Mitä kielenhuolto voi?
Artikkeli 4/2007

Harri Mantila

Mitä kielenhuolto voi?

Seksistisestä kielenkäytöstä virinnyt keskustelu asettaa kielenhuollon elimet jälleen kerran seuraavien kolmen kysymyksen eteen: Mitkä kielenhuollon mahdollisuudet ovat, ja kenellä tai millä lopulta on valta päättää kielestä? Mihin kielenhuolto pystyy, ja mihin sen asiantuntijavalta yltää? Entä mihin kielenhuoltoa velvoitetaan, ja mitä se kielenkäyttäjien mukaan saa tehdä?

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kielenhuoltoa mainituista kolmesta näkökulmasta ja käytän esimerkkinä kielestä ja sukupuolesta käytyä keskustelua. Aineistona käytän Helsingin Sanomien ja Kalevan verkkolehden keskusteluja lokakuun 15. päivänä vuonna 2007 sekä Ilta-Sanomien verkkolehden keskusteluja päivää myöhemmin. Tuolloin otettiin kantaa Kielikellossa 3/2007 ilmestyneeseen tiedotteeseen, jossa kerrottiin suomen kielen lautakunnan aikeista laatia seuraavassa kokouksessaan kannanotto sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi.

Mikä on mahdollista?

Suomen yleiskielen muotoon voivat vaikuttaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kielitoimisto, sen luottamuselin suomen kielen lautakunta sekä koko suomen kieltä käyttävä kieliyhteisö. Kenen mahdollisuudet lopulta ovat suurimmat?

Jos puhutaan oikeinkirjoitusopista eli sellaisista seikoista kuin mikä kirjoitetaan isolla ja mikä pienellä alkukirjaimella, miten välimerkkejä käytetään ja miten sanoja lyhennetään, on virallisilla kielenhuollon instituutioilla tietysti mahdollisuus vaikuttaa julkiseen kielenkäyttöön. Suomessa kielenhuoltokulttuuri toimiikin hyvin, ja koulutetut suomalaiset osaavat yleensä kirjoittaa kohtuullisen hyvin.

Kun taas kyseessä ovat sanojen merkitykset ja niihin latautuneet arvot ja asenteet, virallisen kielenhuollon mahdollisuudet ovat rajalliset. Merkitykset syntyvät käytössä, eikä mikään mahti pysty säätelemään ylhäältäpäin niiden laajenemista, supistumista ja vaikkapa kuvalliseen käyttöön siirtymistä. Tässä tapauksessa valta on kieliyhteisön käsissä. Kielenhuolto seuraa tilannetta, ja vakiintuneet tai yleistyneet merkitykset kirjataan sanakirjoihin ja kielenkäytön oppaisiin. Tarkastelemassani verkkokirjoittelussa näkyy kuitenkin rajaton usko siihen, että kielenhuolto voisi ”korjata kielen vääryydet” tai listata ”rumat sanat”.

Mihin pystymme?

Kielenhuolto ei pysty kieltämään saati hävittämään sanoja. Aineistossani nousee väkevänä esiin näkemys, jonka mukaan virallinen kielenhuolto – useimmissa tapauksissa suomen kielen lautakunta – aikoo poistaa tai kieltää esimerkiksi mies-loppuiset sanat tai suorastaan panna kielemme uusiksi, kuten eräässä kirjoituksessa esitetään. Hävittämisen sijasta kielenhuolto voi antaa suosituksia ja virittää keskustelua niistä asenteista, joita kielenkäyttö heijastaa ja pitää yllä.

Sanakirjoissa, kielenkäytön oppaissa ja koulutuksessa voidaan tuoda esiin se, että jotkin sanat ovat leimautuneet tietyllä tavalla ja että ainakin tietyissä yhteyksissä niitä on syytä välttää. Niinpä on hyvä valita sukupuolineutraali vaihtoehto silloin, kun se on luontevasti mahdollista. Luontevuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mies-loppuisia sanoja ei korvata mekaanisesti henkilö-loppuisilla. Aineistossani vitsaillaan runsaasti sellaisilla esimerkeillä kuinmerihenkilö ja palohomosapiens. Nämä voidaan panna huumorin piikkiin.

Lehtien verkkokeskusteluissa on myös esimerkkejä siitä, että jotkut ovat pysähtyneet pohtimaan sukupuolisidonnaisen kielenkäytön vaikutuksia ja omia vaikutelmiaan: ”No onhan se hieman hassun kuuloista, kun nainen sanoo olevansa esim. lautamies tai varusmies, mutta siinäpä onkin sitten miettimistä, mikä olisi sellainen hyvältä kuulostava vastine näille ilmauksille tai nimikkeille.” (Oikeinkirjoitusta olen vähän muuttanut.) Tiukan kieltämispuheen ja tunnekuohun keskellä tällainen kirjoitus erottuu edukseen. Jokainen voi pohtia asiaa tykönään ja omilla valinnoillaan olla vaikuttamassa suomen yleiskielen kehitykseen.

Mitä saamme tehdä?

Monet aineistoni kirjoittajista ovat sitä mieltä, että suomen kielen lautakunnan ei pitäisi puuttua lainkaan puheena oleviin asioihin. Toiset taas vaativat juuri sitä. Lautakunta päätti ottaa kantaa, koska myös Euroopan neuvosto on esittänyt suosituksen seksistisen kielen karsimiseksi. Samalla oli tiedossa, että osaa kieliyhteisön jäsenistä loukkaavat esimerkiksi sellaiset virka- ja ammattinimikkeet, jotka viittaavat mieheen, vaikka nykyisin alalla toimii runsaasti myös naisia. Tasa-arvon edistäminen on toki arvo, johon lautakunta haluaa sitoutua.

Eräs naispuolinen virkamies kirjoittaa aineistossa seuraavasti: ”Vaikka olen nainen, niin olen iloinen ja ehkä ylpeäkin ammatistani, olen nimittäin valtion virkamies. – Naisellisuuttani ei mitenkään himmennä tuo kunniakas tehtävänimike.” Kielenhuolto tiedostaa ja ymmärtää tietysti myös tämäntyyppiset näkemykset, mutta samalla pitää kunnioittaa toistakin näkemystä. Tämäntyyppisissä asioissa ei kerta kaikkiaan ole oikeaa tai väärää, eikä kukaan voi kyseenalaistaa toisen tunnetta ja tulkintaa. Koska yleistävä virkamiehistä puhuminen loukkaa osaa suomen kielen käyttäjistä, lautakunta haluaa suosittaa sukupuolineutraaleja ilmauksia.

Lopuksi

Kieli ja sukupuoli ovat suuria tunteita herättäviä asioita. Silloin, kun nämä kaksi yhdistyvät, kansalaiset syttyvät puhumaan ja kirjoittamaan. Sitä täytyy pitää pelkästään hyvänä; vain merkityksellisistä ja olennaisista asioista kai ihmiset jaksavat innostua. Kuitenkin maltti on hyvä pitää tallella ja miettiä, mitä kielenhuolto oikeastaan on ja mitä se voi tehdä. Voida-verbi on lisäksi hyvin monimerkityksinen. Se voi viitata mahdollisuuteen, omaan kykyyn tai myös velvollisuuteen ja pakkoon. Tämä voiminen koskee jokaista, joka suomea julkisesti käyttää.

Kirjoittaja on suomen kielen professori ja suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja.

Harri Mantila