Mitä kielilautakunnille kuuluu?
Artikkeli 1/2006

Taru Kolehmainen

Mitä kielilautakunnille kuuluu?

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa toimii viisi kielilautakuntaa. Niiden tehtävät ovat teoriassa samoja (päättää kielenkäyttöä koskevista periaatteellisista kysymyksistä), mutta käytännössä hyvinkin vaihtelevia.

Viisi vuotta sitten järjestettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielilautakuntien ensimmäinen yhteiskokous. Siinä keskusteltiin kaikille yhteisistä asioista, minkä lisäksi kunkin lautakunnan puheenjohtaja teki selkoa oman lautakuntansa ajankohtaisista ja tulevista tehtävistä ja tavoitteista (Kielikello 1/2001, ks. Lue myös). Ovatko asetetut tavoitteet toteutuneet? Mitä ajankohtaisia tehtäviä on menossa ja mitä uusia suunnitelmia vireillä? Näihin kysymyksiin vastaavat nyt lautakuntien sihteerit, Anneli Hänninen romanikielen lautakunnasta, Pia Westerberg ruotsin kielen lautakunnasta, Kaarina Vuolab-Lohi saamen kielen lautakunnasta, Leena Savolainen suomalaisen viittomakielen lautakunnasta sekä Taru Kolehmainen suomen kielen lautakunnasta.

Romanikielen lautakunta

Romanikielen lautakunta on jatkanut kielen normittamista, kuten oikeinkirjoituksen vakiinnuttamista. Työn pohjaksi se on päättänyt ottaa nykypuhekielen (= nykypäivän keski-ikäisten sekä heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa kieli). Oikeinkirjoituksen lisäksi lautakunta on pohtinut mm. sanojen kieliopillista sukua, johdinten asua, eräitä verbimuotoja, rajankäyntiä sanaliiton ja yhdyssanan välillä sekä suomalaisten nimien taivuttamista romanikielessä.

Sanastoa kehitetään mm. luomalla romanikielisiä vastineita sellaisille käsitteille, joista on toistaiseksi voitu käyttää vain suomen- tai muunkielistä nimitystä. Esimerkiksi koulusanaston (pulpetti, vihko, pyyhekumi jne.) puuttuminen on vaikeuttanut oppikirjantoimittajien ja opettajien työtä. Yhteiskunnallinen sanasto (uutinen, projekti, laitos jne.) on niin ikään kaivannut käännöksiä.– Sanan lainaaminen jostakin Euroopan romanimurteesta on katsottu mahdolliseksi, kunhan valittu termi on vanha eikä esimerkiksi Balkanin valtakielistä romanimurteisiin äskettäin tullut laina.

Lautakunta on myös toiminut aktiivisesti romanikielen elvytyshankkeen suunnittelussa ja seurannassa. Elvytyshankkeella pyritään saamaan myös nuoret romanit aktiivisiksi romanikielen puhujiksi. Tavoitteen saavuttamiseksi perustetaan (ja on jo perustettu) kielikylpyjä, ‑kerhoja ja ‑retriittejä. Lautakunnan puheenjohtaja on elvytyshankkeen johtoryhmän puheenjohtaja.

Lautakunta on pitänyt tärkeänä yhteistyötä oppimateriaalin toimittajien kanssa, jotta uudet säännöt ja uusi sanasto olisivat heti koululaisten ja opiskelijoiden käytettävissä. Yhteistyötä on tehty myös eri romanijärjestöjen kanssa. Lautakunta on ottanut aktiivisesti kantaa romanikielen opetuksen vähentymiseen sekä radion lähettämien romanikielisten ohjelmien niukkuuteen. Oppimateriaalin, etenkin oppikirjojen, saannin helpottamiseksi on käännytty Opetushallituksen puoleen. Lautakunta on myös tukenut mm. kielisosiologista tutkimushanketta, joka koostuu haastatteluista ja jonka tarkoituksena on selvittää romanikielen käytön määrä, käyttötilanteet, asenteet ym.

Ruotsin kielen lautakunta

Suomen ruotsin kielen lautakunnan toiminta on viiden viime vuoden aikana keskittynyt lähinnä kielen ilmaisuvarojen huoltoon (korpusvård) ja kielen aseman huoltoon (statusvård). Kielen ilmaisuvarojen huoltoon kuuluu normityötä – viime vuosina muun muassa Finlandssvensk ordbok ‑sanakirjan sisällön ja sanavalikoiman tarkastusta ja kommentointia sekä suomenruotsalaisten sanojen valintaa teokseen Svenska Akademiens ordlista. Sanoista mainittakoon yrkeshögskola (ammattikorkeakoulu) sekä tutkintonimikkeet artenom ja tradenom.

