Mistä Agricola tiesi?
Artikkeli 3/2003

Pirjo Hiidenmaa

Mistä Agricola tiesi?

Nykyisin useimmissa kirjainkirjoituksella kirjoitettavissa kielissä on olemassa isojen ja pienten kirjainten ero. Alkujaan kirjoitettiin vain isoin kirjaimin; pienten ja isojen kirjainten ero on tullut kirjoitusjärjestelmään Kaarle Suuren aikaan 800-luvulla. Esimerkiksi vanhat latinankieliset tekstit ovat isokirjaimisia.

Erisnimet ja yleissanat on ollut tapana erottaa kirjoituksessa, myös niissä kirjoitusjärjestelmissä, joissa pienen ja ison kirjaimen eroa ei ole, kuten hieroglyfeissä sekä sana- ja kuvakirjoituksissa. Erityisin merkein on osoitettu jumalien ja hallitsijoiden nimiä. Esimerkiksi hieroglyfien kieltä on pystytty tulkitsemaan juuri näiden erisnimivihjeiden avulla.

Kun suomen kieltä alettiin kirjoittaa 1500-luvulla, isojen ja pienten kirjainten ero oli jo olemassa. Ei kuitenkaan ollut vielä vakiintuneita malleja, miten erikokoisia kirjaimia oli käytettävä. Mistä Agricola tiesi, mihin tarvitaan isoja kirjaimia? Agricolalla oli edessään latinan-, kreikan-, saksan ja ruotsinkielisiä tekstejä. Näiden perusteella hän hahmotteli suomen kielen kirjoitusasuja. Isojen kirjainten käytön periaatteet eivät ole johdettavissa kielestä ja kieliopista, vaan ne ovat sidoksissa kulttuuriin ja sen tottumuksiin.

Jumalaa tarkoittavat sanat ovat Agricolan teksteissä isolla alkukirjaimella, samoin johdokset Jumalallinen ja Jumalaton sekä samaan aihepiiriin liittyvät sanat, esimerkiksi Taivas ja Rukous. Sanan aihepiiri ja pyhyys vaikuttivat alkukirjaimeen, ei esimerkiksi sanaluokka tai yksilöivyyden ja yleisyyden ero.

Aina kyse ei ollut pelkästä alkukirjaimesta. Sana Herra on välillä kokonaan versaalilla. Isoja kirjaimia saatettiin käyttää myös koko ensimmäiseen tavuun. Paikoin Agricola käytti isoja alkukirjaimia, ilmeisesti saksalaisen mallin mukaan, useimpien substantiivien alussa. Agricola käytti isoja kirjaimia myös välimerkkien ohessa ja sijaan jaksottamaan ja rytmittämään sanomaansa. Tekstinäyte (PDF).
Pirjo Hiidenmaa