Merkeillä on väliä
Alkusanat 2/2006

Riitta Eronen

Merkeillä on väliä

Kirjoitustaidoksi ei riitä, että hallitsee kirjaimet: tärkeä osa tekstiä ovat myös numerot ja merkit, varsinkin välimerkit. Niiden avulla tekstiä jäsennetään ja järjestetään, osoitetaan lauseiden ja muiden tekstin osien suhteita, merkityksiä ja painotuksia.

Tässä tavallista tuhdimmassa Kielikellon numerossa esitetään suosituksia merkkien ja numeroiden käytöstä. Toivottavasti ohjeet ja niihin liittyvät lukuisat esimerkit auttavat lukijaa suunnistamaan kielimaailmassa, jossa pitäisi hallita niin täsmälliset hintamerkinnät kuin puolipisteen ilmaisuun tuomat vivahteetkin. Lisäksi olisi osattava vielä tuottaa erilaisilla tekstinkäsittelyyn tarkoitetuilla ohjelmilla ja laitteilla juuri oikea merkki, vaikkapa hattu ässän päälle tai oikean pituinen ajatusviiva, mikä ei aina ole yksinkertaista. Merkkejä myös käytetään eri maissa ja eri kielissä hieman eri tavoin. Kaksikielisessä Suomessa on hyvä tietää suomen ja ruotsin erilaisista käytännöistä, joista on katsaus tässä lehdessä.

Merkintäseikat ovat tärkeä osa oikeinkirjoitusta, joka on muotoutunut nykyiselleen pitkän ajan kuluessa. Siihen ovat vaikuttaneet kielen kirjallinen käyttö kaikkineen, äidinkielenopetus, oppikirjat ja eri aikoina annetut oikeakielisyys- ja kielenhuolto-ohjeet. Käytäntöjen vahvistamiseksi Suomen Standardisoimisliitto julkaisi vuonna 1978 merkkien ja numeroiden kirjoittamista käsittelevän standardin (SFS 4175). Koska varsinkin uusi tekniikka ja kansainvälistyminen tuovat mukanaan uusia merkintöihinkin vaikuttavia asioita, ohjeita pitää jatkuvasti päivittää. Merkki- ja numerostandardi uusittiin vuosina 1993 ja 1998, jolloin edellisen kerran ilmestyi myös Kielikellon merkki- ja numeroilmauksia käsittelevä teemanumero. Kun standardia jälleen on uudistettu (2006), on Kielitoimistossakin käsitelty, täydennetty ja päivitetty merkkeihin ja numeroilmauksiin liittyviä kirjoitusohjeita.

Standardia uudistaneen työryhmän puheenjohtajana on toiminut Mirja Reijonen. Hänen haastattelustaan Kieli työssä ‑sarjassa näkyy, että tarkkuutta ja yksityiskohtien hallintaa edellyttävään merkkien maailmaan syventymiseen tarvitaan myös kutsumusta! Kielitoimiston edustajina työryhmässä merkkeihin ovat paneutuneet Sari Maamies ja Salli Kankaanpää, jonka osuus myös tämän ”Merkki-Kellon” toimittamisessa on ollut huomattava. Hänen ja Kielikellon toimituksen lisäksi lehteä ovat olleet laatimassa Elina Heikkilä, Riitta Hyvärinen, Elina Hyytiäinen, Taru Kolehmainen, Riitta Korhonen, Jussi Miestamo, Aino Piehl, Minna Pyhälahti, ja Sari Vaula.

Pilkkuja koskevassa jaksossa näkyy myös suomen kielen lautakunnan kädenjälki. Kolmivuotiskautensa päätteeksi lautakunta käsitteli pilkkuohjeita tavoitteenaan esittää ne mahdollisimman yksinkertaisesti ilman poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia. Samalla suosituksiin tehtiin joitakin väljennyksiä: Pilkkua voi aina käyttää titteleiden välissä. Passiivilauseiden, samoin kuin ensimmäisessä ja toisessa persoonassa olevien lauseiden, väliin voi myös aina panna pilkun. Pilkkua voi lisäksi käyttää vaihtelevasti tähdentämään tai selventämään kirjoittajan tarkoittamia asioita erilaisten lauseen- ja virkkeenlisäysten yhteydessä. Lautakunnan pilkkutalkoissa ehti ahertaa myös Pirjo Hiidenmaa, joka nyt siirtyy Kielitoimiston johtajan tehtävistä muihin töihin. Hän välittää lähtiäisiksi terveisensä Kielikellon lukijoille Kirsi Kunnaksen runon ”Mistä sinä pidät?” ensimmäisen säkeistön myötä:

”Minä pidän
pilkuista
vilkuista
ja tilkuista.
Niitä ei kukaan varasta.
Se niissä on parasta.” (Tiitiäisen pippurimylly, WSOY 1991)
Riitta Eronen