Ruotsin kielen aseman huollossa on tarkastelukaudella keskitytty kielipoliittisen ohjelman laatimiseen. Ohjelman tarkoituksena on säilyttää ja vahvistaa ruotsin kielen asemaa Suomessa. Ohjelmassa ovat keskeisesti esillä opetusalan, median, kustannusalan, vapaa-ajan ja työelämän kieli.

Lautakunnalla oli kielipoliittisen ohjelman laatimisessa neljä johtoajatusta:

– suomenruotsi on – ja sen tulee vastakin olla – yhteiskunnan kaikilla aloilla käytettävä kieli
– suomenruotsi on osa ruotsin yleiskieltä
– paras tapa huoltaa kieltä on käyttää sitä
– työ jonkin kielen puolesta ei merkitse sitä, että ollaan jotakin muuta kieltä vastaan.

Kielipoliittinen ohelma ”Tänk om ...” valmistui 2003. Siinä kielilautakunta esittää kymmenen ehdotusta ruotsin kielen asemaa vahvistaviksi toimiksi. Levittääkseen tietoa ohjelmasta lautakunta järjesti oikeusministeriön ja Svenska Finlands Folktingin kanssa ideakokouksen Turussa syksyllä 2004. Kokouksessa kytkettiin kielipoliittinen ohjelma yhteen uuden kielilain kanssa: kielilaki antaa mahdollisuudet, ohjelma osoittaa toimintatavat. Ideakokous ja sen myötä kielipoliittinen ohjelma saivat paljon julkisuutta lehdistössä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Myös korkeakoulujen kielitilanne on puhuttanut kielilautakuntaa: englanti valtaa alaa yliopistoissa kansalliskielten kustannuksella. Lisäksi lautakunta on keskustellut korkeakoulujen kurssikirjallisuuden, erityisesti oikeustieteellisen kirjallisuuden, kääntämisestä (suomesta ruotsiin).

Lautakunnan jäsenet Marika Tandefelt ja Gunborg Gayer ovat mukana kielellistä koulukypsyyttä käsittelevässä työryhmässä. Ryhmän tarkoitus on miettiä, miten voidaan arvioida kunkin lapsen kielellistä kykyä.

Saamen kielen lautakunta

Saamen kielen lautakunnan toiminta poikkeaa muiden Kotuksen kielilautakuntien työstä:

Saamen kieliä on useita, ja siten lautakunnassa on mukana kolmen Suomessa puhuttavan saamen kielen, inarinsaamen, pohjoissaamen ja koltansaamen, edustajia. Saamen kielten puhujia asuu neljän valtakunnan alueella, Suomen lisäksi Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä; niillä on yhteinen kielilautakunta, joka on ylin päättävä elin saamen kieliin liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi on olemassa kolmaskin kielielin, saamelaiskäräjien kielineuvosto. Monitahoisesta ja valtakunnan rajat ylittävästä toiminnasta johtuu, että Kotuksen kielilautakunta on kokoontunut viiden viime vuoden aikana vain kaksi kertaa.

Kotuksen saamen kielen lautakunta tekee yhteistyötä muiden saamen kielielimien kanssa. Lautakunnan tehtäviä ovat sanastotyö, paikannimet, kielenhuolto ja neuvonta sekä muun informaation jakaminen saamen kielestä. Uusi saamen kielilaki tuli voimaan 1.1.2004. Lain hengen mukaisesti Kotus on tarjonnut mahdollisuuden tutkia ja huoltaa myös inarinsaamea. Sen kielenhuoltajan tehtävää ovat osa-aikaisesti hoitaneet Matti Morottaja, joka on mm. laatinut oikeakielisyysopasta, sekä Petter Morottaja. Pohjoissaamen kielen tutkijana toimii Kaarina Vuolab-Lohi, jolla myös on tekeillä oikeakielisyysopas. Tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu varmistaa koltansaamen kielen tutkimus ja huolto.

Kotuksen saamen kielen lautakunnan toimiin kuuluu myös pohjoissaamen huoltoon liittyvä kielineuvonta. Siinä selvitetään oikeakielisyyteen, oikeinkirjoitukseen ja sanojen taivutukseen, eri alojen terminologiaan, paikannimiin ja niiden etymologiaan sekä saamen sanojen merkitykseen liittyviä kysymyksiä. Usein on myös jouduttu pohtimaan kääntäjien ja tekstintarkastajien kanssa yksittäisten sanojen saamenkielistä vastinetta (esim. syömishäiriö, kohvajää, seutukunta, vähittäiskauppa, laajakaista). Ehdotetuista vastineista mainittakoon borranárru = syömishäiriö ja govdaoalli = laajakaista.

