Lyhenteisiin, myös mittayksikköjen lyhenteisiin ja tunnuksiin, on merkittävä lauserakenteen vaatima sijapääte. Päätteen muotoon ja liittämistekniikkaan vaikuttaa se, miten lyhenne on tarkoitus lukea.

Miten lyhenne luetaan

Kirjoitettu teksti on voitava lukea myös ääneen. Lyhenne voidaan lyhennetyypin mukaan vaihdellen lukea kolmella eri tavalla: 1) lyhenteen sijaan voidaan lukea sen edustama ilmaus, 2) lyhenne voidaan luetella kirjaimittain, tai 3) se voidaan lukea sanaksi (lyhennesanat).

Lyhenteen sijaan voidaan aina lukea sen edustama koko ilmaus. Esimerkiksi 3 kg luetaan kolme kilogrammaa (tai kiloa), ym. luetaan ynnä muuta ja fil. maist. luetaan filosofian maisteri.

Jotkin lyhenteet, etenkin järjestöjen ja muiden organisaatioiden nimien lyhenteet, ovat kuitenkin saattaneet tulla käytössä tutummiksi kuin niiden taustalla oleva koko ilmaus. Usein lyhennettä käytetäänkin siksi, että varsinainen ilmaus on pitkä tai muuten hankalakäyttöinen. Yleensä lyhenteinä luettavia ovat esimerkiksi sellaiset kuin SAK, EKG, GSM, DNA, PCB, Unesco, Etyk, Akava, usein myös STT, RKP, VTT, EU, Emu, oy, oyj.

Kirjaimittain luettaessa käytetään suomen kirjaimennimiä (äl, äm, än, är jne.), siis äs-aa-koo (SAK), gee-äs-äm (GSM), är-koo-pee (RKP). Myös vieraskieliset lyhenteet luetaan kirjaimittain lueteltaessa useimmiten suomen kirjaimennimien mukaan: IMF luetaan ii-äm-äf (ei ”ai-em-ef”) ja WHO luetaan vee-hoo-oo. On kuitenkin joitakin vieraskielisiä lyhenteitä, joihin on vakiintunut kyseisen kielen ääntämystä noudatteleva lukutapa; esimerkiksi BBC luetaan joko englantilaisittain bii-bii-sii tai suomalaiseen tapaan bee-bee-see, samoin LO (= Landsorganisation, Ruotsin työntekijäjärjestö) luetaan el-uu tai äl-oo.

Lyhenteen lukutavalla on kahdenlaisia vaikutuksia: ensinnäkin lukutapa vaikuttaa siihen, miten lyhenteeseen liitetään päätteet (ks. seuraavaa kohtaa), ja toiseksi lukutapa voi vaikuttaa ilmauksen tyyliin. Jotkin sanaksi luetut lyhenteet vaikuttavat arkisemmilta kuin kirjaimittain luetellut; siksi esimerkiksi HIV luetaan ensisijaisesti hoo-ii-vee (tai HI-virus, ei ”hiv”) ja ERM luetaan ee-är-äm (tai Euroopan valuuttakurssijärjestelmä, ei ”erm”). Myöskään kolmikirjaimisia valuuttojen tunnuksia FIM, SEK ym. ei mielellään käsitellä lyhennesanoina, ei siis lueta ”fimiä”, ”sekiä” vaan (Suomen) markkaa ja (Ruotsin) kruunua. Jopa hiukan koomisen sävyn aiheuttavat vakavassa puheessa lukutavat än-äs (ns.) tai yms (yms.).

Myös käytännön vakiintuneisuus vaikuttaa. Esimerkiksi jo edesmenneet pankkien nimilyhenteet KOP ja SYP on tapana lukea asiatekstissä kirjaimittain: koo-oo-pee ja äs-yy-pee, ei ”kop” ja ”syp”.

Miten pääte liitetään lyhenteeseen?

Lyhenne vastaa tavallisesti täydellisen sanan yksikön nominatiivimuotoa. Tästä on muutamia poikkeuksia: v. = vuonna, vuosina, s. = sivu(t), sivu(i)lla (lyhenteet vv. ja ss. ’vuosina, sivuilla’ ovat vanhentuneet). Jos lyhenteen sijamuoto selviää seuraavasta sanasta, ei sijapäätettä tarvitse merkitä näkyviin: ed. vuonna = edellisenä vuonna, seur. kerralla = seuraavalla kerralla. Perusmuodossa, nominatiivissa, olevan lukusanan jälkeinen mittayksikön lyhenne luetaan partitiivina, mutta tätä partitiivia ei merkitä lyhenteeseen: 3 mk (= kolme markkaa), 500 g (= viisisataa grammaa). Muuten lyhennettä on aina taivutettava lauserakenteen vaatimusten mukaan.

Sijapääte (esim. -n, -a, -ta, -na, -lla, -ssa, -hon) liitetään lyhenteeseen joko kaksoispisteen avulla (DNA:n), suoraan ilman kaksoispistettä (Naton) tai sidevokaalin i avulla (Etykin). Monikossa tarvitaan sijapäätteen lisäksi monikon tunnus i (nroissa).

