Monimerkityksinen valmius
Artikkeli 1/1981

Esko Koivusalo

Monimerkityksinen valmius

Kielenhuoltajat luonnehtivat joitakin ilmauksia muotisanoiksi. Luonnehdinta on tarkoitettu usein samalla kritiikin perusteluksi: sana on kartettava, koska se on muoti-ilmaus.

Kielemme yleisiä ajattomia ilmauksia ei kuitenkaan sanota muotisanoiksi, vaikka ne esiintyvät taajaan. Muotisanat ovat uusia ilmauksia, tietyllä hetkellä suosiossa olevia sanoja. Mutta miksi suosittu kieli olisi kartettavaa? Olen toisessa yhteydessä luonnehtinut ilmausta valmius muotisanaksi. Mitä kartettavaa on valmiudessa?

Valmius-sanan käyttö on lisääntynyt julkisessa viestinnässä muutamassa vuodessa. Sanan suuri taajuus aiheutuu siitä, että ilmausta käytetään monessa eri merkityksessä. Monimerkityksisyys taas aiheuttaa tulkintavaikeuksia: lukijan on pyrittävä lauseympäristön perusteella päättelemään, mitä valmius milloinkin tarkoittaa. Työläästi tulkittava sana ei ole tehokas ilmaisuväline. Tämän vuoksi muotisanaa valmius on kehotettu välttämään.

Mistä valmiuden monimerkityksisyys johtuu?

Valmius on ns. ominaisuudennimi, johdos laatusanasta valmis. Valmius-sanan monimerkityksisyys aiheutuu siitä, että myös kantasanalla on monta merkitystä, kuten Nykysuomen sanakirjan (NS) valmis-artikkelista käy ilmi. NS:n esitystä karkeistaen saadaan seuraavat kolme päämerkitystä: 1) ’lopulliseen tilaansa kehittynyt tai saatettu’ (ts. sellainen, joka ei ole keskeneräinen): ”Talo on valmis”; ”Valmis lääkäri”; ”Valmiiksi solmittu rusetti”. 2) ’jonkin varalta kunnossa oleva, toimintaan varustautunut’: ”Joukot ovat valmiina torjumaan hyökkäyksen”; ”On oltava valmiina pahimpaan”. 3) ’taipuvainen, suostuvainen, halukas, kärkäs johonkin’: ”Valmis sovitteluihin”; ”On valmis tekemään rahasta mitä tahansa”.

Valmius-sanan väljä käyttö ei ollut muotia vielä 1950-luvulla, kun NS:n valmius-artikkeli kirjoitettiin. Esimerkeistä kuvastuu odotuksenmukainen merkitys ’ei keskeneräinen’: ”Kuivarehun etuja ovat mm. sen valmius ja helppo käsittely.” Kuitenkin valmius on voinut tarkoittaa myös ”puolivalmista valmiutta”: ”Ovet, ikkunat ym. elementit on nykyisessä rakennustekniikassa kehitetty valmiudessa hyvin pitkälle.” Niissä NS:n esimerkeissä, joissa valmius ilmaisee ihmisen ominaisuutta, merkityksenä on lähinnä ’lopulliseen mittaansa kehitetty (= ei puolivalmis) osaavuus’: ”Ammatillisen valmiuden saavuttaminen”; ”Nyrkkeilijälle tärkeä teknillinen valmius”; ”Puhetaidollinen harjaantuneisuus ja valmius”. Esimerkkejä on myös merkityksestä ’toimintavalmius’, joka on jo varhain vakiintunut sotilaspiirien kielenkäyttöön. Myös valmis-sanan kolmanteen merkitykseen liittyviä esimerkkejä on mainittu: ”Saksa ei osoittanut valmiutta rauhantekoon”; ”A:n valmius leikinlaskuun”.

Valmius-sanan merkityksestä ’lopulliseen mittaansa kehitetty osaavuus’ on vain pieni askel merkitykseen ’osaavuus yleensä’. Osaavuutta on kirjakielessä vanhastaan sanottu taidoksi tai kyvyksi.

