Miten virolaisia sukunimiä taivutetaan suomen kielessä?
Artikkeli 4/1990

Saara Welin

Miten virolaisia sukunimiä taivutetaan suomen kielessä?

Nykyisessä tiedonvälityksessä vilahtelevat tuhkatiheään monien virolaisten henkilöiden nimet. Yllättävää kyllä, kieltemme samankaltaisuus ei helpotakaan niiden käyttelyä omassa kielessämme, vaan saattaa meidät silloin tällöin ymmälle. Olisiko parempi taivuttaa Vaino Väljaksen vai Väljasin, Neeme Järven vai Järvin, Mari Mustin vai Mustan?

Viro ja suomi ovat eri kieliä

Virolaisten nimien taivutukseen liittyy erilaisia ongelmia. Pääkysymys kuuluu kuitenkin, onko naapureidemme nimiin suhtauduttava taivutuksen kannalta kuten omiin nimiimme vai niin kuin yleensä vieraisiin nimiin. Yksinkertaisimmalta ja selvimmältä kuulostaa ohje, jonka mukaan virolaisia nimiä tulee taivuttaa samalla tavoin kuin muita vieraskielisiä nimiä.

Tätä yleisperiaatetta onkin helppo soveltaa niihin virolaisiin nimiin, jotka eivät rinnastu suomalaisiin nimiin tai sanoihin. Esimerkiksi Kross : Krossin, Rüütel : Rüütelin, Otsason : Otsasonin, Laanest : Laanestin. Vaikeudet ilmenevät niissä erimuotoisissa virolaisnimissä, jotka kielitunteessamme liittyvät suomalaisiin nimiin ja sanoihin.

Tallinnaan Georg Otsilla vai Otsalla

Virolaisten sukunimien joukossa on paljon sellaisia, jotka sekä perusmuodossaan että varsinkin virolaisittain taivutettuina muistuttavat suomessakin tavallisia sanoja. Esimerkiksi Ots, jonka virolainen genetiivi on Otsa, ja Ernesaks, viron genetiivi Ernesaksa. Tämäntyyppisten tutunhahmoisten nimien taivuttaminen on ollut erityisen ongelmallista niille suomalaisille, jotka osaavat viroa ja joiden korva siis on tottunut vironkieliseen – ja samalla suomen sanoja muistuttavaan – taivutukseen.

Vaikka nimien ulkoasu on tutunnäköinen, useimmat suomalaiset eivät voi tietää, taipuvatko ne virossa samoin kuin niiden sanavastineet suomessa. Yleensä sitä paitsi emme tule edes ajatelleeksi sukunimien sana-ainesta ja appellatiivista merkitystä. Yhteiseen sanastoon kuitenkin pohjautuvat mm. virolaiset sukunimet Ots, Sillaots, Mets, Ilomets, Nurk, Metsanurk, Suits, Raud, Kuusik, Viirlaid, Ernesaks, Kibuvits, Saar, Järv, Kask, Nõmm.

Se joka tuntee virolaisen sanavartalon oikean vokaalin, voi tietysti käyttää suomen kielessäkin taivutusta Ernesaksan, Mustan, Suitsun jne. Julkisessa viestinnässä tämä taivutus saattaa kuitenkin aiheuttaa sekaannusta. Jos tekstiyhteydessä ei esiinny esimerkiksi perusmuotoa Must, useimmat pitäisivät taivutusmuotojen Mustan, Mustalle jne. perusteella nimen perusmuotona asua ”Musta”. Yleiseen ja julkiseen käyttöön taivutustavan Must : Mustan ei siksi nykyisin voi olettaa pääsevän, eikä se ole periaatteessakaan tarpeen.

