Lobbaaminen on vaikuttamista
Artikkeli 3/1992

Riitta Eronen

Lobbaaminen on vaikuttamista

Eurooppaan meno on viimeistään tehnyt lobbailun ja lobbarit tutuiksi Suomessakin, jopa Mämmilä-sarjakuvan maalaismiljöössä puhutaan ”Rysselin loppareista”. Käsitys siitä, mitä nämä lobbarit ovat, on kuitenkin aika epämääräinen.

Miten lobbaamisen selittää Suomen kielen perussanakirjan keväällä 1992 ilmestynyt toinen osa? Sen mukaan lobata on arkikielen sana, joka tarkoittaa ’harjoittaa lobbismia’. Lobbismi taas on ’epävirallisen yhteyden pitämistä päättäjiin tai poliitikkoihin suhdetoimintatarkoituksessa’, samaa kuin käytäväpolitiikka. Englannin kielen lobby tarkoittaa juuri käytävää, odotustilaa, erityisesti parlamenttitalon aulaa.

Lobbailu ei ole Euroopan yhteisön luomus vaan toimintatapana lainaa Yhdysvaltain politiikanteon malleista. Lobbysta ja lobbyistista suomalaisia valistaa jo vuonna 1934 ilmestynyt Otavan Iso tietosanakirja, jonka mukaan lobbyist on ”henkilö, joka käytävässä odottelee edustajia vaikuttaakseen näiden päätöksiin”. Tietosanakirja jatkaa: ”Tällainen vaikutus on nimeltään lobbying, ja sitä vastaan on nimenomaan Yhdysvalloissa katsottu tarpeelliseksi ryhtyä lainsäädäntötoimiin.” Vuoden 1963 uudistetussa laitoksessa sama tietosanakirja selittää seuraavasti: ”Washingtonissa jonkin poliittisen tai taloudellisen eturyhmän edustaja (lobbyisti) seuraa kongressin toimintaa ja pyrkii vaikuttamaan sen jäseniin (lobby system).”

Kielitoimiston arkistoihin lehdistöstä poimitut tiedot kertovat, että nykyiset lobbarit ovat esimerkiksi yritykseen palkattuja henkilöitä, joiden tehtävänä on pitää yhteyksiä poliitikkoihin, suhdetoiminnan ammattilaisia, huipputiedottajia. Kielteinen sävy lobbauksesta on lähes kokonaan kadonnut. Nykyään järjestetään jopa lobbauskursseja, joilla opetetaan, miten organisaatioihin vaikutetaan. Brysselissä on tuhansia ammattilobbareita, jotka edustavat niin yrityksiä kuin järjestöjäkin. Heidän työnään on hankkia ja tarjota edustamansa yhteisön kannalta tärkeää tietoa Euroopan yhteisön virkamiehille lakeja ja direktiivejä valmisteltaessa.

Palataan vielä Suomen kielen perussanakirjaan – siinähän ei anneta vain sananselityksiä vaan myös oikeinkirjoitus- ja taivutusohjeita. Kirjoitusasuissa on edelleen vaihtelua: sekä lobbismi että lobbyismi ovat mahdollisia, samoin lobbisti ja lobbyisti, joiden vastineita lobbaaja ja lobbari luonnehditaan arkikielisiksi. Verbiä lobata taivutetaan ikään kuin siinä olisi astevaihtelun alainen konsonantti eli lobata : lobbaan : lobannut (kuten joitakin muitakin vieraan konsonantin sisältäviä lainasanoja, esimerkiksi digata : diggaan).

Yksiselitteistä suomalaista vastinetta lobbaamiselle ei ole syntynyt, vaikka sana siis on elänyt meilläkin jo kuutisenkymmentä vuotta.
Riitta Eronen