Valmius merkityksessä ’osaavuus’

Valmiuden leviämisvoimaa osoittaa se, että sana on hyväksytty myös asetustekstiin. Eräässä asetuksessa puhutaan henkilöstä, jolla ”koulutusyksikkö toteaa muuten olevan riittävät tiedot ja valmiudet”. Tässä valmius tarkoittanee lähinnä taitoa. Samassa asetuksessa valmius esiintyy kuitenkin myös sellaisissa yhteyksissä, joissa sen voi korvata vain sana kyky: ”Erityisesti kehitetään valmiutta tuottaa ja soveltaa uutta tietoa.” Tässä valmius ei enää ilmaise ’lopulliseen mittaansa kehitettyä osaavuutta’: valmista ei saada kehittämällä valmiimmaksi. Sanalta on kadonnut se superlatiivinen merkitys, joka on adjektiivilla valmis. Erityisen vaikeaksi tulkinta käy asetuksen kohdassa, jossa määrätään, että filosofian kandidaatin tutkinnon suorittamiseksi opiskelijan on osoitettava saavuttaneensa mainituissa pykälissä tarkoitetut ”tiedot, taidot ja valmiudet”. Taidon ja valmiuden täytynee tässä tarkoittaa eri asioita, koska asetuksessa ei sanota samaa kahdesti. Jos katsoo ”mainittuja pykäliä”, tulee vastaan lisää valmiuksia.

Koulutuksen suunnittelijoilla on uskoakseni se käsitys, että valmius ilmaisee täsmällisesti juuri sen osaamisen lajin, johon koulutuksessa pyritään. Maallikoille on kuitenkin jäänyt hämäräksi, millaista osaamista valmius tarkoittaa.

Vaikeatulkintaisuus aiheutuu siis usein siitä, että samassa lauseessa valmiuden kanssa on taito tai kyky. Tällöin on vaikea tietää, miten valmius eroaa näiden sanojen tarkoittamasta osaavuudesta: ”Menestyksellisyys johtajana, esimiehenä, asiantuntijana ja yrittäjänä edellyttää uusien tietojen, taitojen ja valmiuksien hallintaa”; ”Erilaisilla henkilöstön kehittämistoimenpiteillä laitos pyrkii antamaan henkilöstölleen tiedollisia, taidollisia ja asenteellisia (!) valmiuksia ja kehittämään niitä siten, että henkilöstö pystyy suoriutumaan nykyisistä ja kehityksen myötä muuttuvista tehtävistään mahdollisimman hyvin”; ”Monet yhteiskunnallis-taloudelliset muutokset tulevat huomattavasti vaikuttamaan organisaatioiden rakenteeseen ja toimintaan sekä johtamisessa edellytettäviin valmiuksiin, kykyihin ja taitoihin”; ”Tällaisiin taitoihin kuuluvat paitsi erilaiset kirjallisen kielenkäytön valmiudet myös keskustelu-, väittely- ja neuvottelutaito, kyky osallistua sekä puhujana että kuulijana. erilaisiin kielellisen kanssakäymisen tilanteisiin, kokouksiin, palavereihin ja työryhmiin, mutta myös arkipäivän satunnaisiin keskustelutilanteisiin.”

Muut merkitykset

Lehtikielessä valmiudella on usein merkitys ’suostuvaisuus’: ”Rahoituslaitokset eivät ECE:n katsauksen mukaan ole tinkineet valmiudestaan myöntää sosialistimaille lisää lainoja, vaikka sosialististen maiden velkaantuneisuus länteen on kasvanut”; ”Viime vuonna länsi korosti valmiuttaan aseidenriisuntaan mainostamalla suureen ääneen tuhannen ydinkärjen vetämistä pois Liittotasavallasta”; ”Liikenneministeriöllä on valmius nostaa hyötykuorman enimmäispainoraja 48 tonniin”; ”Epäsuorasti tämä ilmeisesti merkitsee valmiutta neuvotella tietyin edellytyksin inflaatioprosenttia tuntuvasti alhaisemmasta nimellistulojen korotuksesta.”

Seuraavissa esimerkeissä lienee merkityksenä lähinnä ’halu, halukkuus’: ”Ihmisten ystävyyteen kuuluu valmius tehdä joskus pyyteettömästi jotakin sellaista, josta on etua vain toiselle”; ”Puolan hallituksen valmiutta puolustaa kaikin keinoin liittoaan neuvostoliiton kanssa painotti pääministeri Wojcieh Jaruzelski Kremlin johdolle osoittamassaan viestissä.”

Edellä olevien esimerkkien valmiudet liittyvät vielä jotenkin valmis-sanan päämerkityksiin, mutta valmius-muoti ei ole rajoittunut tähän. Tulkinnassa on otettava usein avuksi muita sanoja kuin kyky, taito, suostuvaisuus ja halu.