Kaksoispistettä tarvitaan, kun liitetään taivutuspääte mittayksikön lyhenteeseen tai tunnukseen, loppulyhenteeseen tai kirjaimin tai koko ilmauksena luettavaan isokirjainlyhenteeseen: 15 v:ssa, 20 kg:n painoinen, 60 mk:lla, 10 €:lla, kpl:seen, ry:ssä, s:lla (’sivulla’), EU:n, RUK:hon (tai RUK:uun, lukutapa tällöin Reserviupseerikouluun), DNA:ta.

Suoraan ilman kaksoispistettä liitetään pääte vokaaliin päättyviin lyhennesanoihin ja sisälyhenteisiin, joissa viimeinen kirjain on koko lyhennetyn sanan viimeinen kirjain: Kelan, Natoon, UMOn, Emussa; nron (’numeron’).

Sidevokaalin i avulla, ilman kaksoispistettä, pääte liitetään lyhennesanoihin, jotka päättyvät konsonanttiin: Stakesin, Tekesissä, HUSin, Cerniin, Unicefilla, Opecista, CD-ROMia (ei: ”Stakes:in”, ”CD-ROM:in”).

Monikossa merkitään sijapäätteen lisäksi monikon tunnus i: v:ina 2001 ja 2002, g:issa, kpl:iden, %:ien (’prosenttien’). Joissain tapauksissa monikkoa osoittaa j: g:ja, g:jen (’grammoja, grammojen’), %:ja (’prosentteja’). – Jos lyhennettävä sana on i-vartaloinen (yksikön taivutusmuodoissa on i ennen sijapäätettä, esim. prosenti-n, panki-n), voidaan monikkomuodoissa merkitä selvyyden vuoksi monikon i-tunnuksen eteen e: sp:eissa (’säästöpankeissa’), %:eina (’prosentteina’).

Partitiivin ja illatiivin muodostus

Partitiivin päätteet ovat yksikössä -a, -ä ja -ta, -tä, esimerkiksi metriä, grammaa, vuotta, kappaletta. Illatiivin päätteet ovat yksikössä pitkä vokaali + n (-aan, -een, -iin jne.), -han (-hen, -hin jne.), -seen (monikossa -hin tai -siin), esimerkiksi grammaan, vuoteen, maahan, kappaleeseen. Lyhenteissä merkitään partitiivin ja illatiivin pitkä vokaali kokonaan näkyviin. Esimerkkejä: m:ä, g:aa, v:ta, kpl:ta; m:iin, g:aan, v:een, kpl:seen.

Kappale- ja aste-tyyppisten sanojen yksikkövartalo on joko kappalee-, astee- tai kappalet-, astet-; sijapääte liitetään näihin vartaloihin. Lyhenteinä siis kpl:n, kpl:seen, kpl:ta, 15°:n, 15°:seen, 15°:ta (15 °C:n, 15 °C:seen, 15 °C:ta).

Lukusana ja partitiivi: Nominatiivissa olevan lukusanan jälkeen seuraava mittayksikkö on suomessa aina yksikön partitiivissa, esimerkiksi 500 grammaa, 10 tuntia, 30 %. Tätä partitiivia ei merkitä näkyviin lyhenteeseen: paino 200 g; kesto 10 t, osuus 30 %. Jos lauserakenne vaatii taivuttamaan lukusanan partitiiviin, se on merkittävä mittayksikön lyhenteeseen:

Paino ei saa ylittää 500 g:aa (= 500:aa grammaa = viittäsataa grammaa).

Korko lähenee jo 10 %:a (= 10:tä prosenttia = kymmentä prosenttia).

Vrt. Korko on jo lähes 10 % (= kymmenen prosenttia).

Sijapäätteen muoto

Lyhenteen lukutapa vaikuttaa joissain tapauksissa sijapäätteen muotoon.

Yleensä sijapäätteen muoto määräytyy lyhentämättömän ilmauksen perusteella, esimerkiksi g:aan = grammaan, HO:een = hovioikeuteen, TY:a = Turun yliopistoa.

Jos lyhenne on tapana lukea kirjaimittain, pääte merkitään sen perusteella: WHO:hon (vee-hoo-oohon), PCB:tä, DNA:ssa. Monesti pääte voidaan merkitä joko lyhenteen tai lyhentämättömän ilmauksen perusteella; kirjoittaja voi tällöin sijapäätteen valinnalla osoittaa, miten ajattelee lyhenteen luettavaksi: EU:hun tai EU:iin (lue: ee-uuhun tai Euroopan unioniin), oy:hyn tai oy:öön, oyj:hin tai oyj:öön, SKS:ssä (äs-koo-ässässä) tai SKS:ssa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa).

