Mietteitä Esko Koivusalon puheenvuoron johdosta
Artikkeli 2/1991

Paavo Pulkkinen

Mietteitä Esko Koivusalon puheenvuoron johdosta

Koivusalon huolestuneeseen mutta myös varovaista optimismia osoittavaan näkemykseen haluan paljossa yhtyä. Suomen kielen häviäminen ei varmasti ole uhkaamassa, mutta seuraavia seikkoja on aihetta pohtia:

1. Räikeästi näkyvässä amerikkalaisuudessa on paljon pelkkää pintakiiltoa; se kuitenkin vähentää uskoakseni monien suomalaisten mielestä ympäristömme viihtyisyyttä. Ulkomaalaisten kannalta englannin suosinta voi jonkin verran helpottaa orientoitumista, mutta luultavasti se heistäkin monia häiritsee tärvellessään kohtalokkaasti maan omaleimaisuutta. Olen kuullut ulkomaisten vieraiden hämmästelevän englannin kielen vahvaa esilläoloa meikäläisessä katukuvassa. Olisi pyrittävä hillitsemään tolkutonta amerikkalaisuuden harrastusta kaupallisessa elämässä ja edistämään mm. kotoisten ainesten käyttöä liikkeiden ja tuotteiden nimissä.

Jos Euroopan yhdentyminen johtaa eräänlaisen Yhdysvaltain vastapoolin muodostumiseen, ei yhteisön yleiskieleksi hevin pääse englanti. Useat muutkin kielet vaativat oikeuksiaan, ja englannin mahti saattaa Euroopassa heikentyä. Tällainen kehitys helpottaa varmaan myös pyrkimyksiä torjua turhaa amerikkalaisuutta meikäläisessä julkisuudessa. Saataisiinpa mainonnan opettajat ja kaupallisten oppilaitosten äidinkielen lehtorit yhteiseen rintamaan! Hetki saattaisi olla otollinen. Monet ovat englannin alituiseen tuputukseen tympääntyneet, kuten erinäiset lehtien mielipidepalstojen purkaukset kielivät. Kenties olisi jo kannatusta sentapaiselle hyökkäykselle äidinkielen puolesta englannin suosintaa vastaan, jollaiseen Norjassa on valtion tuen turvin viime vuonna ryhdytty.

2. Esko Koivusalon toteamalle aitosuomalaisuuden kuolemalle ei kai mitään voida kuten ei kuolemalle yleensäkään. Hänen puheeksi ottamansa suomalais-ugrilaisuus on kuitenkin asia, johon kannattanee panostaa muistakin kuin altruistisista ja heimoromanttisista syistä. Kun Euroopan kansat ovat lähes järkiään indoeurooppalaista lähtöä, saattaa suomalaisten erilaisuuteen sisältyä jonkinlaisen lisäarvon mahdollisuus. Jälkijättöisten idän kansojen sukulaisiksi on kuitenkin osattava lyöttäytyä taiten, mikäli sivistyneen Euroopan arvostusta tavoitellaan.

3. Jos onnistuttaisiin vähentämään vulgaarin kaupallisen amerikkalaisuuden osuutta asutuskeskustemme yleiskuvassa, edistettäisiin kenties yleisemminkin kielikulttuurin kohentamista. Ymmärrän kyllä, että puhekielen ja kirjakielen etääntyminen toisistaan voi johtaa haitallisen kuilun syntymiseen, mutta pitkälle menevä arkikielen ainesten omaksuminen kirjakieleen sisältää myös omat vaaransa. Suomalaisuuden puolesta puhuttaessa kannattaa pitää näkyvästi esillä sivistyneen, viljellyn yleis- ja kirjakielen merkitystä. Tätä nykyä tuntuu usein siltä, kuin suomen kieltä julkisesti käytettäessä ei ilmausten tyyliväreistä paljon piitattaisi. Ns. nuorisokulttuuri, joka on vallannut leijonanosan mm. radiolähetyksistä, ansaitsisi varttuneen väen taidokkaasti suunniteltuja vastatoimia. On jotenkin lohdutonta, että laajat kansanosat iällisestä aikuistumisestaan huolimatta jatkavat samaa uraa, jolle ovat toisella kymmenellä ollessaan ajautuneet.
Paavo Pulkkinen