Kielineuvontaan tulee runsaasti myös paikannimistöön liittyviä kysymyksiä, Etelä-Suomen saamelaisperäisiä paikannimiä myöten (esim. Mainua, Siista). Useimmiten kysytään kuitenkin suomenkielisten, joskus myös ulkomaisten paikannimien kirjoittamisesta ja taivuttamisesta saameksi. Lisäksi on meneillään koko Ylä-Lapin saamenkielisen paikannimistön tarkistustyö yhdessä Maanmittauslaitoksen kanssa, joka on laatimassa tietokantaa alueen nimistä.

Saamelaiskäräjien kielineuvosto keskittyy lähinnä saamen kielen aseman huoltoon. Se laatii kielipoliittisia linjauksia sekä osallistuu saamen kielen pohjoismaiseen yhteistyöhön yhteisen kielilautakunnan kautta. Kielineuvosto seuraa saamen kielilain ja muun kieleen liittyvän lainsäädännön soveltamista sekä saamelaisten kieliolojen kehitystä yleensä. Se myös laati ehdotuksen saamen uudeksi kielilaiksi (2004). Saamelaiskäräjät on perustanut kieliturvasihteerin viran, jonka tehtävänä on seurata, valvoa ja edistää saamelaisten kielellisten oikeuksien toteutumista. Virka täytetään piakkoin. Kielineuvostossa on lisäksi käynnissä erilaisia sanakirjaprojekteja, mm. sekä inarin- että koltansaamen sanakirjatyö ja pohjoissaame-suomi-lakisanasto.

Yhteispohjoismaisesta toiminnasta mainittakoon saamelaiskäräjien kielineuvoston terminologiatyö. Valmisteilla on myös mm. pohjoissaamen oikeinkirjoitusohjelma. Yhteispohjoismaista toimintaa on kirkollisten kirjojen kääntäminen saameksi.

Suomalaisen viittomakielen lautakunta

Viittomakielen lautakunnan työ on muihin kielilautakuntiin verrattuna konkreettisempaa: kokouksissa käsitellään usein uusien käsitteiden viittomien muodostamista. Lautakunta on pohtinut viime vuosina myös mm. uutiskielen viittomia ja viittomistyyliä sekä paikannimien viittomista.

Esimerkkeinä uudisviittomista mainittakoon viime vuosien tärkeiden käsitteiden euron ja sentin sekä käsipuhelimen (kännykän) viittomien kehittely. Uuden viittoman valmistelutyö alkaa usein siten, että lautakunnan jäsenet tekevät asuinseudullaan huomioita kyseisen käsitteen viittomistavoista. Joskus selvitetään, millaisia viittomavastineita muissa maissa käytetään.

Lautakunnan suositus euron viittomaksi perustui mm. siihen, että viittoma soveltuu hyvin suomalaiseen viittomakieleen, sen liike on helppo ja luonteva (silmukka) ja että viittoma on käytössä monissa Euroopan maissa. Sentin ilmaisemiseen lautakunta päätti suosittaa viittomaa, joka on aiemmin merkinnyt penniä. Kännykän viittomiakin oli ollut jo käytössä useita. Yleisin lienee L-käsimuoto, jossa etusormi on koukussa. Viittoman paikka oli aiemmin yleisesti korvan läheisyydessä, nyt se tehdään useimmiten posken alaosaa vasten. Todettiin, että yleisimmin käytetty kännykän viittoma sopii hyvin suomalaisen viittomakielen rakenteeseen, ja päätettiin suosittaa sitä.

Lautakunnassa ovat olleet esillä myös kokonaisten aihealojen viittomat. Esimerkkinä mainittakoon seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvien noin 200 suomenkielisen sanan ja niiden viittomavastineiden sanasto, joka laadittiin Kuurojen liiton tutkimus- ja sanakirjatyössä.

Lautakunta on tarkastellut myös jonkin käyttöalan kieltä kokonaisuutena, kuten uutisten viittomakieltä. Tarkastelussa vertailtiin eri uutisviittojien kieltä. Tehtiin myös ajallista vertailua tutkimalla, miten uutiskieli on muuttunut vuosien mittaan. Todettiin, että vuonna 1995 uutisviittoja tuli lähemmäksi katsojaa ja viittomistyyli oli keskustelevampi, mikä ilmeni mm. siten, että päänpudistuksen ja kieltomuotoisten viittomien ohella käytettiin usein myös ilmeitä ja että viittoja otti nykyistä useammin puheen kohteena olevan henkilön (esim. poliisin tai presidentin) roolin ja käytti suoraa kerrontaa. Nykyään viittomistyyli on neutraalimpaa ja viittoja pysyy etäämpänä katsojasta. Lautakunta ei halunnut vielä tällöin (2001) ottaa kantaa siihen, kumpi tyyli olisi uutiskieleen sopivampi.