Joskus tulkinta jää lopullisesti hämäräksi: ”Vielä tärkeämpää on uudistaa lainsäädäntöä ja antaa kontrolliviranomaisille riittävät valmiudet (= ? valtuudet) käsitellä esimerkiksi uudentyyppisiä talousrikoksia”; ”Motivaatio, opinhalu ja tiedolliset valmiudet (?) kehittyvät niillä, joita lähiympäristö kannustaa opiskeluun”; ”Kulttuuriset valmiudet kehittyvät suhteellisen hitaasti. Valmiuksien harjoittaminen ja hallitsemaan oppiminen on osoittautunut varsin hankalaksi ongelmaksi. Kulttuuristen valmiuksien (eri alueita edustavien peruskäsitteiden) hallinta on kuitenkin edellytyksenä kulttuurin siirtymiseksi ja välittymiseksi sukupolvelta toiselle, puhumattakaan kulttuurin ylläpitämisestä ja omaehtoisesta tuottamisesta; ”Helikopterikauteen ei ole valmiutta (= ? edellytyksiä)”; ”Valmius (= ? mahdollisuus) 2-vuotiseen (työehtosopimukseen) on edelleen vallalla”; ”Tänään tekemällään päätöksellä opetusministeriö on kuitenkin varannut musiikkioppilaitoksellenne mahdollisuuden päästä lakisääteisen 20 %:n valtionosuuden piiriin musiikkikouluna sen jälkeen kun kouluhallitus on todennut oppilaitoksenne valmiuden (= ? kyvyn + varusteet) musiikkioppilaitosten valtionavustuksesta annetun asetuksen edellyttämään toimintaan ja työohjelma musiikkikouluna on vahvistettu.”

Miten tulkita valmius?

Kun monimerkityksisen sanan merkitys on pääteltävä lauseyhteydestä, joudutaan tukeutumaan tietoon siitä, miten asiat maailmassa ovat tai voisivat olla. Mitä enemmän pohdintaa tulkinta lukijalta vaatii, sitä herkemmin hän todennäköisesti luopuu koko tulkintayrityksestä.

On oltava perillä historiasta, jotta voisi tulkita seuraavan esimerkkilauseen valmiuden: ”Paasikivi oli saanut liian optimistisen kuvan Ruotsin valmiudesta auttaa Suomea kriisin sattuessa.” Ensi lukemalla tulee mieleen, että valmius tarkoittaisi ’kykyä’, mutta kun tiedetään Ruotsin taannoinen sotilaallinen voima, tämä tulkinta karsiutuu. Kysymys ei voi olla myöskään siitä, ettei Ruotsi olisi auttamiseen varautunut, ts. valmius-sanan sotilaskielinen merkitys ’toimintavalmius’ ei tule kyseeseen. Jäljelle jäävät melko tasaveroisina merkitykset ’halukkuus’ ja ’mahdollisuus’. Näistä on vaikea valita. Kirjoittajan tehtävä olisi ollut ilmaista, tarkoitetaanko lauseessa halun vai mahdollisuuksien puutetta. Tällaisena viesti jää epätäsmälliseksi.

Tyypillinen muotisana on merkitykseltään erikoistumaton yleisilmaus, jonka kulloinenkin merkitys on pääteltävä lauseyhteyden perusteella. Tällaisena se ”palvelee” kirjoittajaa: hänen ei tarvitse miettiä loppuun saakka, mitä on tarkoitus sanoa. Lukijaa muotisanat sitä vastoin eivät palvele. Hänen on yritettävä lauseyhteyden ja taustatietojensa perusteella selvittää, mitä kirjoittaja mahdollisesti on tarkoittanut.

Muotisanojen asema käsitejärjestelmässä

Onko sanan merkityksen ylimalkaisuudesta sitten aina haittaa? Ilmeisesti jokapäiväisessä kielenkäytössä on usein helpointa sanoa varista vain linnuksi, ts. käyttää yläkäsitettä täsmällisen nimityksen asemesta. Valmius on tyypillinen yläkäsite: se on sisällöltään selvästi vähäilmeisempi kuin ne sanat (esim. kyky, halu, suostuvaisuus, mahdollisuus), joiden sijasta sitä nykyisin käytetään. Tuntematta lauseyhteyttä pystymme määrittelemään halu-sanan merkityksen tarkemmin kuin valmius-sanan merkityksen. Halu on siis merkitykseltään erikoistuneempi kuin valmius.

Samanlainen väljäsisältöinen yläkäsite on muotisana palaute: se voi tarkoittaa täysin vastakkaisia asioita, kiitosta ja moitetta. Virasto voi rauhallisesti kertoa saaneensa palautetta, kun sitä on kiivaasti moitittu. Peittävä yläkäsite on myös saneeraus. Jos kortteli ilmoitetaan saneerattavan, emme tiedä, onko tarkoituksena korjata vai purkaa.

