Likka
Kieli kartalla 2/2012

Maila Vehmaskoski

Likka

Moni pitää ’tyttöä’ tarkoittavaa likka-sanaa sävyltään arkisena. Niin piti Nykysuomen sanakirjakin vuonna 1954, samoin Kielitoimiston sanakirja viisikymmentä vuotta myöhemmin. Netissä toimiva ilmaissanakirja pitää sanaa puhekielisenä ja jopa sävyltään loukkaavana. Heikki ja Marjatta Paunosen Stadin slangin sanakirjassa likan varsinainen merkitys on ’tyttö’,  usein vähättelevästi nimenomaan pikkutytöstä. Erisnimenä Likka on maalaisyhteisössä voitu antaa lehmän tai tammahevosen nimeksi, joskus myös koiran nimeksi.  Likaksi voidaan myös hellitellen kutsua naaraspuolista lemmikkieläintä, vaikka sen varsinainen kutsumanimi on jokin muu.

Nykysuomen sanakirja määrittelee likan paitsi arkiseksi myös kansanomaiseksi. Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmien mukaan melkein puolessa Suomessa likka onkin ollut asukkaille kotimurteessa vanhastaan ainoa ’tyttöä’ merkitsevä sana ilman mitään vähättelevää tai loukkaavaa sävyä. Sana on lainattu ruotsista. Se  esiintyy flikka-asuisena levikkialueensa länsiosissa, plikka-asussa keskiosissa ja likka-asussa itä- ja pohjoisosissa; Rovaniemeltä on lisäksi kirjattu asu klikka.

2_12_likka_pieni.jpg

Kuten oheisesta kartasta näkyy, ’tyttöä’ merkitsevä likka on käytössä länsimurteissa yhtenäisellä alueella, jonka muodostavat Varsinais-Suomi, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Häme, Kymenlaakso osittain sekä lisäksi läntinen Keski-Suomi. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla likka esiintyy rinnan tyttö-sanan kanssa. Peräpohjolassa ja Länsipohjassa käytetään tytöstä puhuttaessa tytär (tyär) ‑sanaa, itämurteissa taas tyttö-sanaa. Paikoin sekä lännestä että idästä on murrekokoelmissa tietoja vanhemmasta, sittemmin syrjäytyneestä  piika-sanasta ’tytön’ merkityksessä.

Vanhin itämerensuomessa käytetty ’tyttöä’ merkinnyt  sana on ollut vartaloltaan neite-:  sen johdoksia ovat neito, neitsi, neitsyt. Piika-sana oli 1500-luvulla ’tytön’ merkityksessä suomen länsimurteissa niin tavallinen ja vakiintunut, että se kelpasi silloiseen kirjakieleenkin, kuten sukulaisnimistöä tutkinut professori R. E. Nirvi toteaa. Varhaisimmat kirjalliset maininnat piiasta  ovat ns. Westhin tekstissä ja Agricolalla vuoden 1540 tienoilta. Kun piialle  alkoi kertyä paljon arkista ja jopa halventavaa merkityssisältöä, se korvautui uudemmilla sanoilla. Likka esiintyy sanakirjassa vasta 1786 Gananderilla.

Pikkutytöstä ikäneitoon

’Tyttöä’ merkitsevä likka kattaa kaikki naispuolisen henkilön ikäkaudet syntymästä naimisiinmenoon asti ja vanhemmaksikin, mikäli nainen jää naimattomaksi. Plikan tekee niim miäli kouluun, sanotaan Urjalassa pikkutytöstä. Neitosia kehutaan Alavudella:  Kyllä ol likat koreeta, mutta ompa retonkiki halapaa! Nuori nainen, joka pian on menossa naimisiin, hyvästelee Kakskerrassa: Hyväst sit vaa viimene kert nuarest flikast. Karjalohjalla naimaton nainen on aikaihmine flikka. Hämeenkyrössä likka-sanaa käytetään ikäneidoista: Siällä minä olin yätä niillä Vorsmannin plikoilla. Etelä-Pohjanmaalla häijylikka (häjyflikka) on perheen nuorin tytär, ja hän pysyy häijylikkana  koko ikänsä, myös naimisiin mentyään; isolikka taas on perheen vanhin tytär. Pienikin tyttö on joutunut haltijalikaksi eli lapsenlikaksi hoitamaan pienempiään tai karkauslikaksi, pikkupiiaksi, toimittamaan pikkutehtäviä.  

