Milloin lyhenteitä tarvitaan?
Artikkeli 4/2000

Sari Maamies

Milloin lyhenteitä tarvitaan?

Sanoma- ja aikakauslehtiä sekä erikoisaloja käsittelevää tekstiä lukeva törmää väistämättä kirjainyhdistelmiin, lyhennettyihin sanoihin ja sanojen sijaan käytettyihin symboleihin. Monet lyhenteet ja merkit ovat tuttuja ja ymmärrettäviä, mutta tuntemattomat ja liian monet lyhenteet häiritsevät. Lyhenteet ovat kulttuuri- ja ryhmäsidonnaisia, minkä huomaa esimerkiksi lukiessaan itselleen vieraan erikoisalan tekstiä tai vieraskielistä lehteä.

Asiatekstien kirjoittajan on kuitenkin vaikea tulla toimeen ilman lyhenteitä. Ne ovat selvästi joissain yhteyksissä tarpeellisia, mutta niitä on käytettävä harkiten. Seuraavassa on lyhenteen käytön perusperiaatteita:

Lyhenteen on tuotettava olennaista säästöä koko ilmaukseen verrattuna. Jos lyhenteen avulla säästetään vain muutama kirjainmerkki, kannattaa kirjoittaa koko sana. Tilaa ei säästy lainkaan, jos esimerkiksi sivu lyhennetään siv. (käypä lyhenne on s.), eikä sanan euroon lyhenne €:oon ole kuin yhden merkin lyhyempi kuin koko sana; lyhenteet t. (= tai) ja l. (= eli) sopivat lähinnä sanakirjoihin ja taulukoihin. Kaikkia sanoja ei myöskään voi lyhentää mielekkäästi. Esimerkiksi titteleiden myyntipäällikkö ja vähittäismyyntipäällikkö lyhentämiseen ei juuri ole keinoja: myyntipääll. on ainoa mahdollisuus, mutta ei lyhennä juuri lainkaan (ei: ”my.pääll.” tms.). Myöskään sellaisia sanoja kuin kontti ja ämpäri ei voi lyhentää luontevasti. Jos ne kuitenkin on pakko lyhentää esimerkiksi varastossa käytettävää tietokoneohjelmaa varten, joudutaan sopivin lyhenne ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Tällaisia tilapäisiä lyhenteitä ei pidä käyttää oman yhteytensä ulkopuolella.

Lyhenteen on palveltava tekstin lukijaa. Usein lyhenne palvelee lähinnä kirjoittajaa, joka käyttää mukavuussyistä itselleen ja erikoisalalleen tuttuja lyhenteitä miettimättä, ovatko ne yhtä tuttuja myös tekstin lukijoille. Tavallisessa yhtäjaksoisesti luettavaksi tarkoitetussa asiatekstissä kannattaa käyttää vain kaikkein yleisimpiä lyhenteitä (jne., ym., tms.). Tunnettuja mittayksiköiden lyhenteitä (m, kg, mk) voi käyttää, kun edellä on numeroin ilmaistu mittaluku.

Lyhenne on harvoin helpompi ymmärtää kuin koko ilmaus. Vaikka lyhenne Emu alkaa olla yleisesti tunnettu, on silti havainnollisempaa kirjoittaa Euroopan unionin talous- ja rahaliitto. On kuitenkin joukko lyhenteitä, jotka ovat muodostuneet niin koodinluonteisiksi, että lyhenne tajutaan käsitteen varsinaiseksi ilmaukseksi ja tunnetaankin joskus paremmin kuin koko ilmaus. Tällaisia lyhenteitä ovat ainakin ry, oy ja SAK sekä eräät vieraskielisiin sanoihin pohjautuvat lyhenteet, esimerkiksi Unicef, Nato, CD-ROM, WHO.

Lyhenteen on oltava tekstiyhteydessään yksitulkintainen. Vaikeimmin tulkittavia ovat harvinaiset, erityisesti vieraskieliset lyhenteet. Monet lyhenteet taas ovat hankalia monitulkintaisuutensa vuoksi. Tekstiyhteys vielä auttaa päättelemään, tarkoittaako ETK Eläketurvakeskusta vai elintarviketieteiden kandidaattia, mutta esimerkiksi lyhenne SKL tuottaa jo vaikeuksia: se voi tarkoittaa ainakin Sekakuoroliittoa, Suomen Kuntaliittoa, Suomen Kemistiliittoa, Suomen Kiinteistönvälittäjien Liittoa, Suomen Konepäällystöliittoa, Suomen Koripalloliittoa ja Suomen Kristillistä Liittoa. Monet toimitusjohtajat haluaisivat käyttää tittelistään lyhennettä tj., mutta sama halu on myös toiminnanjohtajilla ja työnjohtajilla. Asiaa ei paljon auta pitempikään lyhenne toim.joht., koska sekin voi tarkoittaa joko toimitusjohtajaa tai toiminnanjohtajaa. Järkevintä on siis kirjoittaa titteli kokonaisuudessaan.

Lyhentäminen on usein tyylikysymys. Lyhenteitä ei käytetä hyvin virallisessa, kohteliaassa eikä tyyliltään juhlallisessa tekstissä. Lakien ja asetusten kielessä lyhenteitä ei ole eikä juuri kaunokirjallisuudessakaan. Jos kutsukorttiin tai kirjeeseen tarvitaan vastaanottajan titteli, se on aina kohteliasta kirjoittaa kokonaan. Lyhenteet arkistavat tekstiä: esimerkiksi KTM, HY ja USA tekevät tekstistä tyyliltään arkisemman kuin kokonaiset ilmaukset kauppa- ja teollisuusministeriö, Helsingin yliopisto ja Yhdysvallat.

Muut eivät ymmärrä omaan käyttöön tehtyjä lyhenteitä. Esimerkiksi työpaikan käyttöön voi olla tarpeen luoda omia lyhenteitä, mutta ne eivät sovi käytettäväksi omien yhteyksiensä ulkopuolella. Muut eivät välttämättä ymmärrä niitä. Työpaikan kielenkäytössä toimintakertomus voi olla TK, mutta ulkopuolisille tarkoitettuihin teksteihin tällainen lyhenne ei sovi.

Lyhenteet eivät tee tekstistä vakuuttavampaa. Lyhenteiden käytöllä tavoitellaan joskus arvokkuutta ja vakuuttavuutta. Tyypillisiä tällaisia lyhenteitä ovat ao. (= asianomainen), em. (= edellä mainittu), ko. (= kyseessä oleva), po. (= puheena oleva), vm. (= viimeksi mainittu). Nämä lyhenteet ovat sikäli luonnottomia, että niitä vastaavia sanoja ei juuri käytetä puheessa. Niiden asemesta voi useimmiten käyttää kuvaavampia sanoja, vaikkapa sanaa kyseinen tai pronomineja tämä, nämä, tuo, nuo: esimerkiksi ”Testattuja tuloksia ko. (paremmin: tämän) sarjan paremmuudesta ei vielä ole.”

Lyhenne kannattaa selittää tekstissä. Jos tekstissä usein esiintyvästä ilmauksesta on järkevää ja taloudellista käyttää lyhennettä, on hyvä selittää se asiasta ensi kertaa puhuttaessa: lihassähkötutkimus eli elektromyografia ( EMG). Taulukoissa yms. voi käyttää runsaammin lyhenteitä, mutta itse tekstiin on kuitenkin paras kirjoittaa vastaavat sanat kokonaisina: esimerkiksi taulukossa tbc-tartunta mutta tekstissä tuberkuloositartunta.
Sari Maamies