Kielitajun perusteella on vaikea ratkaista, mihin kohtaan valmius sijoittuu sanojen tieto, taito ja kyky muodostamassa käsitejärjestelmässä. Sille ei näytä jäävän mitään sisältöä, joka poikkeaisi näiden sanojen merkityksestä. Tulkintaa vaikeuttaa vielä se, että julkisessa sanassa valmius tarkoittaa usein aivan muuta kuin osaavuutta.

Substantiivien ylivalta

Valmius-sanan yleistymisen syitä voi tarkastella vielä yhdestä näkökulmasta. Kielessä on havaittavissa yleinen suuntaus, jota on sanottu ”substantiivitaudiksi” ja ”abstraktityyliksi”: substantiivit yleistyvät verbien kustannuksella. Kielessämme on useita verbejä, joilla voidaan ilmaista sama kuin lauseella ”A:lla on valmius johonkin”. Samaa voivat asiayhteyden mukaan tarkoittaa ”A. osaa jotakin”, ”A. pystyy (tai kykenee) johonkin”, ”A. voi tehdä jotakin”, ”A. suostuu johonkin” ja ”A. haluaa jotakin”. Valmius on suosiossa osittain sen vuoksi, että halutaan korvata verbi substantiivilla kuten seuraavassa: ”Koivisto oli kertonut, ettei SDP:llä ole valmiutta eläkepäätösten tekoon ennen puoluekokousta.” Valmiuden voi tässä korvata vain verbi: ”– – ettei SDP voi tehdä eläkepäätöstä ennen puoluekokousta.” Eräässä asetuksessa sanotaan opiskelijaa koulutettavan siten, ”että hän saa valmiuden soveltaa kasvatustieteellistä tietoa opettajan tehtävissä”. Puhekieltä lähempänä olisi lause ”että hän pystyy soveltamaan kasvatustieteellistä tietoa opettajan tehtävissä”. Miksi halutaan käyttää substantiivia?

Substantiivit viittaavat esineisiin, asioihin tai tapahtumiin eli yleensä ilmiömaailman rajallisiin osiin. Tiede ja suunnittelu pystyvät hallitsemaan ilmiöitä kielen avulla vain jakamalla todellisuuden osasiksi, joille kullekin annetaan nimeksi jokin substantiivi eli nimisana.

Ne jotka suunnittelevat koulutusta, pyrkivät havainnollistamaan koulutuksen tavoitetta nimisanalla valmius. Ilmeisesti heillä on myös mielikuva siitä, mitä tuo valmius on. Maallikoille sanan merkitys on hämärä.

Etenkin tieteessä ja suunnittelussa on ilmeisesti pakko turvautua melko laajasti substantiiveihin. Mutta yleiskielen ei pitäisi seurata mukana. On toivotonta saada kaikkien kielitajuun tietoa siitä, mihin kohtaan valmius sijoittuu lähisanojen kyky, taito, halu, suostuvaisuus jne. merkityskentässä.

Yleiskieli ja erikoiskielet

Sanojen merkityksestä voidaan erikoisaloilla sopia, ja sovituista sanastoista laaditaan nykyisin jopa standardeja. Kun asiantuntija näillä oman alansa sanoilla selvittää asioita maallikoille, hän saattaa tietämättään panna alulle uuden muodin. Yhteiskuntatieteistä ovat peräisin monet nykyisistä muotisanoista (mm. valmius, lähestymistapa, malli). Psykologiasta on lähtenyt kokonaisvaltainen ja alun perin elektroniikasta palaute. Tiedettä ja tietoa arvostetaan. Siksi tieteen kielenkäytöstä on tullut yleiskielelle muodin lähde.

Yleiskieli ei elä tietoisesti tehtyjen sopimusten vaan lähinnä sen tiedon varassa, joka meillä on sanojen käyttöyhteyksistä. Kun ihminen oppii kielen, hän samalla omaksuu ne käsitteet, joihin kielen sanat viittaavat. Jos näiden käsitteiden rakennelmaa muutetaan sopimuksenvaraisesti, voi kestää vuosikymmeniä, ennen kuin koko kieliyhteisön kielenkäyttö muuttuu sopimuksen mukaiseksi.