Lyhennesanojen sijapääte määräytyy kuten minkä tahansa sanan sijapääte sanan rakenteen perusteella: Emuun, Nasassa. Konsonanttiloppuisissa lyhennesanoissa viimeinen konsonantti ei kahdennu taivutettaessa: CD-ROMia (tai cd-romia, ei ”cd-rommia”). – Lyhennesanoja taivutettaessa ei käytetä kaksoispistettä. Voidaan siis kirjoittaa joko UMO:n, CEN:n (luetaan kirjaimittain tai koko nimi) tai UMOn, CENin (luetaan sanana) mutta ei ”CEN:in”).

Lyhenne johdoksen tai yhdyssanan osana

Joistakin lyhenteistä voidaan muodostaa myös johdoksia. Kuten taivutuspäätteet myös johtimet liitetään lyhenteeseen kaksoispisteen avulla: SAK > SAK:lainen (ei ”SAK-lainen”). Adjektiivijohdoksessa isokirjainlyhenne säilyy isokirjaimisena. Lyhennesanat käyttäytyvät kuten erisnimet: Akava > akavalainen.

Merkkiä ei mielellään käytetä johdoksen osana. Siksi sanaa prosenttinen ei pitäisi yrittää ilmaista %-merkin avulla: kirjoitetaan 15-prosenttinen liuos (mieluummin kuin ”15-%:inen liuos”; väärin ”15 % liuos”, ”15 %:nen liuos”).

Kun lyhenne on yhdyssanan osana, käytetään yhdysmerkkiä: HI-virus, ay-liike, ISO-standardi. Hyvin tutut, yleisnimenä käytettävät lyhennesanat voidaan liittää jälkiosaan myös ilman yhdysmerkkiä: tuporatkaisu, lukihäiriö.

Lyhenteet ja tunnukset: SI-järjestelmä ja yleiskielen lyhenteet

Pituutta, painoa, aikaa ja muita mittayksiköitä ilmaistaan kansainvälisillä SI-järjestelmän (Système International d’Unités) mukaisilla kirjaintunnuksilla sekä suomalaisilla, yleiskielessä vakiintuneilla lyhenteillä. SI-järjestelmään kuuluvat yksiköt on määritelty laissa (laki mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä,1156/1993) sekä mittayksikköasetuksessa (371/1992).

SI-järjestelmän tarkoitus on turvata mittausten luotettavuus ja vertailukelpoisuus. Sen mukaisia tunnuksia käytetään etenkin erikoisaloilla, esimerkiksi luonnontieteellisissä teksteissä; yleiskielisissä teksteissä käytetään joistakin yksiköistä mieluummin omia lyhenteitä kuin SI-järjestelmän tunnuksia.

Kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän mukaiset perusyksiköt ovat pituuden yksikkö metri, massan yksikkö kilogramma, ajan yksikkö sekunti, sähkövirran yksikkö ampeeri, termodynaamisen lämpötilan yksikkö kelvin, ainemäärän yksikkö mooli sekä valovoiman yksikkö kandela. Näiden perusyksiköiden tunnukset ovat m, kg, s, A, K, mol ja cd. Kerrannaisyksikköjä ovat esimerkiksi tuhatkerrannaisuuden tunnus k (km = 1 000 metriä), sadasosan tunnus c (cm = 0,01 metriä) ja tuhannesosan tunnus m (mm = 0,001 metriä).

Ajan yksiköt minuutti (tunnus min), tunti (tunnus h) ja vuorokausi (tunnus d) sekä tasokulman yksiköt kierros, aste, minuutti, sekunti ja gooni eivät ole SI-yksiköiden kymmenjärjestelmän mukaisia kerrannaisia, mutta ne ovat mittayksikköasetuksen mukaan ”sallittuja”. Tässä suomen yleiskielen käytäntö poikkeaa SI-järjestelmästä: Yleiskielessä tunti, vuorokausi ja vuosi on tapana merkitä suomen sanoihin perustuvilla lyhenteillä t, vrk ja v; (SI-järjestelmässä t merkitsee ’tonnia’, yleiskielessä tonni lyhennetään tn). Lisäksi voidaan käyttää sellaisiakin ajan yksiköitä, joita SI-järjestelmä ei tunne, esimerkiksi kuukausi ja viikko, sekä niiden lyhenteitä kk ja vk. SI-järjestelmän mukainen tunti on tarkalleen 60 minuutin pituinen; 45 minuutin pituisesta oppitunnista ei siis voi käyttää tunnusta h.

SI-järjestelmän mukaisia kerrannaisyksiköiden tunnuksia ei pitäisi yhdistää muihin kuin SI-järjestelmään kuuluviin tunnuksiin. Esimerkiksi valuutat eivät kuulu SI-järjestelmään, joten niiden yhteydessä ei siksi pitäisi käyttää tuhat- ja miljoonakerrannaisuuden tunnuksia k ja M. Sellaiset yhdistelmät kuin kmk, MEUR (’tuhat markkaa’, ’miljoona euroa’) eivät ole suositeltavia. Suomen sanalla tuhat ei ole lyhennettä: t on SI-järjestelmässä tonnin (1 000 kg) tunnus, yleiskielessä taas t on ’tunti’; t ei siis sovi ilmaisemaan tuhatkertaisuutta (siis ei mielellään ”tmk”).