Uutisviittojat joutuvat usein tekemään nopeasti kielellisiä ratkaisuja, joiden perustaksi ei löydy vakiintuneita malleja. Jotta suomenkielisiin uutisteksteihin ei tulisi käännetyn tuntua, todettiin, että viittomakielinen käännös olisi parempi tehdä suoraan alkukielistä kuin suomennoksesta.

Viittomauutiskielen kehittämiseen liittyy maiden ja kaupunkien viittomavastineiden keruuhanke, joka alkoi 2002. Periaatteena on ollut, että kaikki uutisviittojat käyttäisivät tietystä maasta tai kaupungista aina samaa viittomaa. Aika ajoin on myös harkittava uudelleen, mitä viittomia uutisissa käytetään, sillä helposti omaksutaan muista kielistä viittomavastineita nimille, joilla on jo ennestään viittoma. Jos nimen viittomavastine on uusi tai harvoin käytetty, sormittamista (= kirjaimittain viittomista) suositellaan ymmärtämisen tueksi. Keskustelussa tuli esille myös paikannimiviittomien ns. poliittinen korrektius. Todettiin, että voi olla vaikea tarkistaa, milloin jokin paikannimi on kyseisen maan viittomakielisten mielestä loukkaava.

Lautakunta on käynyt myös periaatekeskustelua roolistaan uudisviittomien luomisessa: millä tavoin lautakunta voisi olla vaikuttamassa viittomien valintaan, ennen kuin ne leviävät laajempaan käyttöön?

Suomen kielen lautakunta

Kuten kielilautakunnan raportissa viisi vuotta sitten todettiin, pyrkimyksenä on ”edetä yksittäisistä seikoista kohti yleisluonteisempia kysymyksiä, jotka koskevat laajempia kielipoliittisia tai kielenkäyttöön liittyviä tapoja tai kielijärjestelmiä”. Monet näistä laajemmista asioista, joita lautakunta on käsitellyt, koskevat nimiä, kuten yritys- ja tuotenimien kirjoittamista tavallisessa tekstissä, eräiden ongelmallisten maidennimien taivutusta, viron nimien taivutusta, valtionhallinnon nimien sekä hallinnollisten käännösnimien erisnimisyyttä, eräiden oppilaitosten nimiongelmia sekä Euroopan tulevien monarkkien kirjoitusasua suomen kielessä.

Muista yleisluonteisista kieliasioista mainittakoon adessiivin käyttö tapaa merkitsevissä ilmauksissa (”rakkaudella”) ja tittelin taipuminen, joissa kummassakin päädyttiin nykyistä väljempään suositukseen.

Eräistä kielenhuollon ongelmakohdista käytiin periaatteellista keskustelua, ilman uutta päätöstä. Sellaisia ovat rikas-, köyhä-loppuiset adjektiivit, kaksoispassiivi (on tehty vai ”oltiin tehty”?) ja alkaa tehdä ‑rakenne, joiden suositusten ajanmukaisuutta puntaroitiin mutta jätettiin ennalleen. Lisäksi keskusteltiin anglismien suomeen mukauttamisen periaatteista ja vieraskielisten nimien taivutusmuotojen vokaalin valinnasta (Marya vai Maryä?). Myös suomen pilkkusääntöjen perusteista on juuri käyty keskustelua.

Kielilautakunnan päätöksistä tiedottamista on pyritty tehostamaan. Kielikellon ja verkkosivujen lisäksi on tiedotettu medialle ja asianosaisille kohderyhmille mm. yritys- ja tuotenimien sekä oppilaitosten nimien kirjoittamisesta ja suhukirjainten merkinnästä. Nykyisen kielilautakunnan (2003–2006) toimintasuunnitelman ”Kansankieli ja globalisaatio” hengessä on laadittu kannanotto yliopistojen ja korkeakoulujen suomen kielen kirjallisen viestinnän supistamissuunnitelmia vastaan sekä kannanotto EU-tekstien selkeyttämisestä.

Kielilautakunta järjesti syksyllä 2002 seminaarin ”Nykysuomi ja sen huolto”, joka sai suuren suosion (n. 250 henkeä). Keskustelua kielipoliittisen ohjelman laatimisesta on viritelty lautakunnassa. Ohjelman suunnitteluun on liittynyt kaksi seminaaria: marraskuussa 2004 seminaari otsikolla ”Kielenhuoltotyö tietotyön ja kansainvälistymisen maailmassa” ja joulukuussa 2005 seminaari ”Miten organisaationi kehittää suomen kieltä?”

(Tarkempi selostus suomen kielen lautakunnan päätöksistä toimintakaudelta 2000–2006 julkaistaan Kielikellossa nro 3/2006.)

Taru Kolehmainen