsin erilaisia toimialoja kuninkaallisista puutarhureihin ja leipureihin. Vuosisatojen ajan vallanpitäjät ja poliitikot, samoin kuin erilaiset uskonnolliset vaikuttajat, ovat olleet keskeisimpiä muistonimien saajia, mutta aivan tuoreimmassa nimistössä kulttuurin ja taiteen edustajien lisäksi erilaiset paikallisesti tunnetut henkilöt kiilaavat poliittisten ja uskonnollisten vaikuttajien edelle. Uskonnollisia vaikuttajia on nimensaajista enää 4 %, jopa urheilijoita sekä kaupan ja yrittäjyyden alalla toimineita on joukossa enemmän.

Tove Janssonin mukaan nimetty puisto Helsingin Katajanokalla.

Tove Janssonin mukaan nimetty puisto Helsingin Katajanokalla.

Kuva: Henna Leskelä

Vaikka edelleen 2000-luvulla nimensaajien ylivoimainen enemmistö on miehiä, on naisiakin joukossa 23 %, mikä on selvästi enemmän kuin tutkimusten mukaan aikaisemmilla vuosikymmenillä. Suurin osa näistä naisista on erilaisia paikallisesti tunnettuja henkilöitä, kuten asukkaita ja talonemäntiä, minkä lisäksi joukossa on paljon alojensa ensimmäisiä naispuolisia vaikuttajia sekä muita naisasianaisia. Esimerkiksi Helsingissä oman muistonimen on saanut niin paikallisesti tunnettu kauppapuutarhuri Maria Hammarén (1867–1960), Suomen ensimmäisenä merkittävänä naispuolisena säveltäjänä pidetty Helvi Leiviskä (1902–1982) kuin naisasialiikkeen merkkihenkilö Lucina Hagmankin (1853–1946).

Myös muut tahot kuin yksittäiset henkilöt voivat saada muistonimiä: tutkimusaineistoni muistonimien saajien joukossa on liikeyrityksiä, sukuja, eläimiä, maantieteellisiä kohteita, muutamia kulkuneuvoja ja esimerkiksi yksi sävellys. Henkilöihin viittaavia muistonimiä on odotusten mukaisesti eniten (86 % aineistoni nimistä viittaa yhteen tai useampaan henkilöön), ja selväksi kakkoseksi nousevat yrityksiin viittaavat nimet (8 % muistonimistä). Tyypillinen liikeyrityksen mukaan suunniteltu nimi on esimerkiksi Turun Valvillankuja alueella vuosina 1978–1993 toimineen tekstiiliteollisuuslaitos Valvilla Oy:n mukaan.

Perusteltua konservatiivisuutta

2000-luvun alun yhteiset arvot näyttäisivät siis olevan muistonimien valossa odotetusti ainakin aiempaa maallistuneempia, mutta mitä muita arvoja muistonimistä voidaan lukea?

Se, että paikallisvaikuttajia on muistettu runsaasti, voidaan nähdäkseni tulkita eräänlaiseksi nykyaikaisen individualismin ilmaukseksi: myös muut kuin päättäjät ja nimekkäät taiteilijat ovat muistonimen arvoisia, merkityksellisiä henkilöitä. Sen sijaan sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu edelleen heikosti. Nimensaajien joukkoa voi luonnehtia kaikkiaan melko porvarilliseksi, jopa yläluokkaiseksi, sekä etnisesti homogeeniseksi. Taiteet, valta ja omistajuus ovat edelleen arvossaan, kun taas tieteen näkyvyys on pientä, eikä eräitä aikamme keskeisiä arvokysymyksiä, kuten ympäristötietoisuutta, voida lukea muistonimistöstä lainkaan. Nämä seikat ovat merkkejä muistonimeämiselle luonteenomaisesta konservatiivisuudesta.

Tietynlaiseen konservatiivisuuteen nimensaajien valinnassa on kuitenkin syynsä: muistonimeäminen on erittäin hidastempoista ja heijastelee yhteiskunnan arvokehitystä useiden vuosikymmenten viiveellä. Pelkästään se, että suosituksen mukaan muistonimen antamista voidaan harkita vasta viisi vuotta henkilön kuoleman jälkeen, siirtää nimen antamista jopa vuosikymmenillä eteenpäin henkilön varsinaisesta merkittäväksi katsotusta työstä. Sen jälkeen on vielä odotettava, että nimensaajan henkilöhistoriaan sopiva paikka on vailla nimeä. Olisikin virheellistä sanoa muistonimien heijastelevan oman aikamme keskustelluimpia arvokysymyksiä – niiden sijaan muistonimet toistavat jo normeiksi muuttuneita arvoja, joista kiihkeimmät keskustelut on käyty aikaa sitten.

Tietynlaiseen konservatiivisuuteen nimensaajien valinnassa on syynsä: muistonimeäminen on hidastempoista ja heijastelee yhteiskunnan arvokehitystä viiveellä.