Nuoriin neitoihin liittyvät myös sanonnat mennä likkaan (t. likalle, likkoihin, likoille), olla likassa (t. likalla, likoissa, likoilla), jotka tarkoittavat nuorten miesten yöjalassa käymistä. Ei tahlo arvata pimmeem päin eles likallel lähtee, on Eräjärvellä joku arka poika miettinyt. Alajärvellä taas on päivitelty: Kylläpäs siellä kävi poikien kalpaten kun eivät ollenkaan päässeet likkaan.

Likka-sanalla tarkoitetaan iästä riippumatta myös tyttöä suhteessa vanhempiinsa eli perheen tyttärenä: Kyl mar se haikkiaks vetikin ku ainua flikka vihitti (Masku).  Jos talossa oli enimmäkseen tyttäriä, voitiin todeta: Kyllä flikoolla poikia saa (nim. vävyiksi) ja rukihilla kauroja (Kurikka).  Oli mitä oli, likka ne kaikki saa, sano sepän Maija kun perintöjään laski (Padasjoki).

Varsinkin maalaistalon palvelustyttöä, piikaa, on sanottu myös likaksi: taloissa on ollut apulikkoja, karjalikkoja, palveluslikkoja ja piikalikkoja. Sauvossa erään kartanon navetassa oli vakituises kuus flikka, viel kolmekki apumuijja, apulaissi  näiden lisäksi. Hollolassa palvelustyttöjä puhuteltiin ystävällisesti:  Joks tyä likat jaksasitten nousta, sano Sipilä piijollian.

Itämurteiden ’lapsenkaitsija’

Kuten kartasta näkyy, itämurteiden puolella likalla on muista poikkeava merkitys: se tarkoittaa lasta tilapäisesti hoitavaa ’lapsenkaitsijaa’, ’lapsenpiikaa’, olipa tämä sitten lapsi tai mummo, tyttö tai poika tai peräti aikuinen mies. Levikki kattaa kaakkoismurteet ja Inkerin, itäiset savolaismurteet ja osan Pohjois-Savoa ja Kainuuta; lisäksi länsimurteiden puolelta on joitakin tietoja Pohjois-Pohjanmaalta ja Peräpohjolasta. Jostakin syystä vanhalla  tyttö-sanan valta-alueella on otettu nuori lainasana likka tähän erityismerkitykseen, ehkä siksi, että tyttö kantaa jo monia merkityksiä samalla tavalla kuin likka länsimurteissa. Kanneljärveläinen lastenkaitsija muistelee:  Mie ko oli likkaan yläkyläs ni siin olkii urakkaa ko pit kolmee lasta likottaa. Ristijärvellä taas on lapsenpiikaa ihmetelty: Teälläpä isä itep pantu likaksi!

Kuvallisesti ’loimiletti’

Kolmantena merkityksenä karttaan on otettu likka-sanan kuvallinen käyttö: sana tarkoittaa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, pohjoisessa Keski-Suomessa sekä Kainuussa loimipalmikkoa, joka syntyy, kun valmiiksi luotu loimi käsin letittäen otetaan pois luomapuilta. Eri puolilla maata tämä tunnetaan myös nimellä kata, kauri tai letti. Voi hyvin ymmärtää, että palmikon näköisestä punonnaisesta tulee mieleen lettipää tyttö; siitä sitten otetaan punoksen nimeksi seudulla tytön nimityksenä oleva likka. Myös kuivumassa ollut hyljeverkko kootaan samaan tapaan likalle Hailuodossa, samoin pellavat ja hamput Pudasjärvellä.

Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.

Maila Vehmaskoski