Sellaiset sanat kuin taito, kyky ja halu ovat vanhastaan jokapäiväisen kielenkäytön keskeistä kalustoa, kielitajuun syvään juurtuneita ajattelun ja ilmaisun välineitä. Tuntuu vaikealta ja myös tarpeettomalta toteuttaa muutosta, joka takaisi valmiudelle selvärajaisen tehtävän lähimerkityksisten sanojen järjestelmässä. Jos taas valmiutta käytetään nykyisen muodin tapaan pelkästään väljämerkityksisenä yläkäsitteenä, kielenkäyttö ylimalkaistuu.

Missä murtokohta?

Kielentutkijoiden kuuluu pohtia, onko kielemme järjestelmässä mahdollisesti jokin aukko tai piirre, joka on helpottanut muotisanan valmius levintää tai antanut siihen suoranaisen sysäyksen.

Teonnimi taito on johdos verbistä taitaa, jolla on vain länsimurteissa merkitys ’osata’. Teonsana taitaa merkityksessä ’osata’ onkin yleiskielessä selvästi syrjäytymässä verbin osata tieltä. Toisaalta teonnimeä taito kuormittavat sellaiset yhdyssanat kuin taitolento, taitoluistelu ja taitovoimistelu, joissa alkuosalla on lähinnä taituruuden merkitysvivahde. Lisäksi taito on perusosana sellaisissa sanoissa kuin rakennustaito, kuvaamataito ja sotataito, joissa sillä on merkitys ’käytännön osaavuus; oppi, teoria’. Nämä yhteydet ovat saattaneet horjuttaa taito-sanan asemaa merkityksessä ’osaavuus’, niin että rasitteeton valmius on voittanut siltä alaa. Selvä aukko on siinä, ettei verbistä osata ole käytettävissä muuta teonnimityyppiä kuin ‑minen-johdos; ”osaus” tai ”osuu” (vrt. sahata, sahaus, sahuu) ei ole käypää kieltä. Käytettävissä olisi kuitenkin lyhyt ja vakiintunut teonnimi kyky, mutta sekin saa usein väistyä valmiuden tieltä. Muotisanan leviämisvoimaa on vaikea vastustaa.

Tulkintakoe

Kielitoimistossa on koemielessä selvitetty, miten valmius pystytään tekstiympäristön perusteella korvaamaan niin, ettei lauseen merkitys muutu. Tällainen koe ei välttämättä osoita, että valmius on poikkeuksellisen monitulkintainen, koska vastaavaa koetta ei ole tehty muista samantapaisista sanoista. Alustava testi osoittaa kuitenkin sen, ettei ainakaan valmius-sanaa pystytä korvaamaan yhtenäisesti. Koehenkilöitä oli kaksi ryhmää, 28 kielentutkijaa ja 32 helsinkiläistä lukiolaista. Yksi tulkittavista virkkeistä kuului seuraavasti:

Tärkeätä on näet muistaa, että pohtivan keskustelun periaatteisiin kuuluu – meillä helposti unohtuva – valmius tarkistaa näkökantoja ja luopua virheellisiksi osoittautuneista käsityksistä.

Tulokset jakautuivat seuraavasti:

Ehdotettu korvaava sana
Tutkijat
Lukiolaiset
halu
8
3
halukkuus
5
1
kyky
6
6
kykenevyys
1
taito
2
1
pyrkimys
2
mahdollisuus
6
Muita ehdokkaita
3
7
Ei vastausta
2
7
Yhteensä
28
32

 

Valmiuden vaikeatulkintaisuutta osoittaa se, etteivät kielentutkijatkaan kyenneet yhdenmukaisesti päättelemään, onko kyseessä halu vai kyky.

Lopuksi

Muotisanalla valmius on puolellaan yksi etu: se sopii moneen tarkoitukseen. Tämä etu koituu näennäisesti sanoman laatijan hyväksi, lopulta kuitenkin haitaksi, koska vastaanottajan on vaikea tulkita monimerkityksistä sanaa. Etu saavutetaan siis täsmällisyyden kustannuksella. Jos valmiuden asemesta käytetään verbejä osata, pystyä, kyetä, voida, suostua, sanoma välittyy täsmällisempänä ja syntyy luontevan puhekielen mukaisia lauseita. Jos on tarpeen käyttää substantiivia, on tarjolla joukko merkitykseltään valmiutta täsmällisempiä ilmauksia (kyky, taito, halu, mahdollisuus, edellytys, pyrkimys jne.). Näistä kirjoittajan olisi valittava se, joka tarkimmin välittää hänen viestinsä.

Esko Koivusalo

Tässä lehdessä: 1/1981