Osuvana esimerkkinä arvokehityksen heijastumisesta muistonimiin pidän sukupuolten välistä tasa-arvoa. Se, että tuoreimpien muistonimien saajista alle neljäsosa on naisia, vaikuttaa tietenkin huolestuttavalta, mutta selittyy enimmäkseen yhteiskunnan nopealla muutoksella 1900-luvun aikana. Tulevaisuudessa sukupuolijakauma tasoittunee sitä mukaa, kun tasa-arvon kehitysaskeleista tulee kuluneeksi yhä pidempi aika ja aina vain laajemmin yhteiskunnan eri osa-alueilla ansioituneita naisia on mahdollista kunnioittaa muistonimin.

Voisiko konservatiivisuudelle sitten olla vaihtoehtoa? Nimistöä suunnittelevat voivat tietenkin painottaa valinnoissaan haluamiaan asioita ja arvoja, mutta silloin vaarana saattaa olla esimerkiksi historian vääristyminen nykyisyyden ehdoilla, ansioituneempien henkilöiden jääminen vähemmän ansioituneiden varjoon tai jopa joitakin nimenkäyttäjiä loukkaava nimeäminen.

Julkisen tilan tulee olla yhteistä ja kaikille turvallista, joten muistonimen saajien valinnassa on suosittava mahdollisimman laajasti hyväksyttyjä arvoja edustavia ja objektiivisesti merkittäviksi koettuja henkilöitä. Tietynlainen politikointi kuitenkin kuuluu muistonimeämisen luonteeseen: muistonimet ovat onnistuessaan mitä oivallisin tapa kiinnittää huomiota myös marginaaleihin jääneisiin, kunnioittaa moninaisuutta ja herättää keskustelua.

Silloinkin kannanotot ja painotukset on tehtävä tarkkanäköisesti ja harkiten. Esimerkiksi naisten osuuden kasvattamiseen muistonimistössä on ilman muuta kiinnitettävä huomiota varsinkin niissä kunnissa, joissa naisten muistonimet ovat harvinaisia, mutta sukupuoli tai muu henkilön ominaisuus ei voi olla varsinaisia ansioita merkittävämpi tekijä nimensaajan valinnassa. Joskus naisten osuutta nimistössä on lisätty valitsemalla tietyn alueen lähekkäisten nimien aihepiiriksi esimerkiksi naistaiteilijat. Myöskään tällaista naisten muistoksi annettujen nimien kokoamista yhteen ryhmänimistöiksi en pitäisi hyvänä ja arvokkaana tapana, vaan ennemminkin alleviivaavana ja alentavana. Usein se on myös harmillisella tavalla ympäristöstään irrallista nimeämistä.

Nimistönsuunnittelijat ristipaineessa

Olen keskittynyt tähän asti muistonimen saajiin ja siihen, miten heidät valitaan, vaikka paikannimen keskeisimmän funktion tulisi olla käytännöllisyys, ei niinkään nimen historiallinen ja poliittinen anti. Tässä muistonimeäminen kuitenkin poikkeaa muista nimeämistavoista: muistonimeämisen ohjeissakin nimien käytännöllisyyttä tärkeämmäksi nousee nimen saajan sopivuus. Toisekseen nimistönsuunnittelun periaatteena on etsiä paikalle sopivaa nimeä eikä nimelle paikkaa, mutta etenkin kansalaiset ja media painostavat toisinaan toimimaan muistonimien osalta juuri toisinpäin. Muistonimeä saatetaan myös pitää helppona lahjana tai palkintona, jolloin saattaa unohtua nimistön pitkäikäisyys ja sen mukanaan tuoma arvokkuus.

Muistonimien suunnittelun kontrollointia onkin pidetty eräänä 2000-luvun nimistönsuunnittelun vaikeimmista tehtävistä eri tahojen eriävien intressien vuoksi. Paineista huolimatta suosituksia on tutkimukseni mukaan noudatettu kohtuullisen hyvin – ainakin jos niitä tulkitaan tarpeeksi pitkin aasinsilloin –, mutta suositusten mukaiseksi muistonimeämisen ideaaliksi ei 2000-luvun alun nimistöstä ole.

Suositusten noudattamista tarkasteltaessa on huomattava, että monet muistonimeämistä koskevat ohjeet ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia, mutta eivät toki kaikki: esimerkiksi eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta toimivien liikeyritysten sekä elävien tai alle viisi vuotta sitten kuolleiden henkilöiden muistaminen ei ole suositeltavaa. Tästä huolimatta kourallinen henkilöitä on saanut 2000-luvullakin muistonimen eläessään tai alle viisi vuotta kuolemansa jälkeen, eivätkä läheskään kaikki muistonimen saaneet yritykset täytä niitä vaatimuksia, joita nimistönsuunnittelun ohjeistuksissa on niille asetettu. Muistonimen saaneiden joukossa on myös paljon sellaisia henkilöitä, joiden suhde heidän mukaansa nimettyyn paikkaan ei ole riittävän vahva tai ainakaan selvä.