Kaikkiin tämäntyyppisiin nimiin (Ots, Suits, Ernesaks jne.) voidaan soveltaa ja yleensä nykyisin sovelletaankin samaa vieraskielisten nimien taivutusmallia kuin esimerkiksi nimeen Kross: suomalainen taivutuspääte liitetään nimeen i-sidevokaalin avulla. Piittaamatta nimen vironkielisestä taivutuksesta ja suomalaisista sanavastineista taivutetaan siis Otsilla, Sillaotsilla, Metsin, Ilometsia, Nurkin, Metsanurkia, Suitsin, Raudin, Kuusikille, Viirlaidia, Ernesaksille, Kibuvitsin ja Nõmmin. Samoin nimiä Saar ja Järv voidaan taivuttaa Saarin ja Järvin erotukseksi nimistä Saari : Saaren tai Saare : Saaren ja Järvi : Järven tai Järve : Järven. Jos selvyys niin vaatii, voidaan nimien perusmuoto lisätä sulkeissa taivutusmuodon perään.

Paul Aristen, Tiit Valgen

Virolaiset e-loppuiset nimet eivät kuulu suomen halme : halmeen ‑taivutustyyppiin. Niitä ei siis taivuteta ”Valgeen” eikä ”Aristeen”, vaan vieraiden nimien ja suomen Kallen ja Vallen tapaan Valgen, Vesken, Vilden, Lillen, Sirgen, Talven, Toomen, Lindperen ja Aristen, Kaljusten, Laugasten, Vellisten.

Kruusimägin vai Kruusimäen?

Vaikeampi ongelma tulee eteen niissä nimissä, jotka kuuluvat astevaihtelun piiriin. Sehän on virolle ja suomelle yhteinen ilmiö. Tulisiko puhua esimerkiksi Arvo Mägistä vai Arvo Mäestä, kun sukunimi on perusmuodossaan Mägi? Ja kuinka siis pitäisi taivuttaa niitä monen monia virolaisia nimiä, joiden jälkiosana on sana mägi, kuten Rannamägi, Kruusimägi, Teemägi, Noormägi, Kokamägi ja Viinamägi? Astevaihtelun piiriin kuuluvia, yleisesti tunnettuun suomalais-virolaiseen sana-ainekseen perustuvia ovat Mägi-nimen lisäksi mm. virolaiset sukunimet Jõgi, Laht, Leht, Rand sekä kaikki ne nimet, joiden jälkiosana nämä sanat esiintyvät.

Pitäisikö astevaihtelunimien suomalaista taivutusta harkittaessa ottaa huomioon, että Virossa on myös monia sellaisia sukunimiä kuin Helbemäe, Kivimäe, Ojamäe, Põldmäe, Rahumäe, Salumäe? Niiden mäe-loppu on mägi-sanan heikkoasteinen genetiivimuoto. Mäe ja jõe ‑loppuisten nimien taivutuksessa ei ole vaikeutta, mutta pitäisikö suomessa taivuttaa esimerkiksi Rannamägi-nimeä eri tavoin kuin Rannamäe-nimeä?

Nämä virolaisten nimien taivutusongelmat askarruttivat kielimiehiä jo puoli vuosisataa sitten. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta määritti kantansa kysymykseen 1943. Päätökseksi tuli, että virolaisia sukunimiä voidaan – milloin nimen loppuosa on ilmeisesti suomessa tuttu – taivuttaa suomen vastaavan sanan tapaan.

Suosituksen taustalla on muistettava se tosiasia, että Viron ja virolaisten tuntemus oli Suomessa noihin aikoihin hyvä. Yhteydethän olivat olleet vilkkaat. Nyt tilanne on toinen. Taitomme ja tuntemuksemme ovat taantuneet, vaikka varmaan uudelleen kohenemassa. Suomen mukaisen, astevaihteluun mukautuvan taivutuksen varjopuolena on käytännössä kuitenkin se, että esimerkiksi ilmauksesta ”Tiit Rannan ehdotus” kuulija tai lukija ei voi varmasti päätellä sukunimen perusmuotoa. Samanlainen tilanne syntyy myös eräiden suomalaisten sukunimien taivutuksessa, esimerkiksi Arton (Arto tai Artto). Epätietoisuus perusmuodosta ei kuitenkaan saisi johdattaa karttelemaan suomalaisissa nimissä suomelle ominaista astevaihtelutaivutusta.