Muistonimeä voidaan pitää helppona lahjana tai palkintona, jolloin saattaa unohtua nimistön pitkäikäisyys ja sen mukanaan tuoma arvokkuus.

Muistonimiin liitetään usein myös niiden käytön hankaluus, sillä ne sisältävät monesti vierasperäisiä aineksia ja ovat pitkiä sekä moniosaisia. Tämä on 2000-lukulaisessa nimistössä yllättävänkin tavallista, sillä suunnittelijoilla olisi kyllä monia keinoja muodostaa helppokäyttöisempiäkin nimiä, vaikka varsinaisia suosituksia niiden muodostamiseksi ei juuri olekaan annettu. Muistonimet ovat keskimäärin noin kaksi merkkiä pitempiä kuin muut suunnitellut nimet, ja lähes puolet niistä sisältää vierasperäisiä kirjaimia. Pitkien ja usein koko muistettavan henkilön nimen sisältävien muistonimien suosiminen kuitenkin osoittaa, että nimen helppokäyttöisyyden sijaan halutaan varmistaa nimensaajan tulevan tarpeeksi selvästi esiin.

On siis ilmeistä, että muistonimeämistä käytetään edelleen muihinkin tarkoituksiin kuin toimivan nimistön kehittämiseen ja elävöittämiseen. Se ei ole pelkästään ongelmallista, vaan myös kiinnostava vaikuttamisen mahdollisuus. Yhä nykyaikaisempia arvoja edustavia sekä toivottavasti myös helppokäyttöisiä, kestäviä, erilaisuutta ja tasa-arvoa kunnioittavia muistonimiä hiipii kartoille hiljakseen, mutta niitä suunniteltaessa on pidettävä visusti huolta siitä, ettei muistonimeäminen pääse muuttumaan aiemmasta politiikan pelinappulasta vähitellen markkinavoimien tai muiden uuden ajan haastajien pelinappulaksi.
 

Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu ‑työhön Karamzininrannasta Aulis Rytkösen kadulle – Tutkimus 2000-luvun muistonimeämisestä. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201906112543.

Esimerkkejä 2000-luvun muistonimistä

Ainonaukio

Espoon Otaniemen Ainonaukio on nimetty kahden alueella sijainneelle Tekniselle korkeakoululle (nyk. Aalto-yliopisto) merkittävän Ainon mukaan: Aino Pekkarinen oli vuonna 1945 ensimmäinen TKK:lta valmistunut naispuolinen tohtori, ja Aino Marsio-Aalto (1894–1949) vaikutti kampusalueen ilmeeseen arkkitehtina.

Aulis Rytkösen katu

Kuopiossa uransa aloittanut Aulis Rytkönen (1929–2014) oli ensimmäinen suomalainen ulkomailla ammatikseen pelannut jalkapalloilija. Katu kulkee Kuopion keskuskentän ohitse.

Carl Albert Edelfeltin aukio

Carl Albert Edelfelt (1818–1869) oli ruotsalaissyntyinen arkkitehti. Edelfelt suunnitteli mm. asemarakennukset Suomen ensimmäisen rautatien varrelle, kuten Vantaan Tikkurilaan, missä hänen mukaansa nimetty aukiokin sijaitsee.

Hellaksenmetsä

Turun Hellaksenmetsäksi nimetty virkistysalue on saanut nimensä alueella vuosina 1916–2006 toimineen Hellaksen makeistehtaan mukaan. Ympäristössä on myös runsaasti makeisaiheisia nimiä.

Hilpi Kummilan tie

Hilpi Kummila (1887–1945) tunnettiin Hämeenlinnassa rakennusmestarina ja liikemiehenä, jonka yritys työllisti parhaimmillaan satoja paikallisia ja osallistui monien paikallisesti merkittävien kohteiden rakentamiseen ja kunnostamiseen. Kummilan kunniaksi on annettu Hämeenlinnassa 2000-luvulla kaksi muutakin muistonimeä.

Iineksenpolku

Lahden Iineksenpolku on nimetty talousopettaja Iines Hellmanin mukaan. Hellmanin kerrotaan kulkeneen nykyisen kevyen liikenteen väylän kohdalla ollutta metsäpolkua päivittäin.

Struvenpolku

Oulun Struvenpolku on nimetty tähtitieteilijä F. G. W. Struven (1793–1864) kehittämän Struven ketjuksi kutsutun kolmiomittausketjun mukaan. Maapallon koon ja muodon mittaukseen 1800-luvun alkupuolella kehitetty ketju kulki Oulun Hiukkavaaran läpi.

Tengströminpuisto

Tengströminpuisto sijaitsee Helsingin Laajasalossa. Nimensä puisto on saanut Tengströmin kulttuurisuvulta, johon kuulunut vuorimestari Fredrik Tengström asutti Laajasalon Degerön kartanoa 1840-luvulla.

Laura Ukskoski
Kirjoittaja on valmistunut suomen kielen maisteriksi Helsingin yliopistosta syksyllä 2019.
Takaisin ylös