Virolaisiakaan sukunimiä taivutettaesa ei tulisi liioitella täsmällisyyden näkökulmaa luontevuuden kustannuksella. Kielivaliokunnan suositus (esimerkiksi Kruusimägi : Kruusimäen) tuottaa sujuvaa kieltä, jota suomalaisen on vaivatonta puhua ja kuunnella. Suositusta voidaan nykyäänkin noudattaa silloin, kun kuulijat tai lukijat entuudestaan tuntevat puheena olevat nimet tai niiden perusmuotokin esiintyy samassa yhteydessä. Vain jos on syytä olettaa, että lukija ei tiedä esimerkiksi tekstissä esiintyvien useiden virolaisten sukunimien perusmuotoa, on syytä johdonmukaisesti noudattaa vierasnimien taivutusmallia, esimerkiksi ”Tiit Randin ehdotus”, ”Mati Kruusimägin aloite”.

Kielisukulaisuuden aiheuttamia poikkeuksia

Niihin virolaisiin sukunimiin, jotka samanasuisina ovat käytössä myös Suomessa, on vakiintunut sama taivutustapa kuin suomalaisiin nimiin, siis Lennart Meren (Meri), Tiit Kiven (Kivi), Neeme Järven (Järvi), Peeter Saaren (Saari), Karl Ristikiven (Ristikivi), Mai Saven (Savi), Oskar Kuninkaan (Kuningas) jne., eikä ”Merin”, ”Kivin”, ”Järvin” ”Saarin” ”Ristikivin” ”Savin” ”Kuningasin” jne. – Yksi erikoistapaus on syytä huomata: tähän ryhmään ei kuulu virolainen sukunimi Made, vaikka se onkin samanasuinen suomalaisen kalannimen kanssa. Taivutetaan siis Tiit Maden, Madea, ei ”Mateen”, ”Madetta”.

Teennäiseltä tuntuisi myös, jos virolaisia sukunimiä Rebane ja Tasane taivutettaisiin suomessa jollakin muulla tavoin kuin Rebasen ja Tasasen.

s-loppuiset nimet

Useimmat virolaiset s-loppuiset sukunimet hakeutuvat oitis suomen vierasnimien i:lliseen taivutustyyppiin: Remmelgasin, Tormisin, Annisin, Ilusin, Kalmusin, Kiipusin, Nugisin.

On kuitenkin joukko nimiä, jotka jostain syystä, muotorakenteensa tai tuttuutensa vuoksi, näyttävät suomalaisten kielitunteessa löytäneen paikkansa ks-vartaloisten taivutustyypistä: Barbaruksen, Kallaksen, Tuglaksen, Väljaksen, Viireksen, Lõhmuksen, Tobiaksen, Kotkaksen.

Pitkävokaalistakin taivutusvartaloa on suomessa muutamista virolaisista nimistä jonkin verran käytetty, esim. Tuglas : Tuglaan ja Okas : Okaan (ei kuitenkaan ”Okkaan”). Tätä taivutustapaa ei nykysuomi enää vieraisiin nimiin hevin sovella eikä sitä ole syytä suosittaa virolaisten nimien taivutukseen.

Selvää säännönmukaisuutta ei virolaisten s-loppuisten nimien taivutus tunnu tavoittaneen. Tiukkaa ohjetta ei myöskään ole annettavissa. Suunta on kuitenkin selkeä: mitä vieraampi nimi on rakenteeltaan ja äänteistöltään – myös kirjaimistoltaan – suomen kielelle, sitä varmemmin se hakeutuu i-vokaaliseen taivutukseen, esimerkiksi Nugis : Nugisin. Ja päinvastoin: mitä tutumpi nimi on joko alun perin tai tiheän esiintymisensä tähden, sitä todennäköisemmin se päätyy ks:lliseen taivutukseen, esimerkiksi Kallaksen, Tuglaksen, Väljaksen.

Saara Welin